torstai 7. tammikuuta 2010

Ruisleipä

Löysin tässä muutama päivä sitten leipä-addiktin (eli ainakin minun :) taivaan Taikinatiinu blogista ja innostuin heti kokeilemaan ruisleivän tekoa. Vaikka äitini on tehnyt itse ruisleipää ainakin pari vuosikymmentä, en itse ole moiseen koskaan ryhtynyt. Nyt kuitenkin uskaltauduin ja leivistä tuli sen verran hyviä (ja teko on valtavan helppoa!) että omatekoista ruisleipää teen kyllä jatkossakin!

Ensin täytyi valmistaa taikinan juuri. Laiton sen alulle toissapäivänä ja vielä eilen ei minkäänlaista kuplimista ollut näkyvissä. Meinasi jo usko loppua kesken, mutta tänään juuri näyttikin kuplivan iloisesti, joten aloin tyytyväisenä leipomaan. Aikaahan tässä menee, mutta lähinnä odotteluun ja homma ei voisi paljon helpompaa enää olla. Kaikkein haastavin vaihe lienee saada taikinanrippeet irti käsistä :D

Tein puolikkaan annoksen testiksi, seuraavalla kerralla uskallan sitten tehdä jo useammankin leivän kerralla. Tässäpä puolikas ohje, voit tehdä isomman annoksen tuplaamalla määrät (tai käy ihmeessä vilkaisemassa Taikinatiinun ohjetta.


 Ruisleipä (2 reikäleipää tai 1 limppu/vuokaleipä)

Jos sinulla ei ole valmista ruistaikinan juurta, aloita tekemällä juuri. Tämä tarvitsee tehdä vain yhden kerran, jonka jälkeen valmiista taikinasta kannattaa ottaa aina n. desin verran sivuun seuraavaa leivontakertaa varten (tai vähän enempi, mikäli tekee kaksinkertaisen taikinan). Seuraavilla kerroilla toimitaan kuten alla, mutta ruisleivän tilalla käytetään sitä säästettyä juurta ja taikinaa ei tarvitse käyttää niin kauan mitä minä nyt tein.

Taikinan juuren valmistus:
 1/2 l kädenlämpöistä vettä
5 dl (luomu)ruisjauhoja
2 (pientä)palaa ruisleivän pehmeää sisusta (kovia kuoria ei tarvita)

Murentele ruisleivän sisus veteen ja lisää sekaan ruisjauhot. Jätä juuri tekeytymään huoneenlämpöön 1-2 päiväksi, kunnes juuri alkaa kuplia ja tuoksuu happamalta. Tämän jälkeen voit siirtyä kohtaan Taikina.



Taikina:
 6 dl (luomu)ruisjauhoja
1/2 rkl suolaa
1/2 dl (luomu)auringonkukansiemeniä (nämä voi jättää poiskin, tai laittaa jotain muuta "mausteeksi")

Lisää valmiiseen juureen suola ja ruisjauhot ja halutessasi auringonkukansiemenet. Taikinaa ei tarvitse vaivata kuten hiivataikinaa, vaan hyvä sekoitus riittää. Jos teet limppuja tai vuokaleipää niin jauhojen määrää kannattaa lisätä 1-2 dl verran. Taikina on erittäin tarttuvaa, kiitos Taikinatiinun Sannalle juuresharja-ohjeesta (poistaa taikinanjämät käsistä käyttämällä juuresharjaa apuna). Se tuli kyllä tarpeeseen ;)

Jätä taikina kohoamaan 2 tunniksi. Kohoaminen on hitaampaa kuin hiivataikinoilla, koska tässä ei käytetä hiivaa ollenkaan, vaan juuri kohottaa taikinan.

Leivo taikinasta kaksi n. parin sentin paksuista reikäleipää suoraan leivinpaperin päälle (reiät voi tehdä juomalasilla) tai yksi limppu/vuokaleipä. Käytä leivonnassa apuna mahdollisimman vähän jauhoja. MUISTA OTTAA SIVUUN TAIKINAJUURI SEURAAVAA LEIVONTAKERTAA VARTEN. Juuri säilyy jääkaapissa suljetussa astiassa pari-kolme viikkoa.

Anna leipien kohota liinan alla lämpöisessä paikassa tunnin ajan. Pistele kohonneet leivät haarukalla, leikkaa reikäleipä taikinapyörällä sektoreihin ja paista 225 asteisessa uunissa alatasolla n. 35 minuuttia. Jäähdytä leivät liinalla peitettynä. Sopivat pakastettaviksikin (mutta meidän perheessä ei yleensä leivät ole ehtineet pakastimeen saakka :)

10 kommenttia:

  1. Olen tehnyt ruisleipää hyvin vanhalla ohjeella ja siihen kuului taikinan vaivaaminen kunnes se napsaa, sikkoin myös taikina irtoaa käsistä helposti ja kuinka ihanan pehmeiksi kädet ovat tulletkaan. Samoin leipomisvaiheessa tuli taikinalle "antaa kyytiä" eli saada ylimääräinen ilma pois taikinasta. Lopputulos oli kiinteä leipä, jossa kuori ja sisus olivat kiinni toisissaan. Näitä ohjeitahan on yhtä monta kuin tekijääkin.

    VastaaPoista
  2. Vaikutti tosiaan niin nopealta tehdä, että tuotahan voisi kokeillakkin :) Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
  3. Juuri nyt nousemassa.. :) Kiitoksia ohjeesta, pitänee käydä kiittämässä myös sitä Taikinatiinua. Kerrompas sitten kommenttia kun saan leivottua - menee varmaan sunnuntaihin. Kivaa pakkaspäivää!

    VastaaPoista
  4. Anonyymi: Näitä ohjeita tosiaan on yhtä paljon kuin tekijöitä. Pitääpä joku kerta kokeilla tuolla sinun tyylillä, kiitos paljon vinkistä!

    Trina: Ole hyvä! Kannattaa tätä kyllä kokeilla, jo se mahtava tuoreen leivän tuoksu mikä tästä tulee, puhumattakaan lämpimästä leivästä, jonka päälle levittää voinokare sulamaan... ei kaupanleipä tällaista elämystä voi tarjota :)

    HeartAndSoul: Ole hyvä, Taikinatiinu tosiaan tähän innoitti, kaikki kiitos hänelle! Kerroppa sitten mitä tykkäsit leivästä, olisi kiva kuulla muidenkin ajatuksia.

    Kivaa pakkaspäivää sinnekin kaikille (joo, pakkaset senkun jatkuvat, vielä vähäsen aikaa).

    VastaaPoista
  5. Hyvännäköisiä leipiä! Hienoa että ruisleipä-innostus leviää! :) Olen myös kuullut tuosta anonyymin mainitsemasta taikinan "napsaamisesta", täytyy itsekin kokeilla jatkossa vaivata taikinaa pitkään ja hartaasti.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommentistasi Sanna ja kiitos vain leipäohjeesta! :) Itsekin eilen leipää lisää leivoin ja vaivasin vähän pidempään. Ei tarvinnut edes kovin kauaa vaivaamista jatkaa niin taikina jo alkoi irrota mukavasti käsistä.

    VastaaPoista
  7. Näistä tuli ihan huippuhyviä! Kiitos! Juureen käytin ruispaloja kun sitä sattui olemaan tarjolla. Osasta taikinaa tein reikäleipiä, osasta ruispuikuloita ja hassua miten ne maistuvatkaan eriltä vaikka ovat samaa taikinaa! :) Mutta hyviä ihan jokainen palanen! Osan leivistä jätin jälkilämmölle uuniin "kuivettumaan" kun pidän sellaisista jälkiuunipaloista. Herkkua.

    VastaaPoista
  8. HeartAndSoul: Kiva jos tykkäsit leivästä :) Kaikki kiitos Sannalle Taikinatiinuun, häneltä oman ideani nappasin.

    Pitääpä itsekin kokeilla tuota "jälkiuunileipää" tai jotain vastaavaa kuivatettua versiota... itsekin kovan leivän ystävä kun olen :)

    VastaaPoista
  9. Kiitos, että olet napannut Taikinatiinu-blogin ohjeen tänne. Tein pari vuotta sitten ruisleipää Taikinatiinun ohjeella, mutta kerran kävi niin, että unohdin leipomiseen ja juuri meni pilalle. Nyt innostuin uudestaan ja mikä järkytys olikaan, kun Taikinatiinun blogia ei enää löytynytkään. Onneksi ohje oli vielä täällä tallessa. Ensimmäiset uuden juuren leivät menevät kohta uuniin. :)

    VastaaPoista
  10. Hyvältä näyttää ja tuo ruisleivän leipominen on kyllä aivan mahtavaa hommaa. Ite oon leiponu ruisleipää omasta juuresta about 20 kuukausien saatossa ja huomenna taas uuni kuumaksi. Ohessa pari juttua omista leipäsistä. :)

    http://snapshotmotions.blogspot.fi/2013/02/shake-n-bake-leipaa-juurista-osa-2.html

    http://snapshotmotions.blogspot.fi/2013/03/leipa-miehen-tiella-pitaa.html

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi <3