sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Viikon 21/2010 liikunta

Tällä viikolla ei sitten ehtinytkään eikä päässytkään niin usein liikkumaan mitä viime viikolla. Ihan hyvä mieli kuitenkin jäi tästäkin viikosta. Ehti paljon vaikka oli kamala kiire töissä ja kaikennäköistä menoa.

Tässäpä vielä yhteenvetoa:

Maanantai: Lenkkeilyä 10 km, 1 tunti 15 min. (juoksua 10 min. kävelyä 5 min, jne.)
Tiistai: BodyVive
Keskiviikko: BodyStep
Torstai: Lepopäivä
Perjantai: Lepopäivä (hieronta ja verenluovutus)
Lauatai: Lenkkeilyä 10 km, 1 tunti 15 min. (juoksua 10 min. kävelyä 5 min, jne.)
Sunnuntai: BodyStep

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

Kanahässäkkäsalaatti

Tällä viikolla eräänä iltana tehtiin pojan kanssa yhdessä ruokaa. Oli tosi kiva vähäsen aikaa puuhailla yhdessä jotain. Minulla oli mielessä jonkinlainen kanasalaatti ja tällainen siitä sitten saatiin aikaan. Oli ihan hyvää, tämän voi tarjoilla vihreän salaatin kaverina ateriana tai lisukkeena muulle ruualle.


Kana-pastasalaatti (pääruokana n. 4:lle)

3-4 broilerin rintaleikettä
2-3 kpl (luomu)porkkanaa
n. 2-3 dl (luomu)täysjyväpastaa
1 prk (luomu)maissinjyviä
1 (luomu) tomaatti
1 (luomu)omena
3/4 tuubia (200g tuubista) (luomu)kasvistahnaa (Tartex, naturel)
mustapippuria rouhittuna
ruususuolaa

Paista broilerin leikkeet paistinpannulla kypsiksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Pilko kuutioiksi.

Kuori ja paloittele porkkanat ja keitä tai höyrytä vähässä, suolalla maustetussa vedessä muutama minuutti. Älä kuitenkaan keitä ihan lötköksi. Keitä myös pasta suolavedessä ja valuta vesi pois. Huuhtele pikaisesti kylmällä vedellä että porkkanat ja pasta vähän jäähtyvät.

Paloittele omena ja tomaatti kuutioiksi. Valuta maissista liemi pois. Sekoita kulhossa kaikki salaattiainekset ja mausta mielen mukaan. Tämä on hyvää vielä seuraavanakin päivänä.

Muuntelumahdollisuuksiahan tällaiselle salaatille on rajattomasti. Kasviksina voi käytää mitä tahansa mistä tykkää. Itse olisin halunnut laittaa purjoa tähän, mutta eipä sattunut nyt sitten olemaankaan. Kastikkeeksikin käy vaikka esimerkiksi maustettu  kermaviili tai turkkilainen jugurtti.

Tuo kasvistahna oli minulle positiivinen yllätys. Satuin sitä kaupassa näkemään ja vaikka minulla on aika lailla ennakkoluuloja tuollaisia tahnoja kohtaan niin päätin ostaa ja kokeilla. Pojan kanssa kokkaillessa sitten maisteltiin (munatonta luomu)majoneesia ja tuota kasvistahnaa ja poika sanoi että laitetaan sitä kasvistahnaa kastikkeeksi, ei majoneesia. Tulee todella paljon raikkaampi (ja kevyempi) kasvistahnan kanssa.

lauantai 29. toukokuuta 2010

Jälkkäriä - kerroskiisseli

Tänään teki mieli jälkkäriä. Tämä on parempi vaihtoehto kaupan vanukkaille, jotka on kyllästetty kaikilla lisäaineilla. Aitoa makua, helppo valmistaa ja itse voi määrätä makeuden määrän. Tästä voi tehdä monia eri variaatioita, joko pelkkää suklaata tai vaniljaa tai vaniljakiisselin kaverina voi tarjota marjoja tai raparperikiisseliä... lukemattomia eri mahdollisuuksia.

Kerroskiisseli (5 annosta)
Suklaakiisseli:
5 dl (luomu)maitoa
n. 2 rkl (luomu)sokeria
3 rkl (luomu)perunajauhoja
n. 2 rkl (luomu)tummaa kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria

Keitä ensin suklaakiisseli. Laita kaikki aineet kattilaan lukuunottamatta vaniljasokeria ja sekoita. Kuumenna koko ajan sekoitellen kunnes seos sakenee. Ota kattila pois levyltä, lisää vaniljasokeri kiisselin sekaan ja kaada kiisseli tarjoiluastioihin. Ripota pinnalle hieman sokeria kuortumisen estämiseksi.

Vaniljakiisseli:
5 dl (luomu)maitoa
n. 2 rkl (luomu)sokeria
3 rkl (luomu)perunajauhoja
1 tl vaniljasokeria (tai vaniljatangon pätkä halkaistuna)

Keitä sitten vanijakiisseli. Ainekset ja tekotapa on samat kuin suklaakiisselissä, mutta jätä kaakaojauhe pois. Vaniljasokerin sijasta voit myös käyttää aitoa vaniljatankoa, laita halkaistu vaniljatangon pala kylmän maidon sekaan ja ota pois valmiista kiisselistä (kaaputa siemenet tangosta kiisselin sekaan). Kaada valmis kiisseli tarjoiluastioihin suklaakiisselin päälle. Ripota taas vähän sokeria pinnalle.

Tarjoile jäähtyneenä. Älä laita jääkaappiin, vaan säilytä huoneenlämmössä (tulee siis syödä saman päivän aikana).

perjantai 28. toukokuuta 2010

Perjantain kuulumiset

Tänään oli aika tapahtumarikas päivä minun mittapuullani mitattuna. Oikein mukavakin päivä, vaikka töissä oli liian kiire, jäi paljon tekemistä viikonlopuksikin. En anna sen nyt kuitenkaan enää häiritä.

Kävin tänään ensimmäistä kertaa ikinä hieronnassa. Tosin hieronta ei ollut aivan tavallinen hieronta vaan äänihieronta. Äänihieronta on hengitykseen ja äänentuottoon osallistuvien lihasryhmien käsittelyä klassisen hieronnan ottein. Lihasjännityksiä poistamalla palautetaan tarkoituksenmukainen ryhti, liikkuvuus (erityisesti luisen rintakehän ja pallean alueella) sekä yleinen rentous. Äänihieronta soveltuu mm. yleiseksi rentoutumikeinoksi ja lihasjännityksiä poistamaan, puhe- ja ääniterapian sekä laulunopiskelun tukihoidoksi, purentalihasten jännitys- ja kiputilojen poistamiseen ja urheilijoiden hoidossa hengitysfunktion parantamiseen. Myös joidenkin sairauksien oireiden lievittämiseen.

Mielenkiintoinen ja mukava kokemus kaikenkaikkiaan. Olo tuntui hieronnan jälkeen hyvältä, rauhoittuneelta ja yläkroppa ja kasvot vähemmän kireiltä. Hieroja kertoi että voi huomata myös että hengittäminen on kevyempää ja helpompaa... No, sen näkee huomis-aamun juoksulenkillä sitten :)
Lisäksi kävin tänään verenluovutuksessa. Muutaman kerran vuodessa veripalvelu tulee meidän työpaikalle joten luovuttaminen on todellakin helppoa. Haluan aina ehdottomasti osallistua, jos vain ei ole mitään ylitsepääsemätöntä estettä. Luovuttaessa saa itsekin hyvää tietoa omasta hemoglobiinistaan, joka itselläni oli tällä kertaa 152. Lisäksi saa tietenkin tosi hyvä mielen, kun tietää että voi toiminnallaan auttaa. Pieni vaiva, suuri ilo.

Poikani tuli minua hakemaan töistä, oli kyllä tosi mukava. Käytiin kotona pikainen mutka ja lähdimme hänen kanssaan mopokauppoihin kyselemään osia ja katsomaan uutta kypärää. Olisi kuulemma tarpeen toinen kypärä, jos vaikka joku kaveri tarvitsee, jos pitää kyydittää. Kaipa pojalla teki mieli uutta ja hienoa mallia. Olihan niitä tosiaan kaupoilla hienoja ja huh, minkä hintaisia! 500€ oli kypärästä vasta jonkinlainen keskihinta. No, onneksi löytyi kohtuuhintainen ja poika oli tosi iloinen. Minäkin olin iloinen, kun poika kertoi saaneensa kotitalouden lopputyöstä luokan parhaan arvosanan 9 1/2. Olen monestikin pojalle sanonut, että ihan sama mitä numeroita ja saavutuksia muilla on, kunhan itse olet tyytyväinen omiin tuloksiisi. Mutta hyvä mieli tuli tuollaisesta tuloksesta.

Tänään siis vietettiin aika paljon yhteistä aikaa pojan kanssa, juteltiin paljon niitä näitä. Illalla vielä katsotiin yhdessä yksi elokuvakin. Mukava ja rauhallinen koti-ilta siis tänään, koska verenluovutuksen vuoksi urheilut on tänään ollut kiellettyjen listalla. Mutta hyvää mieltä on tänään tullut monesta muustakin asiasta, ei ole tarvinnut lähteä jumppaan sitä hakemaankaan. Mukavan erilainen päivä.

Hauskaa viikonloppua kaikille!

Muurikka-sapuskaa - paistettua lohta ja kasviksia

Parvekekokkailut jatkuvat, oli niin ihana sää. Käytiin pojan kanssa asioilla ja ruokakaupassa, päätettiin ostaa lohta. Melkein jo eksyin pakastealtaalle hakemaan jotain pussikasviksia, kun mietin että mitä ihmettä tehtäisi sen lohen kaveriksi. Mutta sitten muistin että hevi-osastolla oli tarjolla luomuparsakaalia. Sitä siis mukaan ja eikun kotiin kokkaamaan. Tämmöstä tuli... kuva on vähän utuinen, kun kasvikset höyrysi niin iloisesti muurikassa.


Kaikessa yksinkertaisuudessa lohifileeseen muutama viilto nahkaan saakka (ei läpi nahasta kuitenkaan), viiltoihin (luomu)sinihomejuustoa ja juustottomiin kohtiin ripotellaan vähän suolaa ja pippurirouhetta. Lätkäistään file öljytylle muurikalle ja kansi pannun päälle. Annetaan paistua rauhassa fileen koosta riippuen 20-40 minuuttia.

Kasvikset kannattaa esikeittää, eli porkkanat paloiksi ja parsakaali suupalan kokoisiksi kukinnoiksi (myös paksun varren voi kuoria ja viipaloida). Sitten kaikki vaan kiehuvaan, suolalla maustettuun vähään veteen n. 5 minuutiksi. Sitten vesi kaadetaan pois ja kasvikset heitetään muurikkaan. Pyöritellään muutamia minuutteja, maustetaan reilulla lorauksella (luomu)soijakastiketta ja pippurirouheella.

Grillausta

Eilen grillattiin pojan kanssa ensimmäistä kertaa tälle kesälle (työpaikan grillijuhlia muutama viikko sitten ei lasketa). Ihan perus-grillailua ainakin näin alkuun: broilerinfilepihvejä, tomaatteja, sipulia, pekoni-juusto-herkkusieniä. Mikä parasta, vietettiin pojan kanssa yhdessä aikaa, grillattiin, syötiin ja juteltiin.

Kanat marinoin pikaisesti ohjeella, jota olen käyttänyt jo vaikka kuinka usein, mutta tällä tulee hyvää, joten käytän tätä aika usein. Kannattaa kokeilla.

Seesamikuorrutettu broileri

4-6 broilerin rintafilettä tai leikettä

Marinadi:
3 (luomu)valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 pieni (luomu)sipuli hienonnettuna
1 dl (luomu)auringonkukkaöljyä (tai mitä tahansa neutraalin makuista öljyä)
3/4 dl (luomu)soijakastiketta
1/2 dl juoksevaa hunajaa
2 rkl (luomu)sitruunan tai limetin mehua
1/2-1 tl ruususuolaa
5-8 mustapippuria rouhittuna

Kuorrutukseen:
seesaminsiemeniä (n. 1/2-1 dl)

Sekoita marinadin ainekset keskenään kulhossa, kääntele lihanpalat joukkoon niin, että kaikki lihat ovat marinadissa. Anna marinoitua mielellään yön yli, mutta minulla oli tällä kertaa vain puoli tuntia ja tuli aivan hyvää. Liha voi olla kokonaisina fileinä tai sitten sen voi leikata suikaleiksi, pujottaa suikaleet liotettuihin puutikkuihin ja grillata vartaina.

Ripottele seesaminsiemenet lihan pinnalle. Voit myös sekoittaa seesaminsiemenet marinadiin, tein itse näin tällä kertaa.

Grillaa kunnes liha on täysin kypsää (tökkää tikulla lihan paksuimpaan kohtaan, nesteen tulee olla kirkasta).

Tämän voi valmistaa myös uunissa aivan hyvin, jos ei ole grilliä saatavilla.

keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Viikonlopun puurorieskat

Viikonloppuna meillä syödään aamupalaksi puuroa. Kokonaisista ohran- tai speltin jyvistä haudutettu puuro on aivan ihanaa, mutta myös muunlaiset puurot ovat hyviä. Tänä viikonloppuna tein täysjyväspelthiutaleista puuroa ihan kunnon annoksen ja loput puurot käytin rieskoihin. Aivan ihanaa tuoretta rieskaa ja nämä maistui hyvältä vielä seuraavanakin päivänä. Helppoa, nopeaa ja hyvää. Keittäkääs seuraavalla kerralla aamupuuroa vähän reilummasti ja leipokaa rieskaa.

Puurorieskat (4 kpl)

n. 2 1/2 dl valmista (luomu)spelt-täysjyvähiutalepuuroa (tai mitä tahansa hiutalepuuroa)
1/2 tl (ruusu)suolaa
1 dl vettä
n. 2 dl (luomu)hiivaleipävehnäjauhoja (muutkin jauhot käy)

Sekoita kaikista aineksista löysähkö taikina. Taputtele jauhoisilla käsillä leivinpeltille n. 1/2 cm paksuisia rieskoja (mahtuvat yhdelle peltille, koska eivät leviä eivätkä kohoa uunissa), pistele tiheään haarukalla ja paista 250 asteessa 10-15 minuuttia.

Tähän voi käyttää melkein minkä tahansa puuron tähteitä ja jauhoinakin voi kokeilla monia eri vaihtoehtoja. Tämän helpommaksi ei leivänteko voisi tulla ja on varmasti tuoretta ja hyvää.

tiistai 25. toukokuuta 2010

Viikon 20/2010 liikunta

Tulipa vähän blogitaukoa. On ollut töissä niin kiire että iltaisinkin on joutunut tekemään töitä ja vapaa-aikoina ei ole sitten yhtään huvittanut enää istua koneella.

Liikuttua tuli kuitenkin viime viikolla ihan kivasti. Poika oli kolme päivää luokkaretkellä ja niinpä oli aikaa sekä kuntoilulle että työnteolle (meinas ihan mopo karata käsistä :D

Tässäpä yhteenvetoa.

Maanantai: Zumba ja kuntosalilla patteriharjoitus (3x per patteri 15x toistot, paitsi kolmospatteri 2x 15x toistot).
Tiistai: BodyVive ja BodyMove
Keskiviikko: BodyStep ja BodyMove
Torstai: Pyöräilyä n. 35 km (aika  leppoisaa vauhtia, aikaa kului 1,5 tuntia)
Perjantai: Zumba
Lauantai: Lepopäivä
Sunnuntai: BodyStep

Salilla ei siis tullut edelleenkään käytyä kuin yhden kerran. Tosin Move ja Vive -tunneilla tehdään ihan hyviä lihaskuntoharjoituksia, joten kaipa tuo oli ihan hyvä viikko.

keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Turhaa tavaraa

Mikähän siivousvimma minuunkin iski... pesin viime viikolla ikkunoita ja siivoilin muutenkin tavallista enemmän.Viikonloppuna vihdoin päätin käydä varastossa tekemässä hieman inventaariota sinne kerääntyneille tavaroille. Siellä oli pari laatikkoa kirpparilla myymättä jääyttä tavaraa ja lisäksi katselin kaapeista olisiko jotain tavaraa, mikä vain kerää pölyä. Tuloksena iso röykkiö joutavaa tavaraa, joka lähtee tällä viikolla kierrätyskeskukseen. Vaatteita, keittiötarvikkeita, pari pientä mattoa, reppuja ja laukkuja, parit rullaluistimet ja suojat, kenkiä...


Voiko naisella olla liikaa kenkiä? Voi! Näistä yhdetkään (yli 10 paria) ei ole ollut jalassani moneen vuoteen, joten turha niitä on jemmailla sen kauempaa. Ehkä joku löytää omansa sieltä kierrätyskeskuksesta.

maanantai 17. toukokuuta 2010

Viikon 19/2010 liikkumiset

Kuluneella viikolla saapui kesä! Lenkkeiltyä ei kyllä tullut yhtään kertaa, koska lenkkikaverini sairastui :( No joo, pääsisihän sitä yksinkin sinne lenkille, muttakun....

Saliohjelmaakaan ei tullut viime viikolla tehtyä yhtään kertaa, oli aika aerobinen viikko kaikenkaikkiaan. Saapa nähdä saisko tällä viikolla tehtyä enempi sitten lihaskuntoa.

Tässäpä tämä yhteenveto:

Maanantai: BodyJam
Tiistai: BodyVive
Keskiviikko: BodyStep
Torstai: Lepopäivä
Perjantai: Zumba
Lauantai: BodyJam
Sunnuntai: BodyStep (+ 15 min. salilla yläkroppaa ennen steppiä).


Aurinkoista ja lämmintä treeniviikkoa kaikille! Muistakaa että myös se pihalla puuhailu on mitä parhainta liikuntaa, huvi ja hyöty samassa paketissa (itse hyötyliikuin toki pyöräilemällä sinne sun tänne sekä pesemällä ikkunoita :D Omaa pihaa ei ole, joten sen laitto on aika minimissä, mitä nyt parvekkeelle pari yrttiä ja kukkaa...

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Sydänsurujen kakku

Lisää leivonnaisia sarjassa jääkaapin tyhjennys. Pari maitorahkapurkkia uhkasi vanhentua ja lisäksi puoli tiuta kananmunia, joten eikun tuumasta toimeen ja kakkua leipomaan. Tämä kakku on helppo, nopea ja hyvä! Ohjeen googletin Kaksplussan keskustelufoorumilta, kiitos sinne! Hyvää oli, viisi teini-poikaa tuhosi yhden kakun alle puolessa tunnissa. Itse tein kaksi kakkua, alla ohje yhteen kakkuun. Jospa saisin säästettyä sen toisen huomiseksi vietäväksi työpaikalle.

Sydänsurujen kakku

Taikina:
5 dl (luomu) vehnäjauhoa
2 dl (luomu)ruokokidesokeria (tavallinen sokeri käy myös)
3/4 dl (luomu) kaakaota
1 tl soodaa
1 tl ruususuolaa
1 1/2 tl vaniljasokeria
250 g maitorahkaa
1/2 dl (luomu) maitoa
150 g (luomu)rasvaleviteseosta (tai voita tai leivontamargariinia)
2 (luomu) kananmunaa
Vuokaan:
n. 1 rkl (luomu)rasvaleviteseosta (tai voita/margariinia)
n. 1/2-1 dl (luomu) kookoshiutaleita

Sulata rasva mikrossa. Sekoita kuivat aineet keskenään leivinkulhossa. Lisää sitten joukkoon rahka, maito, sulatettu rasva ja munat.

Sekoita tasaiseksi taikinaksi ja kaada voideltuun ja kookosjauhotettuun 2 l:n rengasvuokaan.

Paista 175 asteisessa uunissa alatasolla 50-60min.

Taikinan koostumus oli ainakin minulla aivan kuin suklaavanukasta (ja makukin muistutti suklaavanukasta :) Mutta kakusta tuli hyvää, vaikkakin tässä minun ohjeessa on sokerimäärä tiputettu puoleen alkuperäiseen verrattuna.

Käytin ensimmäistä kertaa tuota Mainio-rasvaleviteseosta (75% voita) leivonnassa ja hyvin toimi. Eli jatkossa luomuvaihtoehto leivontaan rasvan tilalle :)

Piimäsämpylät

Jääkaapissa oli harvinaisen paljon ruokaa menossa vanhaksi. Niistä piti siis keksiä jotain, koska aivan periaatteestakin koitan olla heittämättä mitään ruokaa roskiin. Litra piimää upposi kivasti sämpylätaikinaan. Tällä ohjeella tulee iso kasa hyviä ja meheviä lämpimäisiä. Osan voi vaikka pakastaa.

Piimäsämpylät (n. 30 kpl)

1 l (luomu) piimää
2 rkl fenkolin siemeniä
1 rkl aniksen siemeniä
1 dl vaaleaa siirappia (tummakin käy)
n. 3 rkl (luomu)camelinaöljyä (tai mitä tahansa öljyä)
1 1/2 palaa hiivaa (olisin laittanut ehkä kaksi, mutta minulla oli puolikas avattu, joten käytin sen pois)
2 tl ruususuolaa
1/2 dl kaurakuitusta (tämän voi helpostikin jättää pois)
2 dl (luomu)kaurahiutaleita
2 dl (luomu)neljänviljanhiutaleita
1 dl (luomu)pellavansiemeniä
2 dl (luomu)ruisjauhoja
5 dl (luomu)karkeita speltjauhoja
n. 12 dl (luomu)hiivaleipävehnäjauhoja

Lämmitä piimä mikrossa kädenlämpöiseksi. Liuota hiivapalat piimään. Murskaa fenkolin ja aniksen siemenet morttelissa. Laita yleiskoneen kulhoon spelt-, ruis- ja suurin osa hiivaleipävehnäjauhoista, kaurakuitunen, pellavansiemenet ja hiutaleet, sekä suola. Käynnistä yleiskone ja lisää hiljalleen piimä sekä siirappi ja öljy. Lisää jauhoja tarvittaessa niin, että taikinasta tulee pehmeää. Anna koneen käydä reilu 5 minuuttia.

Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa liinan alla puoli tuntia - tunti. Jauhota leivinalusta ja kaada kohonnut taikina alustalle. Leikkaa taikinasta haluamasi kokoisia paloja ja pyörittele palat sämpylöiksi ja kohota ennen paistamista 15-30 min.

Paista kohonneet sämpylät uunissa 225 asteessa n. 10 minuuttia, kunnes ovat kauniin ruskeita.

Sämpylätaikina on siitä kiva, että sitä voi muunnella aivan loputtomiin, vaihtaa nestettä, käyttää eri jauhoja, siemeniä, leseitä, raasteita, puuronloppuja, mausteita...

lauantai 15. toukokuuta 2010

Ihana kesä

Kesä tuli niin äkkiä, jotenkin aivan pyörällä päästä. Nyt on niin lämmintä, että hellevaatteet saa surutta olla päällä. Ihmeellistä, mutta tosi ihanaa. Eilen kävin puutarhalla ostamassa yrttejä ja muutaman kukkasen parvekkeelle ja nyt täällä istun ja nautin aamukahvista ja linnunlaulusta. Poikakin oli kaverinsa kanssa mökkeilemässä kaverin mökillä, menivät torstai-iltapäivällä ja tulivat eilenillalla kotiin. Alkaa kaverit olla tosi tärkeitä, mikä toki on luonnollistakin tuossa iässä. Haikeaa se kuitenkin on, kun lapsi kasvaa isoksi.

Eilen kävin rakkaan ystäväni kanssa pitkästä aikaa lounaalla Haukiputaalla Navetassa. Ravintola on oikeastikin vanha navetta, tosi idyllinen paikka. Pihalla on kiva terassi jykevillä puupöydillä ja penkeillä, oli ihana syödä lounasta ulkona auringonpaisteessa. Ystävääni huvitti minun pyörimiseni pöydän puolelta toiselle kesken syönnin, mutta puoli tuntia auringossa näin äkkiä voi jo käräyttää nahkani, eikä se ole kovin terveellistä. Vaikka olenkin tummahiuksinen, niin ihoni on tosi vaalea ja jonkin verran pisamainen. Palan helposti, mutta myös rusketun helposti (ja saan niitä pisamia helposti).

Lounaslistalla tuolla Navetassa on aina kolme vaihtoehtoa (yksi salaattivaihtoehto ja pari muuta). Vaihtoehdot on yleensä aivan listaruokia, eikä olla taidettu pettyä vielä koskaan. Hintakin vain 8,50€.  Alkuun tulee aina tuoretta leipää pöytään ja jälkiruuaksi voi juoda kahvia tai teetä. Juomat kuuluu myös samaan hintaan (siis vesi ja maito ainakin, mutta ei ole taidettu koskaan ottaakaan).


Suosittelen ehdottomasti tätä ravintolaa, on tutustumisen arvoinen paikka.

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Kevyet kookoskahvikakut

Viime viikolla piti pikaisesti leipoa jotain hyvää.. löytyi tällainen ohje, jolla tuli peltillisen verran aivan ihania kookospikkuleipiä. Supernopeaa ja helppoa ja jos tykkää kookoksesta niin ehdottomasti kannattaa kokeilla, vaikka tupla-annoksella :) Ohje on Kotilieden uudesta leivontakirjasta.

Kevyet kookoskahvikakut (12-14 kpl)

100 g (luomu) kookoshiutaleita
hiukan yli 1 dl (luomu) ruokosokeria (tai tavallista hienoa sokeria)
1 tl (luomu) pikakahvijauhetta
1/2 tl vaniljasokeria
2 (luomu)kananmunanvalkuaista

Sekoita sokerit, kokoshiutaleet ja pikakahvijauhe. Lisää kananmunanvalkuaiset ja sekoita massa tasaiseksi.

Pyörittele taikinasta palloja leivinpeltin päälle. Pallot eivät ainakaan minulla levinneet uunissa yhtään.

Paista 175 asteessa 12-15 minuuttia, kunnes saavat vähän väriä. Itse tykkään aika tummista, niinkuin kuvassa näkyy, voi jättää hiukan vaaleammiksikin.

Maustamisessa voi käyttää myös pelkästään vaniljasokeria tai laittaa jotain muutakin maustetta sekaan, mitä nyt sattuu mieleen juolahtamaan.

maanantai 10. toukokuuta 2010

Kahden sukupolven väkeä - ajatuksia ahkeruudesta

Töissä kahvipöydässä viime viikolla kuuntelin keskustelua, jossa muutama naispuolinen työkaveri vertaili omia siivoojiaan, jotka käyvät kotona siivoamassa. Ällistyin hieman huomatessani, että taidan olla lähes ainoa työpaikan naisista jolla ei käy siivooja kotona! Tiedän myös muutamia työpaikan miehistä, joiden kotona siivooja käy (siis perheellisiä). Mietin onko se vain niin, ettei ihmiset viitsi enää itse siivota omia sotkujaan? Mieluummin maksetaan että joku muu tekee "likaiset" ja epämukavat työt.


Äitienpäivänä kotona käydessä taas tuli mieleen kuinka oma äitini on aivan toinen ääripää noiden työpaikan naisten kanssa. Hän on vähän yli 60-vuotias ja on tykyvyttömyyseläkkeellä, mutta väittäisinpä että hän tekee enempi ruumiillista työtä kuin 90% meidän työyhteisön miehistä (joiden keski-ikä on jossain 30-40 vuoden paikkeilla). Hän tietenkin siivoaa itse, tekee polttopuut itse (kirveellä ja moottorisahalla), tekee käsitöitä tv:tä katsellessa, remppaa jos tarvitsee, tekee kaikki puutarhahommat, lumityöt talvella (kolalla ja lapiolla), leikkaa nurmikot kesällä (työnnettävällä leikkurilla), viljelee talveksi potut, juurekset ja kaikkea mitä kuvitella saattaa, kerää syksyllä marjoja koko suvun tarpeisiin ja mehustaa osan, kulkee kaupassa pyörällä (matkaa n. 5 km yhteen suuntaan), leipoo ruisleivätkin itse... tekee ihan kaikkea. Pakko oli kuvata kauniita risukasapinoja, äiti oli kerännyt risukot oman tontin metsänpohjilta ja pätkinyt pinoon :)


Mikä tällaisen muutoksen on saanut aikaan vain yhden sukupolven aikana? Tuntuu kuitenkin että käsityön ja ahkeruuden arvostus on taas nousemassa, mutta silti ihmiset laiskistuvat entisestään. Onko kaikki vaan niin helppoa, rahalla saa ja autolla pääsee? Vai mistä tämä tällainen kehitys oikein johtuu?

Itse en kuitenkaan aio siivoojaa palkata, vaikka laiska siivoaja olenkin. Enkä toki tuomitse tässä ketään jolla siivooja käy, tokihan siihen voi olla hyviä syitäkin, pienet lapset, työ ja harrastukset, aika ja jaksaminen ei riitä kaikkeen. Mutta tätä muutosta tässä vain ihmettelen.. ehkä nykyaikuiset haluavat maksimoida vapaa-ajan ja siksi palkataan siivooja joka hoitaa kodin puhtauden.

Lopuksi vielä kuva äitini neulomista siileistä :) Ruskeat saan varmaan itse joululahjaksi? :)

Viikon 18/2010 liikkumiset

Onpa ollut aika kiireinen viikko kaikenkaikkiaan. Töissä oikein kunnon hässäkkä kun hommat vaihtui ja sama meno jatkuu edelleen. Eipä olekaan ehtinyt työpäivän lopussa oleviin jumppiin, on joutunut vähän tinkimään. Perjantaina oli työpaikalla pitkästä aikaa saunailtaa ja pidettiin grillauskauden avajaiset. Itse en noita kuvassa olevia grillauksia päässyt maistamaan, kävin jumpassa ensin ja kun tulin takaisin niin päädyin yksin grillailemaan lohifilettä (semmoista kahden kilon kokoista :) En toki itse syönyt kaikkea sitä kalaa, siitä jäi muillekin. Juomiset jäi myös aika vähiin, illan aikana join puolitoista litraa kivennäisvettä ja puoli pulloa siideriä.


Ihan kiva kun pääsi vähän viettämään vapaa-aikaa muuallakin kuin kotona ja jumpassa. Tosin illan päätteeksi muiden lähtiessä kaupunkiin, en sitten kuitenkaan viitsinyt enää lähteä mukaan. Parempi oli mennä kotiin nukkumaan, että jaksoi jumpalle sitten lauantaina :)

Sunnuntaina yllätettiin äiti ihan perusteellisesti hurauttamalla kotipuoleen Itä-Suomeen ja illalla ajeltiin sitten takaisin kotiin. Paljon ajelua, mutta oli kiva reissu ja automatkat on aina sellaista laatuaikaa pojan kanssa. Siinä ehtii jutella yhtä jos toistakin asiaa matkan aikana.

Tässäpä vielä yhteenvetoa viikon liikkumisista:

Maanantai: Lenkkeilyä 10 km / 1 tunti 15 min (10 min. juoksua, 5 min. kävelyä, 10 min. juoksua...jne.)
Tiistai: BodyVive
Keskiviikko: Lenkkeilyä 10 km / 1 tunti 15 min (10 min. juoksua, 5 min. kävelyä, 10 min. juoksua...jne.)
Torstai: Lepopäivä
Perjantai: BodyStep
Lauantai: BodyMove
Sunnuntai: Lepopäivä (autolla ajoa 600 km)

Reipasta alkanutta viikkoa kaikille lukijoille!

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Kangaskassi siskolleni

Tässä tämä nyt on valmiina, kangaskassi jota aloitin tekemään ompelukurssin viimeisillä tunneilla ja yllättäen sain tämän sitten kuitenkin valmiiksi viime lauantaina. Lähetys on saapunut siskolleni tänään, joten uskallan esitellä tätä myös täällä blogissani.


Olen kyllä ihan tyytyväinen lopputulokseen, kassissa oleva kuva on samalla myös tasku. Kassilla on reilusti kokoa, joten toimii hyvin myös kauppareissulla. Tosin siskollani näytti olevan jo suunitelmat tämän kassin käyttötarkoitukseksi. :)


Lisäksi ompelin sisäpuolelle yläreunaan nepparilla sulkeutuvan sivutaskun, jonne sujahtaa helposti vaikkapa kännykkä ja lompakko.

sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Viikon 17/2010 liikunta ja Patteriharjoitus kuntosalilla

Ihan hyvä viikko taas. Aamulla aamukävelylläni mietin että kesän koittaessa voisi aamukävelylenkkiä vaikka pidentääkin. Ei sen suorittamisen vuoksi vaan siksi, että nautin aamun rauhasta ja leppoisasta kävelystä raittiissa ulkoilmassa.

Maanantaina kävin ensimmäistä kertaa tälle vuodelle pumpissa. Ei tuntunut hankalalta tai vaikealta, olin yllättynyt. Ja yhtä yllättynyt olin seuraavana päivänä, kun paikat olikin sitten jumissa.. erityisesti etureidet, uuden saliohjelman testauksessa reiden ojennukset oli ensimmäisestä liikkeestä alkaen yhtä tuskaa. Jumit on nyt kuitenkin jo parantuneet :)

Tässäpä viikon liikkumiset:

Maanantai: BodyPump, BodyBalance ja Zumba
Tiistai: Uuden saliohjelman kuntosaliohjaus + yksi kierros uutta ohjelmaa, illalla venyttelyt ja vähän pilates-vatsoja (reilu puoli tuntia yhteensä)
Keskiviikko: BodyStep
Torstai: Lepopäivä
Perjantai: Zumba
Lauantai: Kuntosalilla (pyörällä salille + lämmittely crosstrainerilla 10 min., salilla reilu tunti patteriharjoitusta, josta alla enempi lisää, loppuverryttelynä pyöräily kotiin), illalla venyttelyt reilu puoli tuntia
Sunnuntai: Aamukävely (n. 8 km, 1h 15 min), Kuntosalilla jälleen patteriharjoitus (+ alku- ja loppuverryttelyt 10 min. crosstrainerissa) ja Afropowerdance-BodyMove (30 min. + 30 min.)

Tässäpä tämä minun patteri-harjoitusohjelma. Ohjelma olisi hyvä käydä läpi max 2x viikossa (tässä on varmaan huomioitu se, että käyn jumpissa tämän lisäksi).

Ennen treeniä 10-15 min. lämmittely.

Patteriharjoituksessa jokaista liikettä tehdään 12-15x, sitten siirrytään seuraavaan liikkeeseen ilman taukoa patterin sisällä. Käy kierros patterin sisällä 2-4x ja siirry sitten 1 min. tauon jälkeen seuraavaan patteriin. Keskity maksimaaliseen tehokkuuteen! Jos haluat tehdä lyhyemmän treenin, 3 patteria riittää. Voit tehdä eri pattereissa eri määrän kierroksia!

Patteri 1

1. Askelkyykky smithissä
2. Penkkipunnerrus käsipainoilla
3. Ylätaljaveto eteen (vastaotteella)

Patteri 2

1. Päänyliveto jalkojen ojennuksella
2. Selän rullaus penkissä
3. Reiden ojennus laitteessa

Patteri 3

1. Ristikkäistaljatyöntö eteen
2. Kick back kohotuksella
3. Keskitetty hauiskääntö käsipainolla

Patteri 4

1. Vatsarutistus taljassa
2. Reiden koukistus laitteessa
3. Yhden käden kulmasoutu

Tein eilen kaikki patterit läpi 3x, toistot oli 15x, paitsi kolmospatterissa 12x. Sykkeet nousi kivasti ja hiki kyllä tuli. Jännä huomio muuten tuon keskitetyn hauiskäännön kanssa... normaalistihan kun tehdään jotain lihaskuntoliikettä niin lihasta alkaa poltella ja tuntuu vähän pahalta, kun lihas alkaa rasittua. Hauiksen kanssa ei tuntunut yhtään miltään, mutta kun lihas ei jaksanut enää niin liike ensin vaan hidastui ja lopulta puntti ei vaan noussut! Mutta ei tuntunut polttelua tms. lihaksessa ollenkaan. Outoa...

Lauantai-aamu salilla oli tosi rauhallinen, kun puoli yhdentoista maissa lopettelin niin siellä taisi olla kaksi muuta ihmistä treenaamassa. Tänään taas kolmen aikoihin salilla oli oikein kunnon ryysis, en muista siellä koskaan nähneeni niin paljon väkeä. Tein samanlaisen patteriharjoituksen kuin eilen ja ruuhkasta huolimatta sain aika hyvin tehtyä. Pari kertaa oli minun tarvitsemassa laitteessa joku toinen, mutta kysyin että saanko tehdä tauolla oman sarjan niin sain tehtyä oman settini aika lailla ilman turhia taukoja.

Reipasta viikkoa kaikille!

lauantai 1. toukokuuta 2010

Vapun perunasalaatti

Loppuviikolla sanomalehtikirjoituksessa oli huoli kaupan nakkien ja perunasalaatin riittävyydestä elintarvikelakon jälkeen. No, meillä ei ole koskaan kaupan perunasalaattia ostettu, eikä siis ostettu nytkään. Nakeista ei pojan kanssa kumpikaan oikein kovasti välitetä, joten nekin jäi sinne kauppaan. Perunasalaatti on kyllä hyvää, siis itse tehtynä, eikä ole kovinkaan vaikeatekoista. Kokeile vaikka tätä ohjetta. Meillä poika teki kastikkeen ja itse paloittelin potut, purjon ja maustekurkut. Ohje on aika summittainen koska poika ei mitään sen kummemmin mittaillut ja itse tein paloittelua samaan aikaan, mutta kun maistelee valmistusvaiheessa niin tästä saa tosi herkkua!

Perunasalaatti

n. 6 suurta keitettyä, kylmää (luomu) perunaa (keitin edellisenä päivänä)
n. 15 cm pätkä (luomu) purjoa
1 maustekurkku kuutioina
Kastike:
n. 2 dl (luomu) turkkilaista jugurttia
n. 2 tl (luomu)sinappia
n. 1 rkl valkoista balsamicoa
n. 2 rkl (luomu)oliiviöljyä
n. 1/2 tl (ruusu)suolaa
rouhittua mustapippuria

Kuutioi perunat reiluiksi kuutioiksi. Paloittele purjo ohuiksi renkaiksi ja maustekurkku pieniksi kuutioiksi.

Sekoita salaattikulhossa kastikkeen ainekset. Maista (makua saa olla reilusti). Lisää sitten kastikkeen sekaan paloitellut perunat, purjo ja maustekurkku ja sekoittele varovasti sekaisin.

Tarjoa muiden salaattien lisänä tai vaikka paistetun kalkkunafileen kaverina.

Tähän salaattiin kävisi mainiosti myös omena tai tuorekurkku, mutta minulla ei nyt ollut kumpaakaan. Hyvää voisi olla myös kukkakaali (raakana)... tätä salaattia voi varioida vähän sen mukaan mitä aineksia sattuu kotoa löytymään.