Maku 03/09 - Broileripyörykät ja thai-kurkkusalaatti

Lisää Maku-kokeiluja. Tätä ruokaa teimme pojan kanssa yhdessä eilen. Nämä broileripyörykät eivät yltäneet suosikkireseptimme tasolle, mutta ihan ok vaihtelua, makea chilikastike toi oman säväyksensä pulliin. Kurkku-salaatti oli sen sijaan erinomaista, tätä voidaan tehdä toisenkin kerran.

Broileripyörykät ja thai-kurkkusalaatti (3:lle pääruokana)

Broileripyörykät:
n.1 dl (luomu) maitoa
1/2 dl korppujauhoja
1 1/2 dl sipulinvarsia pilkottuna
1/2 dl makeaa chilikastiketta
1/4 tl ruususuolaa
1 (luomu) kananmuna
400 g kalkkunan (tai broilerin) jauhelihaa

Kurkkusalaatti:
3/4 dl valkoista balsamicoa
2 rkl (luomu) sitruunamehua
2 rkl kalakastiketta
2 rkl (luomu) sokeria
1 punainen chili (n. 15 cm pitkä)
1 (luomu) kurkku
1 suuri kesäsipuli (tai 3 salottisipulia)
1 dl tuoretta korianteria silputtuna

Sekoita kulhossa maito, korppujauho ja chilikastike. Anna turvota hetki. Lisää sitten loput pyöryköiden ainekset, sekoita tasaiseksi massaksi käsin ja pyörittele pyöryköiksi. Laita pyörykät uunivuokaan tai leivinpeltille ja paista 200 asteisessa uunissa n. 20 minuuttia.

Tee pyöryköiden paistuessa kurkkusalaatti. Sekoita kulhon pohjalla balsamico, sitruunamehu, kalakastike ja sokeri. Halkaise chili ja poista siemenet. Silppua chili pieniksi. Halkaise kurkku ja poista siemenet lusikalla. Paloittele myös sipuli.

Lisää pilkotut salaattiainekset kulhoon kastikkeen sekaan ja pyörittele sekaisin. Lisää myös silputtu korianteri. Laita hetkeksi jääkaappiin odottamaan.

Tarjoa broileripyörykät ja thai-kurkkusalaatti kevyenä kesälounaana taikka keitä lisäkkeeksi vaikkapa quinnoaa.

Kommentit

  1. Itse olen tosi huono tekemään salaateille kastikkeita - useimmiten syön ilman mitään. Mutta täältä aina bonggaa sellaisia varteenotettavia vaihtoehtoja.

    Voisit joskus tehdä sellaisenkin postauksen jossa listaat erilaisia kastikkeita ja mille ne sopisi? Olisi sellainen reseptipankki (minulla laiskalla! ;D ) sitten!

    VastaaPoista
  2. HeartAndSoul: Kiitos kommentistasi! Sulla on kivoja ideoita mulle, tosi mukava kuulla tuollaisia :) Itsekin aika usein olen salaattini syönyt ilman kastiketta, mutta viime aikoina olen alkanut itse tehdä salaatteihin myös kastikkeita. Siinä salaatit saavat aivan uuden ulottuvuuden, kannattaa kyllä kokeilla!

    Voisinpa joskus tuollaista postausta tehdäkin, kunhan minulla olisi ensin niitä kastikkeita mitä postailla! ;)

    Kastikkeet-tunnisteen takaa löytyy Mauttoman salaatin pelastava salaatinkastike, sitä meidän perheessä on käytetty monenlaisten salaattien kuin myös lihan ja perunoiden kastikkeena. Kokeileppa joskus :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos paljon viestistäsi!

Suositut tekstit