Suklaakerroskakku

Työkavereiden kannustukseksi leivoin tällä kertaa suklaakerroskakun. Maananataina oli edellinen kannustuspäivä ja silloin tein töihin 3x mandariinitorttua. Miksikö näin? No kun menin lupaamaan, että aina kun saavutetaan tietty tavoite niin kakkua tulee :)

Kakku taisi olla aika hyvää, vaikken itse tätä maistanutkaan. Poikani sai pienen palan ja kehui kovasti ja lisäksi töissä joku jopa sanoi että tämä on niin hyvää että tämän on pakko olla laitonta :) Vinkkejä tähän kalastelin Kinuskikissan blogista ja tein omia säätöjä matkan varrella.

Suklaakerroskakku (10-15 palaa)

Suklaakakkupohja (pyöreä irtopohjavuoka)

Taikina:
2 dl (luomu)vehnäjauhoja
1 ½ dl (luomu)perunajauhoja
3 tl leivinjauhetta
¾ tl ruususuolaa
1 tl vaniljasokeria
1 dl tummaa (luomu)kaakaojauhetta + 2 rkl raakakaakaojauhetta (voi korvata tummalla jauheella)
150 g voita
3 dl (luomu)sokeria
3 (luomu)kananmunaa
2 1/2 dl (luomu)maitoa

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Voitele pyöreä (irtopohjainen) kakkuvuoka voilla ja ripottele korppujauhoja pohjalle ja reunoille. Jätä vuoka odottamaan.

Sekoita kulhossa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sihtaa taikinaan vähän yli puolet (ei ole kovin tarkkaa, kunhan sinne päin). Sekoita. Lisää tämän jälkeen maito, sekoita taas ja lopuksi loppu jauhoseos. Sekoita taikina tasaiseksi.

Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan. Paista kakkua uunin keskitasolla n. 50 minuuttia. Jäähdytä ainakin lähes kylmäksi ennen leikkaamista.

Täyte:
2 1/2 dl Flora Vispiä
150 g tuorejuustoa (joko vanilja tai maustamatonta, minulla oli Philadelphia-juustoa)
100 g tummaa suklaata
100 g valkoista suklaata

Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Sekoita tuorejuusto kermavaahtoon. Sulata suklaat erillisissä kulhoissa mikrossa tai vesihauteessa. Anna jäähtyä jonkin aikaa. Jaa kerma-tuorejuustoseos kahteen osaan. Sekoita toiseen sulatettu tumma suklaa ja toiseen valkoinen suklaa.

Kokoa kakku. Tarvitset vielä seuraavat ainekset:

n. 1 dl kylmää, sokeroitua (luomu)kahvia
n. 1 dl appelsiinimarmeladia
2 1/2 dl Vispikermaa

Leikkaa jäähtynyt kakupohja kolmeen osaan. Varo ettei pohjat murene, kun olet leikannut kerroksen veitsellä irti, siirrä se lastan avulla sivuun varovasti odottamaan. Sama juttu toisen kerroksen kanssa.


Laita alin kakkukerros vadille. Kostuta sokeroidulla kahvilla ja levitä päälle aivan ohut kerros appelsiinimarmeladia. Levitä sitten tummasuklaa-täyte kakkulevyn päälle. Laita sitten toinen kakkukerros, kostuta ja levitä taas marmeladia. Levitä toisen kerroksen päälle valkosuklaa-täyte. Laita päällimmäiseksi viimeinen kakkulevy ja kostuta kahvilla. Laita kakku kylmään odottamaan ja kuorruta vasta vähän ennen tarjoilua vatkaamalla kerma vaahdoksi ja pursottamalla tai levittelemällä vaahto kakun päälle.


Koristeina voi käyttää mitä mielikuvitus vain keksii, itse käytän usein vain yksinkertaisia suklaasta pursotettuja kuvioita.

Kommentit

  1. Miten pysyit olla maistamatta? Onpas kova itsehillintä! :D

    VastaaPoista
  2. Aivan, annatko mulle osan? Siis itsehillinnästä..? Hih, ajattelepa, jos suklaakakku olisi Oikeasti laitonta... :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos ihanista kommenteista :) En tuosta itsehillinnästä mene sanomaan mitään, mutta kun kakun vie töihin niin helppo kieltäytyä kun siellä on nälkäisiä suita joihin kakku aika äkkiä uppoaa :) Pojalle tuollaisen pienen siivun säästin, sen verran pienen ettei tehnyt mieli alkaa itse siitä osaa popsia. Eikä kukaan varmasti halua tietää mitä tapahtuisi, jos suklaakakku olisi oikeasti laitonta! ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos paljon viestistäsi!

Suositut tekstit