Hyvinvointia paketista

Viimeviikolla tein taas luomu-tilauksen Hyvinvoinnin tavaratalosta ja paketin sain loppuviikosta. Tällä kertaa tilasin pienemmän paketin kuin yleensä, mutta uusia kokeiluja mukana oli ehkä enempi. Tilauksessa oli cashew-pähkinöitä, auringonkukansiemeniä ja kurpitsansiemeniä, joita meillä kuluu paljon. Viime aikoina on alkanut tehdä mieli kokeilla idätystä, joskus siskoltani sain alfalfan (eli sinimailasen) siemeniä joita idättelinkin hyvällä menestyksellä. Nyt tilasin ihan summassa valkosipulin-, krassin- ja adukipavun siemeniä idätystä varten. Lisäksi ostin arame-merilevää, täysin uusi tuttavuus sekin. Uusia tuttavuuksia lisäksi kotimainen parsakaalijauhe sekä hampunsiemenet. Postailenpa kokeilujani sitten tulevaisuudessa.


Niinkuin tuosta kuvan alalaidasta näkyy, paketissa oli myös luomu-limpparia. Ehkä suurin syy koko tilaukseeni oli se, että ko. limppari oli nyt tosi halpaa tuolla kaupassa, "vain" 1,50€ tölkki (Oulussa tuo maksaa reilusti yli 2€ tölkki). Itse en limpparia juo ollenkaan koska en siitä välitä yhtään, mutta poikani sitä kyllä joisi vaikka kuinka. Jokapäiväinen juomahan se ei ole, mutta koska en halua enkä voi limpparin juontia kokonaan kieltääkään, niin parempi ostaa mahdollisimman usein tuota luomu-versiota, koska siinä ei ole mitään keinotekoisia väri-, tms. aineita. Poikani kuitenkin kelpuuttaa myös tuon luomu-limpparin siinä missä minkä tahansa muun, (ei ole pakko olla Coca-Colaa) joten päätin ostaa sitä nyt sitten varastoon.

Paketissa oli siis "muutama" tölkki... Inkivääri-, Omena-vadelma- sekä Cola-limonaatia.

Nykynuorilla on aikamoinen villitys kaikenlaiset energiajuomat, joka itseäni vähän huolettaa. Omalle pojalleni en niitä osta ja vain pari kertaa hän on kertonut ostaneensa itse (ja uskon ettei hän niitä kovin paljoa ole tosiaan ostanutkaan), mutta kertoo kyllä joidenkin ystävien juovan kyseisiä juomia päivittäin ja useita tölkkejä. Voisihan tuo toki olla jotan pahempaakin (=olutta ja siideriä), mutta omat haittansa energiajuomillakin.

Poikani kanssa jutellaan aika useinkin ruuan ekologisuudesta ja terveellisyydestä ja kaupassa poikakin lueskelee tuoteselosteita, joten toivon että häneen jäisi jonkinlainen pienen viherpipertäjän siemen itämään näiden keskustelujen myötä :)

Kommentit

  1. Oi miten herkullisia ostoksia olet tehnyt! Nuoriso näyttää tosiaan juovan kamalasti energiajuomia ja kokista. Mitähän tuon luomukokiksen tuteselosteessa lukee.

    VastaaPoista
  2. Tuo merilevä kuulostaa mielenkiintoiselta ja terveelliseltä.. mitä ajattelit siitä askarrella?

    VastaaPoista
  3. Trina: Tässäpä limppareiden ainesosat, näyttäisi siltä että eniten luomua ovat muut kuin tuo cola.. mutta näissä ei ole yhtään keinovärejä, mitä taitaa olla kaikissa "oikeissa" limppareissa (ja uskon että nuokin lisätyt aromit ovat jotain luonnosta löytyviä, ei mitään keinotekoisia :)
    * Tähdelliset ainekset siis luomua.

    COLA limonaati: Hiilihapotettu vesi, agavesiirappi*, sitruunamehutiiviste*(2%), ohramallasuute, luonn. Aromeja, kolapähkinäuute.

    Inkiväärilimonaati: hiilihapotettu vesi, omenamehutiiviste*(12%), agavesiirappi*, rypäle*(6%)- ja sitruunamehutiiviste*(2%), luonn. Aromeja, inkivääriuute*.

    Omena-vadelmalimonaati: hiilihapotettu vesi, omenamehutiiviste*(12%), agavesiirappi*, sitruunamehutiiviste*(3,5%), vadelmamehutiiviste*(2,5%), luonn. Aromeja

    HeartAndSoul: Enpä ole vielä sen tarkemmin pohtinut mihin tuota merilevää käytän. Kirjoittelen kyllä postauksia kokeiluistani, kunhan niitä teen :)


    Mukava kun kysytte kaikenlaista. Monesti saan aiheita uusiin postauksiin näistä teidän kysymyksistä ja ajatuksista :)

    VastaaPoista
  4. Tuli mieleen että mitä päiväni murmelina tarkoittaa? Ja saako mistään kaupoista luomulimpparia?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos paljon viestistäsi!

Suositut tekstit