Superfood?

Tänään olen ollut flunssassa kotona, urheilun kannalta hyvin alkanut viikko kääntyi surkeaksi. Toivon kyllä edelleen että tämä tauti menisi ohi jo huomiseksi, mutta sen näkee kun uusi päivä koittaa. Kotona yksin, onpa ollut aikaa nettisurffailuun.. ensinnäkin tein jo jonkin aikaa mielessä olleen tilausen Hyvinvoinnin Tavaratalosta, koska sieltä saa kivasti kaikenlaista luomua ja kun tilaa vähänkään enempi kerralla niin paketti tulee ilman ylimääräisiä kuluja. Sitten aloin etsiä terveelliseen ruokaan liittyviä nettisivuja ja blogeja ja törmäsin termiin superfood. Kerronpa vähän lisää.


Superfood kuulostaa ensikuulemalta joltain ihmeitä tekevältä ja sitähän se toki voi olla. Mutta uudesta keksinnöstä ei ole kyse, päinvastoin! Superfood-käsitteellä tarkoitetaan elintarvikkeita joilla on erityisen hyviä ravitsemuksellisia ominaisuuksia, sellaisia elintarvikkeita joita on käytetty satoja ja tuhansia vuosia. Superfood on vain brändi, jolla kyseistä asiaa tuodaan houkuttelevamman kuuloiseksi nyky-ihmisille. En ole mikään asiantuntija, koska olen vasta vähän aikaa (yhden iltapäivän verran :) tästä netistä tietoa etsinyt, mutta asia kiinnostaa minua senverran paljon, että tulen varmasti etsimään enempikin tietoja.


Mitä ne superfoodit sitten oikein ovat? Mitä super-vaikutuksia niillä on? Superfood käsitteenä ei ole sen tarkemmin määritelty, mutta tässä lista hyvistä ehdokkaista tähän kategoriaan: goji-marja, maca, raakakaakao, inka-marja... mitä häh? Harvalle suomalaiselle nuo ruoka-aineet on tuttuja, harva tietää missä maailmankolkassa niitä edes kasvaa. Mutta superia löytyy myös lähempää, vai miltä kuulostaa seuraavat: mustikka, mustaherukka, tyrni, nokkonen, puolukka... siis näitä erityisen terveellisiä ruoka-aineita löytyy myös läheltä ja jos vain viitsii metsään mennä niin jopa aivan ilmaiseksi! Itseäni toki viehättää ajatus itse tehdystä suklaasta, johon on käytetty "super-raaka-aineita", silloin suklaa olisi oikeasti terveellistä. Toki silloin joutuu turvautumaan kaukaa tuotuihin elintarvikkeisiin, mutta aina sitä ei vaan voi välttää, koska esimerkiksi kaakao ei vaan kasva Suomessa. Pääsääntöisesti toki kannattaisi suosia mahdollisimman lähellä kasvatettua ruokaa.


Toki kaikenlainen mahdollisimman vähän prosessoitu ruoka on terveellisempää kuin teollisesti paljon käsitelty, sehän on kaikille selvää. Luomuviljellyissä kasviksissa ei ole mitään torjunta-aineiden jäämiä, mitä tehotuotetuissa on ja on jopa tutkimuksia että luomukasviksissa olisi enemmän esimerkiksi antioksidantteja. Luomu-maitoa ei ole homogenoitu, tästäkin aiheesta voisi kirjoittaa vaikka oman juttunsa.


Ravinto-asioista puhuttaessa löytyy tietenkin paljon eri koulukunnan kannattajia ja jokaisella on omat syynsä miksi minkäkinlaista ruokavaliota noudattaa. Itse koitan vältellä mahdollisimman paljon lisäaineita, suosia lähellä tuotettua ruokaa (tätä on ehkä vaikeinta noudattaa) ja suosia luomua, tietyin poikkeuksin. Lähellä tuotettu elintarvike menee usein ulkomailta tuodun luomutuotteen edelle. Jonkin sortin ekologisuutta kai sekin, ainakin itse ajattelen niin :)

Jatkossa varmaan palailen näihin aiheisiin lisää ja enempikin. Ideoita ja ehdotuksia otan mielelläni vastaan :)

Superfoodista voit lukea lisää vaikkapa Noora Shinglerin artikkelista.

Kommentit

  1. Enpä ole kuullutkaan moisesta mutta mielenkiintoiselta kuulostaa!!

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Uusi yritys vähemmillä kirjoitusvirheillä...

    Mielenkiintoinen aihe tuo Superfood. enpä tiennyt, että tuolle asialle on nimikin, nimittäin vähän jalostetulle, lähellä tuotetulle, luomulle jne. Olen itse kiinnostunut noista kertomistasi asioista. Samalla tavalla olen alkanut kiinnostua luomu kempparitarvikkeista, kuten saippuat, pesuaineet voiteet jne. Ihottumat ja allergiat taitavat meillä Suomessa johtua paljolti juuri lisäaineista ja elintarvikkeiden pitkälle jalostamisesta.

    Paranemisia! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentoineistanne taas kerran :)

    Itsekin olen siirtymässä luonnomukaisempaan kauneudenhoitoon, en ihan luomuun vielä ihan kaikilla osa-alueilla, mutta lisäaineettomuutta ja kotimaisuutta olen alkanut suosimaan. Tässä tämän hetken suosikkini:
    http://www.marjaentrich.fi/sumuCMS/sivu/etusivu

    VastaaPoista
  5. No hei ja kiitos tuosta postauksestasi! Oikeasti mielenkiintoinen aihe tuo "superfood". Pitääpä lueskella uudestaan tuo sun juttu ja vaikkapa googletella hieman lisää. Laitahan ihmeessä lisääkin postauksia näihin liittyen, itseäni kiinnostavat ainakin kovasti. Kiva kun joku viitsii tehdä tuollaisen referaatin aiheesta! :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos vaan sinulle postauksen ideasta HeartAndSoul :) Kyllä minä varmaan jatkossakin palaan näihin samoihin aiheisiin vielä ja tokihan netistä löytyy paljon tietoa sieltäkin, kun vaan jaksaa ja on aikaa etsiskellä :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos paljon viestistäsi!

Suositut tekstit