Pääsiäislammas - Maku 1/2003

Tänä pääsiäisenä tein ensimmäistä kertaa ikinä lampaanviulua (tai karitsaa). Mietin ostosta pitkään, koska viulu oli aika kallis ja aika iso köntti lihaa kahdelle ihmiselle. Lisäksi tuossa lampaanviulussa maksaa siitä luusta aika paljon. Halusin siltikin sitä kokeilla, ja kyllähän kokonainen lampaanviulu on komea ruokapöydässä :)

Lampaanviulu
n. 2 1/2 kg lampaan- tai karitsanviulu

Mausteseos:
1 dl makeaa mangochutneyta
2-3 (luomu)valkosipulinkynttä ohuina siivuina
1/2 dl kylmää (luomu)kahvia
1-2 tl kuivatua timjamia
1-2 tl kuivattua oreganoa
2 tl ruususuolaa
1 tl rouhittua mustapippuria

Jos liha on pakasteesta sulata sitä hitaasti jääkaapissa n. pari vuorokautta. Töki lihan pintaan viiltoja, jotta mausteet imeytyvät paremmin. Sekoita mausteseos ja levittele se lihan pinnalle. Anna marinoitua muutamia tunteja tai voit paista hetikin. Laita viulu uunivuokaan ja tökkää lihan paksuimpaan kohtaan lämpömittari, varo ettei mittarin pää osu luuhun. Paista 125 asteisessa uunissa, kunnes lämpömittari näyttää 75 astetta.


Lampaanviulun lisänä pääsiäisateriaamme kuului erittäin yksinkertaista salaattia (luomu-ruukusalaatti ja luomu-herneenversoja) sekä jo aikaisemminkin testaamaani linssihöystöä sekä poikani tekemiä fetatäytteisiä tomaatteja. Niistä teen erillisen postauksen. Lisäksi tein "kastikkeen" sekoittamalla turkkilaiseen (luomu)jugurttiin mangochutneyta. Tuli muuten kivan makeahko kastike joka sopi sekä salaatille että lihalle.


Mainittakoon vielä tuosta pöytäliinastani: olen saanut sen siskoltani lahjaksi. Liina on Finnartturilta.

Kommentit

  1. Tuli nälkä (melkein aina täällä käydessäni ;), joten menen syömään "pytti ala Rusina" eli kasaan lautaselle kaikkea, mitä kaapista löytyy ja haarukoin kylmän aterian kahvin tai teen kera.

    VastaaPoista
  2. Upea annos!!! Vaikka ravintolassa tuollaisen eteen saisi niin silti miettisi että raskiiko tuota edes hajoittaa ja syödä. Tulipas nälkä!!!

    VastaaPoista
  3. Kiitos ihanista sanoistanne :)

    Rusina: Tuollainen pyttis voi olla mahtavaakin ruokaa ja mikä tärkeintä, siinä tulee "uusiokäytettyä" tähderuokiakin, ei tarvitse heittää hyvää ruokaa roskiin!

    HeartAndSoul: Olipas kauniisti sanottu :) Ei nyt sentään mitään niin hienoa mitä ravintoloissa saa, mutta ainakin tiedetään mitä ne ruuat sisältävät kun itse tehdään :)

    VastaaPoista
  4. Kuule on tuo upea.. sellainen houkutteleva tuo annos! Ja tuo pastetun lihan kuva - saa helmen nousemaan kielelle.. :) Tekisi mieli hieman nuolaista tuosta. (no hyi!)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos paljon viestistäsi!

Suositut tekstit