Kookoksen makuinen broilerikastike

Tänään söimme poikani kanssa broileria, sitä kuluu meidän perheessämme lihoista kaikkein eniten. Myös jauhelihaa menee jonkin verran, sekä vähän kalaa... kalasta lähinnä lohta ja tonnikalaa joskus (tosin tonnikala purkista ei minun mielestäni ole oikeaa kalaa). Kalan syöntiä pitäisi kyllä lisätä, mutta määrä vain tahtoo jäädä kertaan-pariin viikossa. Jotain tavoitetta ehkä lähitulevaisuuteen? :)

Kaupasta on pari kertaa viikon sisällä lähtenyt mukaan kokonainen Reilun kaupan ananas. Jos et ole koskaan maistanut tuoretta ananasta niin kannattaa ehdottomasti, varsinkin jos kyseinen hedelmä on tarjouksessa. Tokihan siitä kokonaisesta ananksesta on pikkuisen vaivaa (minusta kyllä tosi pikkuisen) kun sen siivoaa ja siitä tulee paljon roskaa, mutta ne kaikki syötäväksi kelpaamattomat osat voi laittaa kompostiin.

Mutta miksi maksaa turhasta "roskasta"? No, tänään tuon tuoreen, reilun ananaksen hinta Euromarketissa oli 1,69€/kg. Omalle n. 1,5 kg ananakselleni tuli siis hintaa 2,52€, joka on vähemmän kuin mitä maksan purkillisesta luomuananaspaloja ja kaiken lisäksi yhdestä ananaksesta sain n. 3 kertaa sen ananaspurkin verran, joten ei niin huono valinta minusta. Eikä jätettä tullut kuin kompostoituvaa materiaalia, ei sitä peltipurkkia. Tosin myönnettäköön, että ostelen niitä peltipurkkeja itsekin, mutta kannattaa sitä tuorettakin välillä kokeilla. Maku ja rakennekin on jotain muuta kuin liemeen säilötyissä paloissa.

 Voisi tietenkin miettiä miten ekologista ylipäätään on kuljettaa niitä ananaksia (tai banaaneja jne.) tänne pohjoiseen, mutta se onkin toinen juttu sitten :)

Kookoskana (n. 4:lle)

400 g broileria paloina tai suikaleina
15-20 cm pätkä (luomu)purjoa suikaleina
1 (luomu)valkosipulinkynsi viipaloituna
1 tlk (luomu)kookosmaitoa
 1 prk (luomu)ananasta tai tuoreesta n. 1/3 paloina
1/2 tl korianteria rouhittuna
1 tl kuivattua chilirouhetta
1/2 tl mustia sinapinsiemeniä rouhittuna
1 tl jeeraa
1 tl suolaa

Ruskista pannulla broilerinpalat, lisää purjo ja valkosipuli sekä mausteet. Sekoittele hetki. Lisää sitten kookosmaito ja keittele n. 10-15 min. Lisää ananaspalat kypsennyksen loppupuolella. Tarjoa täysjyväriisin kera.

Kommentit

  1. Täytyisikin kokeilla joskus tuota kookosmaitoa. Ananaskin olisi minun mieleen, mutta miehen mielestä makeat hedelmät eivät kuulu suolaisiin ruokiin :/ Osaat hyvin käyttää mausteita. Minä en oikein tiedä mitkä mausteet sopivat mihinkin ruokaan ja siksi käytän enimmäkseen turvallisia pippureita.

    VastaaPoista
  2. Jos tykkää yhtään kookoksen mausta niin kannattaa kokeilla kookosmaitoa. Minusta se käy oikein hyvin juuri esim. broilerin kanssa.

    Jokaisella oma makunsa, mutta tässäkin kastikkeessa voisi lisätä vaikka porkkanaa, maissia jne. ja itselle sitten vasta omalle lautaselle niitä ananaksia... ei tarvitsisi tehdä montaa ruokaa :)

    Joskus opiskeluaikoina ostin intialaisen keittokirjan ja sen myötä maustekaappini laajeni aika paljon. Tosin mustapippuri taitaa mullakin olla se yleisin mauste ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos paljon viestistäsi!

Suositut tekstit