Rofanin arkileipä

Leivän leivontaa jälleen. Tänään tein pitkästä aikaa leipää jota olen tehnyt paljonkin, mutta viime kerrasta on kulunut jo pidemmän aikaa. Syynä on ehkä se, että yleensä leipää pitää saada nythetipaikalla, eikä ole aikaa sen kummemmin alkaa odottelemaan. Tässä leivässä on siis vähän enempi vaiheita ja pidempi odottelu, mutta se kyllä kannattaa maukkaan lopputuloksen vuoksi. Ohje on  Anna ja Fanny Bergenströmin ihanasta kirjasta Rakkautta, oliiveja ja timjamia.

Rofanin arkileipä (1 iso leipä)

Juuri:
2 dl (luomu) ruisjauhoja
1 dl (luomu) pellavansiemeniä (minulla oli rouhetta)
1 dl (luomu) kauraleseitä (muutkin leseet käyvät)
1-2 dl (luomu) auringonkukansiemeniä
2 tl (ruusu) suolaa
5 dl kiehuvaa vettä

Taikinaan:
1 pss kuivahiivaa
2 dl haaleaa vettä
n. 9 dl (luomu) vehnäjauhoja (minä käytin 1/3 määrästä täysjyvävehnäjauhoja)

Leivontaan:
n. 1 dl (luomu) vehnäjauhoja
1 (luomu) kananmuna
4-5 rkl (luomu) seesaminsiemeniä (auringonkukansiemenetkin käy)

Tee ensin kuumajuuri: Mittaa juuren ainekset taikinakulhoon ja kaada päälle kiehuva vesi. Sekoita ja anna seistä 1-2 tuntia.

Tee sitten taikina: Lisää juuren joukkoon taikinan jauhot, joihin on sekoitettu kuivahiiva, sekä 2 dl kädenlämpöistä vettä. Alusta taikina koneella tai käsin. Taikina on hieman liisterimäistä, mutta kuitenkin aika napakkaa. Anna taikinan kohota liinan alla 1 tunti.

Ripottele pöydälle reilusti jauhoja ja kaada kohonnut taikina jauhotetulle pöydälle. Vaivaa taikinaa kevyin ottein ja muotoile siitä pitkulainen leipä. Laita leipä leivinpeltille ja kohota noin 30 minuuttia.

Voitele kohonnut leipä kananmunalla ja ripottele pinnalle (seesamin)siemeniä. Paista leipää ensin 250 asteisen uunin alaosassa 15 minuuttia. Alenna sitten uunin lämpö 150 asteeseen ja paista leipää vielä 25-30 minuuttia.

Kommentit

  1. Näyttääpä herkulliselta =)

    VastaaPoista
  2. Bergenströmien kirja Talvitunnelmia on minun lempi joulukirja, joten nyt minun täytyy kyllä kokeilla tätäkin ohjetta! :)

    VastaaPoista
  3. Virpi: Tämä on ulkonäöltään kivannäköinen leipä, koskapa se voidellaan kananmunalla, jolloin leipä ruskistuu aivan eri tavalla kuin yleensä. Teillä tosin ei onnistuisi tämä kananmunalla voitelu, mutta hyvää leipää tulee kyllä jos voitelee vaikkapa vain vedellä.

    Eve: Aivan ihania kirjoja nuo Bergenströmit ovat tehneet. Kannattaa kokeilla tätä leipäohjetta kyllä :)

    VastaaPoista
  4. Hei oli tosi hyvää! Onnistui! :D Teen yleensä aina vaan sämpylöitä enkä tällaista "oikeaa" leipää. Päätinkin kokkailla tänään sitten linssikeittoa ja tätä kun ei jaksa pakkasella kauppaan lähteä :) Mutta että kiitti tästä(kin) ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla että onnistui ja maistui :) Tämä on kyllä helppo, isoin vaikeus on tavallista pidempi tekoaika, kun kuumajuuri ottaa aikansa. Tästä tulee aika tiivis leipä, mutta hyvä yhtä kaikki, meilläkin on tätä alettu jälleen leipomaan (välillä jo vähän kyllästyttiin, kun tätä tuli tehtyä niin useasti :D ).

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos paljon viestistäsi!

Suositut tekstit