Pieni pala Oulua - Hupisaaret


Aamuni alkoi uinnilla, jonka jälkeen menin kahvin, eväsleivän ja kirjan kanssa Hupisaarille nauttimaan rauhasta, auringosta ja kauniista ympäristöstä. Purossa solisi vesi, linnut lauloivat, aurinko lämmitti ihanasti ihoa, ei ollut kiire minnekään. Olipas aivan ihana aamu, virkistyneenä parin tunnin aamuretkestä pyöräilin kotiin ja päätin postata tämän tekstin.



Kaikki Oululaiset varmaan tämän paikan tietävätkin, mutta jos olet kesäaikaan matkalla Oulussa, älä missään tapauksessa jätä käymättä Hupisaarilla ja Ainolan puistossa! Mielestäni tämä on yksi kauneimmista paikoista Oulussa.


Paikka sijaitsee aivan keskustan kupeessa ja koostuu muutamasta pienestä saaresta, jotka yhdistyvät puistokokonaisuudeksi lukuisilla pienillä valkoisilla silloilla. Siellä on kauniita, hyvin hoidettuja istutuksia, kuin myös vähän villiintyneen näköisiä polkuja, joissa vaellella. Siellä on paljon penkkejä ja nurmikoita viettää kaunista kesäpäivää. Paikka onkin erittäin suosittu kohde piknikille.


Hupisaarilta löytyy myös Pohjois-Pohjanmaan museo, jossa monet kerrat poikani kanssa vierailin katsomassa Koiramäki-näyttelyä, kun hän oli pieni.


Saarilla sijaitsee Ainolan puisto, jossa on ihana kasvihuoneen kupeeseen perustettu kahvila ja kahvilan vieressä viihtyisä leikkipuisto lapsille.


Kahvilan takana on myös suuri lammikko, jossa kesäisin on paljon lintuja, joita pienten lasten kanssa on kiva katsella.


Saarilta löytyy myös kesäteatteri.


Uimarantaa täällä ei ole, mutta aivan lyhyen matkan päässä patosillan toisella puolella löytyy suosittu Tuiran uimaranta, jossa talvisin voi myös harrastaa avantouintia.


Patosillan vieressä on kalaportaat, josta esim. lohet voivat nousta jokea ylös kutupaikoille. Portaiden yläpäässä on huone, jossa on suuri ikkuna, josta näkee veden alle. Tämä tila on välillä auki ja silloin voi käydä katsomassa jos vaikka näkisi lohen nousemassa jokea ylävirtaan. Itse olen poikani kanssa kerran nähnytkin :)


Tänne kannattaa tulla kauniina kesäpäivänä viettämään aikaa. Ihana paikka!

Kommentit

  1. Yritin laittaa äsken kommenttia, mutta en ole varma tuliko perille, kun viestin lähetys jumittui :(

    Sinulla on ollut kiva aamu. Oulu vaikuttaa viihtyisältä kaupungilta. ollaan joskus ohikulkumatkalla käyty siellä pizzalla.

    VastaaPoista
  2. Mukava idea sitoa saaret silloin toisiinsa ja luoda niistä puutarha.

    VastaaPoista
  3. Kaunis paikka, pitäispä joskus käydä, jos sinne suunnalle satumme

    VastaaPoista
  4. Yritän aina muistaa tällaiset "sisäpiirin vinkit" kun jossain kuljetaan. Itse olen käynyt Oulussa vain kerran ja silloin tykkäsin kaupungista ihan tosi paljon.

    VastaaPoista
  5. Trina: Mullakin joskus tökkii viestien lähetys, harmittaa jos on pitkästi kirjoitellut ja joutuu kirjoittamaan uudestaan. Itse ainakin olen tykännyt Oulussa asustella :)

    Satu: Olen samaa mieltä :) Tosi idyllinen puisto-puutarha-kokonaisuus tuo Hupisaaret.

    Hönttä: Ehdottomasti kannattaa käydä, jos Oulun suunnalla liikutte!

    Mirka: Sama täällä, itsekin yritän painaa mieleeni toisilta saatuja matkailuvinkkejä. Juuri tuollaisten sisäpiirin vinkkien avulla löytää parhaat paikat, joita ei muuten löytäisikään.

    VastaaPoista
  6. Aivan upeita puroja ja lampia, siltoja ja polkuja! Aurinkoisena kesäaamuna tai iltana oikea valokuvaajan paratiisi! Valoa ja varjoa.. vau! Sinulla on silmää hyville kuville ja kauneudelle, sen huomaa!

    VastaaPoista
  7. Kiitos paljon HeartAndSoul.. ei nämä kyllä niin ihmeellisiä kuvia ollut, olen meinannut jo pari kertaa vaihtaa toisiin :) Ihan kivoja kuvia näppäilin tuolla puistossa aika paljon, oli niin mukavan rauhallista ja kaunista siellä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos paljon viestistäsi!

Suositut tekstit