Turhaa tavaraa

Mikähän siivousvimma minuunkin iski... pesin viime viikolla ikkunoita ja siivoilin muutenkin tavallista enemmän.Viikonloppuna vihdoin päätin käydä varastossa tekemässä hieman inventaariota sinne kerääntyneille tavaroille. Siellä oli pari laatikkoa kirpparilla myymättä jääyttä tavaraa ja lisäksi katselin kaapeista olisiko jotain tavaraa, mikä vain kerää pölyä. Tuloksena iso röykkiö joutavaa tavaraa, joka lähtee tällä viikolla kierrätyskeskukseen. Vaatteita, keittiötarvikkeita, pari pientä mattoa, reppuja ja laukkuja, parit rullaluistimet ja suojat, kenkiä...


Voiko naisella olla liikaa kenkiä? Voi! Näistä yhdetkään (yli 10 paria) ei ole ollut jalassani moneen vuoteen, joten turha niitä on jemmailla sen kauempaa. Ehkä joku löytää omansa sieltä kierrätyskeskuksesta.

Kommentit

  1. Siivoaminen on minusta NIIN terapeuttista, jos sille on aikaa eikä hommaa tarvitse keskeyttää koko ajan. Esim. nyt hekumoin ajatuksella, että pääsen jossain vaiheessa rauhassa siivoamaan kirjahyllymme alusta loppuun ja tutkimaan kaikki, mitä sieltä löytyy. Minusta ihmisen tulisi tietää, mitä kaikkea omistaa, muuten tavaraa on auttamatta liikaa. Itselläni löytyy vielä tätä yllätystavaraa vähän liikaakin.

    VastaaPoista
  2. Tavaraa kieltämättä kerääntyy hillittömästi vaikka sitä ei omasta mielestään kovin hirveästi ostaisikaan.

    Ihminen pärjäisi paljon vähemmälläkin, mutta tämä nykyelämä vain on tällaista ja jos ei täysin halua tai pysty hyppäämään oravanpyörästä pois niin ei siinä oikein auta kuin mennä massan mukana.

    VastaaPoista
  3. Se on kyllä kumma juttu, vaikka joka suunnilleen kerran vuodessa teen sellaisen kirpparisiivouksen (eli kerään kaikki ylimääräisen ja vien kirpparille myyntiin), niin silti tavaran määrä ei vähenny. Ja pidän kyllä itseäni kohtuu hyvänä ostajana, yritän olla ostatamatta mitää kovin turhaa ja lyhytikäistä. Toki meillä on vielä pienet lapset joiden vaatteet menee pinikis niin nopeaa, mutta silti.

    Kierrätys on kyllä hyvä juttu. Lähes kaikki lasten vaatteet yritän ostaa käytettynä. Vain sukat ja pikkuhousut ostan aina lapsille uutena.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteistanne! Aika samoja ajatuksia teidän kanssa tuosta tavaran määrästä ja nyky-elämän kuluttamisesta.. vaikka myös minä pidän itseäni aika tietoisena kuluttajana, ostan tosi vähän tavaraa, niin silti tuntuu että sitä vaan on liikaa vaikka kuinka laittaisi eteenpäin kiertämään.

    Siivous on kyllä hyvää terapiaa minustakin, kunhan se ei ole pakolla suoritettua. Aivan ihana kun saa kaapista jonkin hyllyn tyhjäksi :D

    Toki sitten on hyvin pajon sellaista tavaraa mistä ei vaan voi luopua... pojan koko lapsuusajan piirustukset ja askartelut.. niitä on monta laatikkoa, niitä ei vaan voi hävittää minnekään. Kuin myös rakkaimmat lelut. Onneksi siskolla on monta nuorempaa lasta, vaatteet, urheiluvälineet ja hyväkuntoiset lelut voi laittaa uusiokäyttöön heille :)

    VastaaPoista
  5. Ei vaan ois rullaluistimia nro 41? Vai ne tais mennäkin jo kierrätykseen. Hyvän urakan teit, pitäisi munkin.

    VastaaPoista
  6. Olis ollut rullaluistimet kokoa 40 ;) Joo, menivät jo. Hyvä mieli siitä tulee kun pääsee turhasta tavarasta eroon :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos paljon viestistäsi!

Suositut tekstit