lauantai 21. elokuuta 2010

Sienimetsässä

Eräs työkaverini pyysi mukaansa sieneen. Tänään siis aamulla pyöräilin hänen luokseen ja kävimme muutaman tunnin reissun sienestämässä. Oli oikein mukavaa samoilla metsässä, poimia sieniä, nauttia poutaisesta ja lämpimästä syyspäivästä ja istua merenrannalla kahvilla. Sienisaalis oli vajaa puoli sankollista rouskuja ja jonkin verran tatteja.

Kotiinpalattuani teimme poikani kanssa tateista yksinkertaisen sienikastikkeen uusien perunoiden ja broilerinfileiden kaveriksi. Oli kyllä tosi hyvää!

Tattikastike (2-3:lle)

n. 1/2 l paloiteltuja tatteja
1 (luomu) sipuli silputtuna
n. 2 rkl (luomu) rasvaseoslevitettä tai voita
1-2 rkl karkeita vehnäjauhoja
n. 1/2-1 tl ruususuolaa
2 dl (luomu) ruokakermaa
(vettä)

Sulata voi kuumalla pannulla. Lisää sipulisilppu ja paloitellut sienet ja pyörittele kunnes enin neste on haihtunut (n. 5 minuuttia). Lisää pannulle sitten vehnäjauhoja ja suolaa, sekoita. Lisää sitten ruokakerma ja anna kiehua hiljalleen 5-10 minuuttia. Lisää hieman vettä jos seos sakenee liikaa.

3 kommenttia:

  1. Sienet on minunkin herkkuja! Metsään en ole ehtinyt vuosiin, mutta onneksi jotain löytyy kauppojen hyllyiltäkin.

    VastaaPoista
  2. Eve: Onneksi tosiaan kaupoista ja toreiltakin saa sieniä, varsinkin näin syksyllä on valikoimaa enempikin, eikä pelkästään herkkusieniä ja siitakkeita :) Pienten lasten kanssa metsäreissut ei ole ihan itsestäänselvyys eikä aina niin helposti toteutettavissa.

    Virpi: Tämä oli kyllä hyvää, jos siis tykkää sienistä :)

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi <3