Viikon 16/2010 liikunta

Periaatteessa aika hyvä viikko, vaikka keskiviikkona tulikin alaselkä vasemmalta puolelta kipeäksi ja siksi torstai ja perjantai olikin sitten lepopäiviä. Enkä edes oikein ymmärrä mistä tuo selkä nyt sitten vihastui, koska vaikka tiistaina pitkästä aikaa kävin salilla niin en oikeastaan selkälihasliikkeitä tehnyt, kaikkea muuta kylläkin.

Maanantai: BodyBalance ja Zumba
Tiistai: Kuntosalilla 60 min. vähän kaikkea (+ alkulämmittely 15 min. "ylämäkikävelyä" juoksumatolla ja loppuverryttely 5 min. crosstrainerilla)
Keskiviikko: Zumba ja BodyStep
Lauantai: Pyöräily 2 x 20 km (55 min. + 45 min.) ja kävely/juoksulenkki (n. puolet molempia) 75 min. ja iltapäivällä BodyJam
Sunnuntai: n. 8 km kävelylenkki aamulla ja Afropowerdance iltapäivällä

Nyt kun saisi vielä syömisensä kohdilleen. Kohtalaisen terveellisesti mielestäni syönkin, mutta suklaa, pähkinät ja leipä... siinäpä minun kompastuskivet. Eli herkkujen vastustuskyvyn kasvatus tavoitteena :)

Ensi tiistaina saankin sitten uuden saliohjelman, aivan innolla sitä odotan. Tavoitteena olisi sitten kahdesti viikossa käydä kuntosalin puolella ja ehkä tinkiä jostain jumpista sitten sen ehdoilla. Lähiviikkoina sitten nähdään kuinka siinä onnistun.

Reipasta alkavaa viikkoa! Tässä vielä pari kuvaa aamulenkkipolultani.


Kommentit

  1. Sulla kertyy kyllä hurjasti tuota liikuntaa viikossa. Itse yritän taas mahataudin jälkeen (yllättävän kauan on heikossa kunnossa) alkaa lenkkeillä. Tänään aamulla kävin viiden kilometsin lenkin. Iltaisin pitäin sitten keretä käydä vähän pitempiä lenkkejä. Hyvä määrä olisi neljä lenkkiä viikossa. Ja nyt kun voi jo ajaa pyörällä töihin, ja päivät seisoskelee ja kävelee töissä (yleensä en edes istu kertaakaan alas koko päivänä töissä), niin tuleehan siinnäkin sitä hyötyliikuntaa.

    Kevään aikana pitäis yhden Actilifen muutta aivan tähän meidän lähelle. Ajattelin liittyä sinne ehkä siitten syksymmällä, kun ei enään lenkkeillä viitsi ilmojen puolesta. Jos sitten alkaisi käydä niissä ryhmäliikunta jutuissa, ja välillä myös salilla.

    VastaaPoista
  2. Hei aurinkoinen! Sinulle on jotain blogissani, käy kurkkaamassa! :-)

    VastaaPoista
  3. Suvi: Onneksi mahatauti on paranemassa. Siinä voi tosiaan mennä voimat tosi vähiin pitkäksi aikaa, eikä edes tunnu kovin kivalta lähteä heti kovasti urheilemaan.

    Sinulla kertyy kyllä todella paljon tuota hyötyliikuntaa ja jos töissäkin joudut olemaan päivät jalkojen päällä niin aika huima määrä sinullakin tulee liikettä. Tuota hyöty- ja arki-liikuntaa ei aina muisteta tai sitten sitä ei pidetä minään liikuntana, vaikka aivan yhtä lailla sekin on hyödyllistä ja tekee hyvää.

    Neljä lenkkiä viikossa on todella hyvin, enenmpi kuin keskiverto-suomalainen liikkuu.

    Satu: Kiitos ihanasta kukasta!! :) Tuli heti hyvä ja keväinen mieli.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos paljon viestistäsi!

Suositut tekstit