Joulunpyhät vietimme vanhempieli luona syöden ja löhöillen. Joulupäivänä ajelimme jo kotiin, koska Tapaninpäivän aamuna lähdimme aikaisella junalla kohti pohjoista, ensin Kolariin ja sieltä bussilla Ylläkselle. Matkassa siis poikani sekä neljä hänen ystäväänsä (kolme poikaa ja yksi tyttö). Nuoriso on viettänyt aikansa lautaillen ja lasketellen, kun taas itse olen nauttinut hiihtämisestä. Täällä onkin ollut aivan mahtavat ladut ja latuopasteet todella hyvät! Tämän päivän olen kuitenkin vain ollut ja nauttinut joutilaisuudesta (ja laittanut lapsille ruokaa).
Reissu on ollut todella mukava, nuoriso alkaa olla jo sen verran aikuistunutta, että turha reuhaaminen on vähentynyt ja minäkin olen saanut nukkua yöni. Poikkeuksena viime yö....
Olin kyllä eilen illalla menossa nukkumaan siinä puoli yhdentoista aikaan ja samaan aikaan nuoriso oli lähdössä ulos. Puhelimeni kuitenkin soi joskus yhdentoista jälkeen ja poikani kertoi, että he ovat kiipeämässä Ylläs-tunturille, että tule äiti sinäkin katsomaan miten mahtavat revontulet täällä on!
No, ei auttanut muu kuin vetää vaatteet päälle ja lähteä kiipeämään... alku meni oikein mukavasti, mutta n. puolivälissä kipeämistä vasta oikeasti aloin tajuta, ettei kyseessä ollutkaan ihan pieni nyppylä... rinne jyrkkeni ja tuuli oli todella kova, välillä piti edetä lumiaidasta tukea pidellen ja nelivedolla, kun jalat meinasi lähteä luistamaan. Mutta sinnikkyys ja reilun tunnin kapuaminen palkittiin, näkymät huipulta olivat aivan mahtavat! Uskomattoman ihana tähtitaivas ja Ylläskeskuksen valot jossain kaukana alhaalla. Nuoret odottelivat minua ylhäällä ja alas laskettiin mustaa rinnettä persmäkeä :) Vauhti oli aika mahtava, välillä pysähdyttiin juttelemaan pieneksi hetkeksi ja sitten taas lasku jatkui. Alas päästiin siis vauhdikkaasti ja takapuoli oli hellänä, mutta kyllä kannatti.
Unohtumaton kokemus tuo kyllä oli, enpä olisi itsekseni ehkä keskiyöllä päättänyt lähteä tunturinrinnettä kapuamaan.
No, ei auttanut muu kuin vetää vaatteet päälle ja lähteä kiipeämään... alku meni oikein mukavasti, mutta n. puolivälissä kipeämistä vasta oikeasti aloin tajuta, ettei kyseessä ollutkaan ihan pieni nyppylä... rinne jyrkkeni ja tuuli oli todella kova, välillä piti edetä lumiaidasta tukea pidellen ja nelivedolla, kun jalat meinasi lähteä luistamaan. Mutta sinnikkyys ja reilun tunnin kapuaminen palkittiin, näkymät huipulta olivat aivan mahtavat! Uskomattoman ihana tähtitaivas ja Ylläskeskuksen valot jossain kaukana alhaalla. Nuoret odottelivat minua ylhäällä ja alas laskettiin mustaa rinnettä persmäkeä :) Vauhti oli aika mahtava, välillä pysähdyttiin juttelemaan pieneksi hetkeksi ja sitten taas lasku jatkui. Alas päästiin siis vauhdikkaasti ja takapuoli oli hellänä, mutta kyllä kannatti.
Unohtumaton kokemus tuo kyllä oli, enpä olisi itsekseni ehkä keskiyöllä päättänyt lähteä tunturinrinnettä kapuamaan.
(Klikkaa suuremmaksi, kännykällä tunturin huipulla yöllä näpätty kuva.)
Huomenna matkustamme sitten takaisin kotiin. Mukavaa loppuviikkoa ja uuden vuoden odotusta kaikille!
