Vapun perunasalaatti

Loppuviikolla sanomalehtikirjoituksessa oli huoli kaupan nakkien ja perunasalaatin riittävyydestä elintarvikelakon jälkeen. No, meillä ei ole koskaan kaupan perunasalaattia ostettu, eikä siis ostettu nytkään. Nakeista ei pojan kanssa kumpikaan oikein kovasti välitetä, joten nekin jäi sinne kauppaan. Perunasalaatti on kyllä hyvää, siis itse tehtynä, eikä ole kovinkaan vaikeatekoista. Kokeile vaikka tätä ohjetta. Meillä poika teki kastikkeen ja itse paloittelin potut, purjon ja maustekurkut. Ohje on aika summittainen koska poika ei mitään sen kummemmin mittaillut ja itse tein paloittelua samaan aikaan, mutta kun maistelee valmistusvaiheessa niin tästä saa tosi herkkua!

Perunasalaatti

n. 6 suurta keitettyä, kylmää (luomu) perunaa (keitin edellisenä päivänä)
n. 15 cm pätkä (luomu) purjoa
1 maustekurkku kuutioina
Kastike:
n. 2 dl (luomu) turkkilaista jugurttia
n. 2 tl (luomu)sinappia
n. 1 rkl valkoista balsamicoa
n. 2 rkl (luomu)oliiviöljyä
n. 1/2 tl (ruusu)suolaa
rouhittua mustapippuria

Kuutioi perunat reiluiksi kuutioiksi. Paloittele purjo ohuiksi renkaiksi ja maustekurkku pieniksi kuutioiksi.

Sekoita salaattikulhossa kastikkeen ainekset. Maista (makua saa olla reilusti). Lisää sitten kastikkeen sekaan paloitellut perunat, purjo ja maustekurkku ja sekoittele varovasti sekaisin.

Tarjoa muiden salaattien lisänä tai vaikka paistetun kalkkunafileen kaverina.

Tähän salaattiin kävisi mainiosti myös omena tai tuorekurkku, mutta minulla ei nyt ollut kumpaakaan. Hyvää voisi olla myös kukkakaali (raakana)... tätä salaattia voi varioida vähän sen mukaan mitä aineksia sattuu kotoa löytymään.

Kommentit

  1. Herkullisen kuuloinen ohje. Kaupanperunasalaattien raa'ahkot potut ja huippumajoneesinen soosi eivät ole mieleeni, tämän ohjeen mukainen taas varmasti olisi :)

    VastaaPoista
  2. Hei Satu, kiitos kommentista! Tämä oli ainakin minusta ja pojasta tosi onnistunut perunasalaatti. Vaikka tuossa turkkilaisessa jugurtissa onkin rasvaa se 10% mutta on se huisin paljon vähempi kuin majoneesissa ja lisäksi jugurtti maistuu kivan raikkaalta. Tänään tätä piti tehdä lisää vielä, kun poika tuumasi että oli tosi onnistunutta se perunasalaatti (ja kun oli jo syöty kaikki :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos paljon viestistäsi!

Suositut tekstit