Seikkailuja


HeartAndSoul kommenteissa kyselikin seikkailusta, jollainen oli näköpiirissä loppuviikolla. Eilen, tai itse asiassa tänään aamuyöllä palattiin pieneltä matkalta takaisin kotiin. Kylläpäs vaan väsytti töissä tänään, satojen ja taas satojen kilometrien autolla ajoa takana, aamulla oli herätty aikaisin ja yöllä olimme vasta kotona. Mutta mukava reissu olikin, oikeastaan aika täydellisen mittainen ja muutenkin mukava.


Arvatkaas missä äitini ja poikani kanssa käytiin? Vaikka olen tainnut jo jossain vaiheessa vihjaistakin ;)


Kierreltiin vähän siellä sun täällä, vaikka perillä olimmekin vain kaksi ja puoli päivää (siihen vielä matkustusajat sitten lisäksi). Äitini on matkustellut tosi vähän, joten tämä reissu oli hänelle tosi mukava elämys. Kielitaidottomina vanhempieni olisi aika hankala keskenään mihinkään lähteäkään. Toki hyviä pakettimatkoja nykyisin järjestetään, mutta jo lentokentällä saikkaaminen voi olla kokemattomille hankalaa.


Tietenkin pieni ekologinen minäni tunsi piston sydämessään kaiken lentelyn ja autolla ajelun vuoksi, mutta kokemuksena tuo matka oli kyllä sen arvoinen että annan itselleni anteeksi :)


Enenpi postauksia tulossa lähiaikoina... mukavaa alkanutta viikkoa kaikille teille!

Kommentit

  1. Olikos se Islanti? Muistelen niin. Kerro lisää!

    VastaaPoista
  2. Nyt kyllä pidät Marika meitä hulluja jännityksessä :D Tuossa alakuvassa on kiehtovat sävyt vedessä. Varmasti on ollut teillä ihana matka (ainakin jos noista maisemista voi jotain päätellä), tummoiselle reissulle olisi kiva päästä!

    VastaaPoista
  3. Juu Islanti on! Upea tuo vesi - aivankuin jossain etelän lämpimässä ja voisi mennä sukeltelemaan koralliriuttojen keskelle! Toisaalta karua.. mutta juuri siksi niin kaunista! Nyt kunnon raporttia kehiin että missä sitä on luuhattu! ;D

    VastaaPoista
  4. Kiva uusi pohja sinulla!! Ensin ihmettelin että mihin minä nyt surffasin kun sivujasi etsin! Kesä sinullakin tulossa! :D

    Poistin edellisen kommenttini kun jäi kysymättä että mikä tuo seinäkuva on? Hieno!

    VastaaPoista
  5. Mirka: Oikein muistettu :) Teinpä juuri postauksen aiheeseen liittyen.

    Trina: Olipas kiva kommentti, anteeksi kun jouduitte niin kauan odottelemaan. Tuo turkoosi veden väri johtuu kvartsista, levästä ja mineraaleista, joita vedessä on.

    HeartAndSoul: Luuhattupa tosiaan ;) Itse tykkäsin kovasti tuollaisista karuista maisemista. Menisin varmaan toistekin. Tuo seinäkuva on Reykjavikin keskustasta, poikani sen bongasi ja sitä kautta löytyikin hieno paikka, jossa oli paljon graffiteja. Tuossa seinän yläosassa oli aika kivasti laitettu vähän kuin suuria paljetteja nauhoihin, jotka tuulessa sitten heiluivat ja "aaltoilivat" heijastaen valoa. Parin talon seinässä tuollaisia näimme.

    Vaihdoin tosiaan pohjaa vähän keväisemmäksi, kiva jos tykkäsit.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos paljon viestistäsi!

Suositut tekstit