Maalaissalaattia ja uppomunia

Löysin taas kerran ruokainspiraatiota Pastanjauhajilta. Heidän vähän aikaa sitten postaamansa maalaissalaatti uppomunalla näytti ja kuulosti niin hyvältä, että päätettiin pojan kanssa kokeilla. Uutta minulle oli uppomunan valmistus ja ensikokeilu onnistui ihan kohtalaisesti. Rohkenen jopa uskaltautua kokeilemaan tuota uppomunan valmistusta toistekin. Muna oli koostumukseltaan oikein mainio ja keltuainen muodosti kivan "kastikkeen" salaatissa.

Myös artisokat olivat uusi tuttavuus, ne eivät minusta eikä pojastakaan olleet kovinkaan ihmeellisiä, joten seuraavalla kerralla ne voisi ehkä korvata jollain... sokeriherneenpalot viehättäisi jostain syystä nyt mieltäni, mutta liekkö niiden aika pian jo ohi, kun en ainakaan eilen kaupasta sellaisia löytänyt.

Alla oma versioni ohjeesta, alkuperäistä voi käydä tutkimassa Pastanjauhantaa -blogista.

Maalaissalaatti ja uppomuna (2:lle)

Uppomunat:
2 (luomu) kananmunaa
2 l vettä
1 dl väkiviinaetikkaa

Salaatti:
8 siivua pekonia
5-10 cm pätkä (luomu) kurkkua
2 (luomu) tomaattia
 1 prk (190 g) öljyyn säilöttyä latva-artisokkaa
(luomu) salaatteja (minulla oli tammenlehvää ja jääsalaattia)

Salaatinkastike:
n. 2 rkl kylmäpuristettua (luomu)oliiviöljyä
n. 2 rkl valkoista balsamicoa
n. 1/4 tl ruususuolaa
n. 1/2 tl rouhittua mustapippuria

Huuhtele salaatit ja kuivaa, esim. anna valua pyyhkeen päällä tai linkoa kuivaksi. Halkaise pätkä kurkkua ja vedä lusikalla siemenet pois. Paloittele. Paloittele myös tomaatit. Valuta artisokista enin öljy. Asettele salaattiainekset tarjoiluvadille.

Sekoita salaatinkastike ja kaada salaatin päälle.

Valmista sitten uppomunat. Laita vesi kattilaan kiehumaan. Riko munat yksitellen esim syvään kauhaan. Kun vesi poreilee, lisää mukaan etikka. Pyöräytä lusikalla vettä niin että kattilan keskelle muodostuu pyörre. Tällöin muna pysyy hieman paremmin kasassa. Laita munat varovasti veteen, keskelle kattilaa. Pyöräytä vettä välillä lusikalla jotta munat eivät tartu kattilan pohjaan. Hauduta munia noin kolme-neljä minuuttia. Nosta ne sitten reikäkauhalla salaatin päälle.

Munien kypsyessä paista pekonit rapeaksi pannulla ja laita ne hetkeksi valumaan käsipaperin päälle. Koristele salaatti pekonilla.


Nauti salaatti hyvän leivän kera. Meillä leivottiin rouheista pääsiäisleipää ja olipas se aivan ihanaa! Tätä leipää on pakko leipoa tänään uudestaan.

Kommentit

  1. Sulla onnistui uppomuna sitten kertaheitolla! Itse joskus vuosia sitten kokeilin ja tulus oli aika lohduton... en muista että olisn silloin laittanut etikkaa, runsaasti suolaa vaan.

    VastaaPoista
  2. SAmaa taisi tehdä Chef Jouni MTV3:lla viime viikolla. :-)Silä tyypillä on kyllä valloittava hymy.

    VastaaPoista
  3. Eve: Minuakin epäilytti kokeilla, mutta ihan kohtalainen lopputulos. Saattoi olla hyvää tuuria :) Onnistuisiko etikan kanssa sitten paremmin?

    Marika: Enpä olekaan tuota Chef Jounia koskaan katsonut. Pitääpä joku kerta koittaa bongata telkkarista :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos paljon viestistäsi!

Suositut tekstit