Oulun kädentaitomessut

Tänä viikonloppuna Oulussa on kädentaitomessut, jossa vierailin eilen. Paljon oli katseltavaa ja ostettavaa olisi ollut enempikin. Messuilla olisi vierähtänyt helposti vaikka koko päivä, mutta kaksi ja puoli tuntia ihmisvilinässä oli minulle tarpeeksi. Lisäksi hieman harmitti se, että olisi kannattanut miettiä vähän etukäteen mitä kaikkea sitä oikein olisi tarvinnut. Nyt ostoksia tuli tehtyä pitkälti hetken mielijohteen mukaan. Tehdyt ostokset oli hyviä, mutta olisi sieltä voinut löytää myös muuta tarpeellista jos olisi valmistautunut paremmin.

Ostoksia tein seuraavilta esittelijöiltä:

Violariumista
Helmien talosta
Helmisatamasta
Poppelista
Teddysetistä (ei nettisivuja)
Raunon perinneleivästä



Teddysetiltä ostin ihanan, suomalaista käsityötä olevan käsinuken nuorimmaiselle kummilapselle joululahjaksi. Poppelista löytyi ihananväristä Garnstudion Fabel-lankaa (väri 672).

Raunon perinneleivät on tosi hyviä, ostin kahta erilaista leipää. Lisäksi helmiä ja korutarvikkeita haalin mukaani ja jotain ristipistotöihin liittyvää myös.

Kaikkia ostoksia en tässä voi esitellä, koska osa on menossa lahjaksi... ettei yllätys paljastu liian aikaisin :)

Kommentit

  1. Hmmm, minä olisin halunnut tietää mitä sinä sieltä Violariumista ostelit =)

    VastaaPoista
  2. Niin varmasti olisitkin, mutta sitä just ei voi kertoa ;)

    VastaaPoista
  3. Sama vika vimussa.. joskus kiva käydä katselemassa messuissa tarjontaa mutta sitten tulee olo että pitää päästä jo pois. Vaikka keskellä areenaa jaeltaisin satasia niin mielummin painelisin pihalle. :)

    VastaaPoista
  4. Missä ovat ne hankkimasi korttitarvikkeet??? ;) Olisi jo aika...

    VastaaPoista
  5. HeartAndSoul: Joo, ihmisjoukot alkaa usein ahdistaa ja sitten sitä mennään väljemmille vesille ja omiin oloihin :)

    Mirka: Kuules, kun minä jo siellä messuilla kyllä hiplailin ihania korttipapereita ja leimasimia!! :) Mutta sinne ne vielä jäi. Mutta kuulemma Iin Kärkkäisellä jossain pienessä putiikissa olisi jotain ihania askartelutarvikkeita (myös kortti?) kaupan, joten siellä pitänee varmaan joskus lähiaikoina käydä "katselemassa" ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos paljon viestistäsi!

Suositut tekstit