Piimäkakkua

Mietin aamulla mitä vuoden ensimmäisenä päivänä voisi tehdä. Aamu käynnistyi rauhallisesti, pyykkiä koneeseen, olin vaan, ei kiirettä minnekään, vähän järjestelin paikkoja. Sitten maalasin öljyväreillä, yksi pieni tauluntekele aluillaan, saapa nähdä tuleeko siitä mitään. Kivaa kuitenkin oli.

Ruuanlaiton jälkeen lähdin jumppaan ja sielläkin oli kivaa. Autoin kuntosalin omistajaa ja yhtä työntekijä-tytöistä kantamaan jumppasalin tavaroita takaisin saliin lattianvahauksen jälkeen. Lähinnä pumppi-painoja kanniskelin ja autoin yhden suuren laitteen siirtämisessä. Siinäpä tulikin hyvä alkujumppa BodyPumpille :)

Jumpan jälkeen tulin kotiin syömään ja eikun leipomaan. Piimää oli vielä kaapissa saaristolaisleipien ja joululeivänteon jäljiltä, joten päätinpä vielä pari joululeipää ja rusinaleipää leipoa, kun leipäkin oli sopivasti loppunut. Lisäksi poikani kanssa teimme piimäkakkua ja tulipas hyvää kakkua! Jo taikina teki hyvin kauppansa, poika kysyi joka välissä saako nuolla lusikan :D Ohjeen löysin Mustikkasuun blogista. Kiitos ihanasta kakkuohjeesta! Tämän helpommaksi ei kakunteko tule ja lisäksi kakku on munaton.

Piimäkakku

3 dl (luomu)piimää
200g sulatettua voita
2 dl (luomu)sokeria
1 dl siirappia
1 tl inkivääriä
2 tl neilikkaa
2 tl (luomu)kaardemummaa
1 tl soodaa
6 dl (luomu)vehnäjauhoja

Sekoita piimän joukkoon sulatettu voi ja sokeri sekä siirappi ja sen jälkeen jauhot, joihin on sekoitettu kaikki mausteet. Kaada voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa n. tunti.

Kommentit

  1. Olen varma että siitä tulee hieno. Taulusta nimittäin. Oikein mukavaa vuoden alkua! Ja reenitkin ovat näemmä lähteneet hyvin liikkeelle..:)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi cashmoney. Mukavaa vuodenalkua sinullekin ja hyviä treenejä! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos paljon viestistäsi!

Suositut tekstit