Islanti

Olipas hauskoja kommentteja edelliseen postaukseen :) Hyvin arvailitte tai muistitte, Islanti se meidän matkakohde oli. Kerron heti alkuunsa että en nähnyt tulivuorenpurkausta, vaikkakin retkiä sinne olisi järjestetty. Silti oli hyvä reissu, Islanti on kyllä niin erilainen maa, että kokemus jo sinänsä. Tykkäsin maan karusta kauneudesta.


Reykjavikissa majoituimme keskitasoisessa hotellissa, syötiin paikallista ruokaa ja kierreltiin sekä Reykjavikissa että vähän sisemmässäkin maassa. Hintataso Islannissa ennen talousromahdusta on ollut aika huima, mutta koska islannin kruunun arvo on muutaman vuoden takaisesta tippunut noin puoleen, oli hinnat suunnilleen Suomen hintatasoa. Kovin paljoa en ostellut, mitä pojalle paidan ja vyön. Ihania villaneuleita olisi tehnyt mieli ostaa, mutta olivat aika kalliita, joten tyydyin neuleita vain ihailemaan. Äitini osti ison kassillisen islantilaista villalankaa (langat oli halvempia kuin Suomessa) ja oli aivan haltioissaan, koska tykkää neuloa paljon. Suunnitteli tekevänsä tuliaiseksi lapasia islantilaisen lampaan villasta :)


Lauantai-iltana kävimme uimassa sinisessä laguunissa. Paikka olikin aivan ihana, vesi oli turkoosia ja lämmintä, paikoin jopa kuumaa.


Sunnutai vietettiin turistikierroksella maaseudulla. Ensimmäinen pysähdys tehtiin Thingvellirin kansallispuistossa, joka sijaitsee Euraasian ja Pohjois-Amerikan laattojen välissä olevassa hautavajoamassa. Täällä mannerlaatat erkanevat toisistaan ja maanjäristyksiä on usein. Paikalla oli suuria kallioita ja kaunis järvi.

Toinen kohde oli Gullfoss eli Kultainen putous, joka oli kyllä vaikuttava näky. Jäätiköltä lähtöisin olevat suuret vesimassat tippuvat 70 metrin matkan suureen kanjoniin.


Putouksilta oli vain n. 10 kilometrin matka Geysireille, jossa ihailimme n. 7 minuutin välein purkautuvaa vesipatsasta sekä turkooseja, kuplivia ja höyryäviä vesilähteitä.


Nämä olivatkin kaikkein vaikuttavimmat ja hienoimmat nähtävyydet mitä Islannin matkalla kohtasimme. Lisäksi ajelimme pitkiä matkoja melko autiolla maaseudulla, teimme pysähdyksen pienessä kirkossa sekä kävimme tutustumassa Islannin suurimpaan geotermistä energiaa hyödyntävään sähkö/vesilaitokseen. Opas kertoi bussimatkojen aikana paljon kaikenlaista kiinnostavaa asiaa Islannista ja islantilaisista, sekä elämästä Islannissa.


Tässäpä matka lyhykäisyydessään. Anteeksi kun jouduitte odottamaan. Kyselkää jos haluatte kuulla jostain aisasta enempi, niin kerron kyllä mielelläni.

Rentouttavaa viikonloppua kaikille!

Kommentit

  1. Islanti olisi varmaan hieno maa matkailla. Minäkin tykkään karuista maisemista. Menisin Islantiin paljon mieluummin kuin etelän hiekkarannoille (vaikka kiva sielläkin olisi). Kivoja kuvia olet ottanut. Tykkään myös uudesta blogitaustasta.

    VastaaPoista
  2. Aivan upeita kuvia! Tulee matkakuume (jos nyt nuo tuhkat ensin laskeutuisivat...).

    Ihan toinen asia: Oletko sattumalta vieraillut Pellon Pientareella -blogissa. Siellä on ollut tosi paljon todella mielenkiintoista asiaa terveydestä ja ruoka-asioista viime aikoina. Ja paljon hyviä keskusteluja asian tiimoilta.

    VastaaPoista
  3. Islantiin olisi niin ihana joskun päästä käymään. (Ja niin moneen muuhunkin paikkaan.)

    Varmasti mukava matka äidillesi, ja tietenkin teillekkin. Ja aika sopivasti tulitte sieltä pois, muuten olisi voinut tulla pitkä reissu (tuhkapilven takia siis).

    VastaaPoista
  4. Minä haluan niin ehdottomasti Islantiin vielä jonain päivänä! Upeita maisemia ja kaikkea muuta mukavaa josta nauttisin vamrasti kovasti :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommenteistanne.

    Trina: Sama täällä, menen mieluummin tuollaisen karuun paikkaan kuin aurinkorannoille makoilemaan. Toki kiva joskus rannallakin olla, mutta sellainen alkaa pian kyllästyttää ja pitää olla muuta sitten.

    Mirka: Enpä ole koskaan Pellon pientareella -blogissa käynyt, mutta tämän kommenttisi tiimoilta sitten kävin ja olit kyllä oikeassa. Kiitos vinkistä!!

    Suvi: Sullakin matka kuitenkin jo suunnitelmissa :) Pariisi on varmasti ihana paikka sekin! Ja meillä tosiaan oli aika hyvä tuuri, kun tultiin kaksi päivää ennen uutta tulivuorenpurkausta takaisin... muuten voitais olla siellä vieläkin! :)

    Marika: Minä voisin kyllä mennä Islantiin uudemmankin kerran. Tykkäsin kovasti, vaikka säät siellä vaihtuukin silmänräpäyksessä auringonpaisteesta vesisateeseen ja takaisin n. parikymmentä kertaa päivän aikana :D Ainakin meidän reissun aikana.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos paljon viestistäsi!

Suositut tekstit