Nopeaa ja hyvää piimärieskaa

Mainitsin pääsiäisleipää postaillessani että viime viikolla tuli tehtyä enempikin hyviä leipäkokeiluja pääsiäisleipien lisäksi. Tein nimittäin piimärieskaa, joka oli aivan ihanan makuista! En tiedä mistä olen ohjeen alunperin ottanut, mutta tässäpä minkä mukaan itse tein.

Piimärieska (2 suurta rieskaa)
2 dl (luomu)kaurahiutaleita
4 dl (luomu)maitoa
3 dl (luomu)piimää
1 ½ tl ruususuolaa
3 (luomu)kananmunaa
n.8 dl (luomu)hiivaleipävehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta

Tee ensin kaurapuuro esim. mikrossa tai kattilassa, tai käytä valmista, tähteeksi jäänyttä puuroa (muutkin hiutalepuurot käyvät).

Sekoita puuron joukkoon piimä, suola sekä kananmunat. Sekoita jauhojen joukkoon leivinjauhe ja sekoita jauhot taikinaan. Älä vaivaa, sekoita vain sen verran että jauhot sekoittuvat. Taikina saa olla aika pehmeää.

Levitä taikina jauhoja apuna käyttäen kahden leivinpaperin päälle kahdeksi suureksi, pyöreäksi rieskaksi (n. 1/2-1 cm paksuiseksi). Pistele rieskat haarukalla ja paista 250 asteessa 10-15 minuuttia.

Parasta tuoreena ja lämpimänä, mutta hyvää vielä seuraavanakin päivänä.

Kommentit

  1. No, oletpa sinä ehtinyt kirjoittaa tänne vaikka mitä! Palaan huomenissa lueskelemaan näitä ihan ajan kanssa. Itse kun olin pääsiäisen (melkein) poissa netin äärestä, niin nyt onkin mennyt jo aika tovi yrittäessä päästä ajan tasalle, mitä missäkin on tapahtunut.

    VastaaPoista
  2. No nyt tekee sitten tätä mieli. Miten tämän internetin saisi sellaiseksi ettei pääsisi ollenkaan sun sivuille? Liian paljon on täällä houkutuksia.. :) No ei vaan, upeaa kun jaksat postailla kokkailujasi tänne näytille! Minä kun olen vähän sellainen kokki etten tee ohjeista vaan kuvien perusteella. Sävellän aina lennossa..

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteistanne :)

    Mirka: Itselläni sama ongelma välillä, jos muutaman päivän on ilman nettiä niin saa viettääkin sitten aikaa että pääsee ajantasalle siitä mitä blogimaailmassa on tapahtunut. Toivottavasti löytyy mukavia postauksia, sekä täältä että muualta :)

    HeartAndSoul: Hih, mukava kyllä kuulla että nämä minunkin kokkailut voivat innostaa lukijoita ainakin välillä. Kuvat on kyllä ruokaohjeissa monesti tärkeitä ja kiva jos on niin paljon luovuutta että tavallaan uskaltaa alkaa tekemään jotain noudattamatta sen kummemmin mitään ohjeita.

    Itsekin paljon kokkaan ilman mitään ohjeistusta, mutta uusia inspiraatioita on kiva kokeilla ohjeista (ja muutella niitä sitten tarpeen mukaan).

    VastaaPoista
  4. Kuola valuu ja samalla pohdin, millainen koktail tulee piimästä ja soijamaista vai korvatako maito kokonaan piimällä jne. Muistelen, että äitini on jotain vastaavanlaista vääntänyt piimästä myös ... ja sieltähän se makumuisto kielen päälle herahtaa kuvasi kera =)

    VastaaPoista
  5. Siis voi kamala kun mulle tulee NÄLKÄ kun katson näitä kuviasi! Yritin selailla alaspäin, etten joutuisi katselemaan elipäkuvaa mutta täällä vain on lisää ihania kuvia! :)

    VastaaPoista
  6. Kiva saada uusia lukijoita, terve tuloa kaima :) Mukava kyllä kuulla, että nälkä tulee, sehän on vain hyvä asia :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos paljon viestistäsi!

Suositut tekstit