Periaatteita ja talven odottelua

On se vain jännä juttu, miten omat periaatteet voi välillä täysin unohtaa ilman sen kummempia tunnontuskia. Olen nimittäin tehnyt jonkinlaisen periaatepäätöksen olla ostamatta itselle uusia vaatteita kovinkaan usein ja kun ostan niin niille pitäisi sitten olla oikeasti tarvetta. Muutamia lipsahduksia toki välillä tulee, eli silloin kun pääsen siskoni kanssa ostoksille. Itse valmistamista ei lasketa, siis uusia vaatteita saan kyllä itselleni valmistaa ilman sen suurempaa tarpeellisuuttakin, koska sehän on aivan eri asia, eikös juu?

Pojalleni tulee ostettua vaatteita löysemmin perustein, niinkuin taas tällä viikolla tuli todettua. Tosin aikalailla tarpeeseen nekin vaatteet kyllä aina tulevat, koska poikani ei ole ollut ikinä niin vaatteiden perään. Silloin kun hän sitten jotakin haluaa niin aika helpolla sitten sorrun ostamaan, vaikka rahatilannekin olisi epäsuotuisa.

Toissapäivänä ostin hänelle uudet farkut, ne tulivat todella tarpeeseen, koska pojalla on vain kahdet, joissa ei ole liian lyhyet lahkeet. Myös t-paita lähti kaupasta mukaan, niitä kyllä löytyy aika pinot ennestään. Asia miksi tämän postauksen päädyin tekemään olivat netistä Blue-Tomatosta tilaamamme lasketteluhousut, joihin upposikin pitkä penni. Yleensä ostan tuollaiset kalliimmat vaatteet alennuksesta, koska aika hullua maksaa täyttä hintaa jos tavaran saa jo pian puolella hinnalla. Mutta poikani pian nuo housut tarvitsee, koska talvi tekee tuloaan ja housut tulee myös arkikäyttöön, ei pelkästään niille muutamalle laskettelukerralle, joita talven aikana hänelle tulee. Uudet laskettelulasitkin tuli sitten samalla hänelle ostettua, koska entiset ovat rikki.

Itse en mikään laskettelu-ihminen ole, aika kaukana siitä. Mutta pojallani ja hänen kavereillaan tuntuu olevan hauskaa rinteessä ja laskettelu-päivinä viettävät aikaa ulkona aamusta iltaan, joten ihan mukava harrastus sinänsä. Joulun jälkeen lähdemmekin pienellä porukalla (minä, poikani ja neljä hänen kaveriaan) laskettelemaan, tällä kertaa Ylläkselle. Rukalla olimme viime talvena ja Koli ja Syötteen rinteetkin on tullut kokeiltua. Tosin minä pakkaan mukaani sukset, rinteet eivät minua houkuttele. Pari talvea sitten poikani minua rinteessä päivän opetti ja homma alkoikin loppupäivästä jo sujua ja oli ihan kivaa, mutta totesin kuitenkin ettei laji ole minua varten. Menen mieluusti metsään ladulle hiihtämään tai kävelen pirtsakassa pakkassäässä muuten vain. Se riittää minulle vauhdiksi :)

Talvisäitä odotellessa...

Kommentit

  1. Voi mitä kaikkea täällä onkaan tapahtunut! Kiitos ihanista kommenteista blogissani.. piristit mieltäni valtavasti <3 <3

    Ihana tuo tekemäsi ovikoriste.. minunkin pitäisi saada jotain syksyksyistä/talvista askarreltua oveen ennen kuin jonkin sortin joulukranssin siihen taiteilen :)

    Syntymäpäiväkin sinulla ollut! Onnea paljon <3

    Tämä blogien lukeminen on sattuneesta syystä jäänyt minulla niin kovin vähäiseksi.. pojan päikkäreitten aikaan pitää olla niin kovin hiljaa, eikä tietokoneen naputtelu silloin onnistu, joten keskityn asettelemaan lankaa ristiin kudinpuikoilla ;)

    Toivottavasti paranet pian <3 <3

    VastaaPoista
  2. Ihanaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
  3. Meilläkin on päivitetty viimeisen kahden viikon aikana ipanoiden talvivarustusta. Aika usein ollaan sinnitelty tammikuun alennusmyynteihin mutta nyt oli pakko hankkia jo aiemmin. 15 v. poika sai Rintamäeltä vitivalkoisen talvitakin....vähän väri hirvittää mutta jos poika pitää takin yhtä hyvässä kunnossa kuin kenkänsä niin ei ole huolen häivää. Ja juurikin tuossa laskettelussa on kiva jos on kunnon kamppeet ettei heti palellu.

    VastaaPoista
  4. Jellona: Kiitos paljon onnitteluista ja kivasta kommentista. Minulla on yksi toinen kranssi tuossa työn alla, toivottavasti onnistuu niin saan tehtyä siitä postauksen :)

    Aika mahtavan paljon oletkin saanut neulepuikoilla aikaan! Ihailen todella aikaansaannoksiasi. Itse en ole kovinkaan nopea valmistamaan mitään (paitsi ruokaa! ;) koska tykkään aloittaa, mutta puuhan keskeytyessä voi mennä aikaa, että saa tekemisen innostuksen taas heräämään.

    Marika: Minunkin pojalle ostettiin viimeksi valkoinen takki... kyllähän sitä pitää pestä ahkerammin, mutta toisaalta olen niin mielissäni, että se musta kausi on ohi :) Tosin on hänellä vielä paljon mustiakin vaatteita, mutta monet muutkin värit onneksi käy. Ja yllätys yllätys, ne tilaamamme housut ovat valkoiset ;D

    Kyllä talvella pitää olla kunnon vaatteet, lapset ja toki aikuisetkin, viihtyy paljon paremmin myös pihalla, kun ei tarvitse paleltua.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos paljon viestistäsi!

Suositut tekstit