perjantai 28. toukokuuta 2010

Muurikka-sapuskaa - paistettua lohta ja kasviksia

Parvekekokkailut jatkuvat, oli niin ihana sää. Käytiin pojan kanssa asioilla ja ruokakaupassa, päätettiin ostaa lohta. Melkein jo eksyin pakastealtaalle hakemaan jotain pussikasviksia, kun mietin että mitä ihmettä tehtäisi sen lohen kaveriksi. Mutta sitten muistin että hevi-osastolla oli tarjolla luomuparsakaalia. Sitä siis mukaan ja eikun kotiin kokkaamaan. Tämmöstä tuli... kuva on vähän utuinen, kun kasvikset höyrysi niin iloisesti muurikassa.


Kaikessa yksinkertaisuudessa lohifileeseen muutama viilto nahkaan saakka (ei läpi nahasta kuitenkaan), viiltoihin (luomu)sinihomejuustoa ja juustottomiin kohtiin ripotellaan vähän suolaa ja pippurirouhetta. Lätkäistään file öljytylle muurikalle ja kansi pannun päälle. Annetaan paistua rauhassa fileen koosta riippuen 20-40 minuuttia.

Kasvikset kannattaa esikeittää, eli porkkanat paloiksi ja parsakaali suupalan kokoisiksi kukinnoiksi (myös paksun varren voi kuoria ja viipaloida). Sitten kaikki vaan kiehuvaan, suolalla maustettuun vähään veteen n. 5 minuutiksi. Sitten vesi kaadetaan pois ja kasvikset heitetään muurikkaan. Pyöritellään muutamia minuutteja, maustetaan reilulla lorauksella (luomu)soijakastiketta ja pippurirouheella.

2 kommenttia:

  1. Onkohan sairasta jos on mustasukkainen toisen muurikasta? Joo - päätin juuri että ei se ole sairasta - se onkin ihan normaalia! ;) Olisipa minullakin tuollainen.

    VastaaPoista
  2. ;) Kiitos kommentistasi HeartAndSoul. Ihan kiva kampe tuo muurikka on, mutta ei siitä kannata olla mustis tai kade ollenkaan. Jos näille kulmille joskus eksyt niin voin kutsua sut muurikka-päivälliselle (tosin varoitus, täällä joutuu vieraatkin hommiin :)

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi <3