Laihdutuksesta

Niinkuin jo aiemmin kerroin, olen "sortunut" laihdutuskuurille, ihan silläkin uhalla, että kaikenlaisten kuurien lopputulos on yleensä se, että palataan siihen mistä lähdettiin. Mutta ajattelin kuitenkin kokeilla 3-4 viikon diettiä ja sen jälkeen painon kehitystä seuraillen koitan muuttaa ruokavaliota vähitellen sellaiseksi, että ihannepainoni säilyisi.

Viikon laihdutuksen tuloksena paino on keventynyt 2,2 kg ja olen ainakin itse positiivisesti yllättynyt ja tyytyväinen tulokseen. Vaikkakin nestettä tuo painonpudotus pitkälti on, mutta jospa edes muutama gramma sitä rasvaakin. Seuraavien viikkojen kilot onkin sitten tiukemmassa, mutta ei tässä mikään kiire ole, mitä hitaammin sen parempi (kaikkihan tämän tietävät!).

Aamulla syön marjoja ja puuroa ison lautasellisen, lounaaksi lihaa ja kasviksia, päivälliseksi samaten, mutta lisäksi myös pottuja tai pastaa. Iso annos rahkaa ja marjoja välipalaksi ja iltapalaksi. Lisäksi muutama ruokalusikallinen hyviä öljyjä joka päivä (kylmäpuristettua (luomu) rypsi- tai oliiviöljyä). Leivänsyöntiä olen vähentänyt todella paljon, mutta en mikään karppi edelleenkään ole ja leipää tulen kyllä lisäämään ruokavaliooni tämän alun jälkeen jossain vaiheessa. Sokerilakko on edelleen pitänyt ja yllättävän helposti se onkin mennyt :) Se mihin kiinnitän nyt tosi ison huomion on se, että syön kellon kanssa, tasaisin väliajoin. Ruuansulatus pysyy käynnissä ja energiat hyvänä.

Tässäpä diettini lyhykäisyydessään. Tässä vielä muutama kuva millaisista aineksista lounaat ja päivälliset koostuu. Koitan suosia aika paljon kauden kasviksia, kotimaista (luomu)valkokaalia, (luomu)sipuleita, (luomu)juureksia, mutta välillä vaihtelun vuoksi myös niitä tuonti- tai kasvihuone-kasviksia, kuten (luomu)parsakaalia (yksi meidän perheen lemppari!), (luomu)tomaattia ja (luomu)paprikaa.

 Uunissa paistettuja juureksia:
  • (luomu) lanttuja
  • (luomu) porkkanoita
  • (luomu) punajuuria
  • (luomu) kylmäpuristettua rypsiöljyä
  • (ruusu) suolaa, mustapippuria
Lisäksi toiseen päätyyn laitoin pojalle pienen lurauksen (luomu) hunajaa ja (luomu) sini-valkohomejuustoa kuutioina. Lohkoperunat eri astiassa oikealla.

    Uunikasvikset:
  • (luomu)parsakaali (myös varsi kuorittuna ja siivutettuna)
  • (luomu) paprikaa, punaista ja keltaista
  • (luomu)tomaatteja
  • (luomu) kylmäpuristettua oliiviöljyä
  • (luomu) kuivattuja yrttejä (oregano, rosmariini, timjami, meirami)
  • NoMu tomato & Chilli pesto mix:iä
  • (ruusu)suolaa, mustapippuria

 ValurautaWokissa pikakypsytetyt kasvikset:
  • (luomu) valkokaalia suikaleena
  • (luomu) porkkanoita karkeana raasteena
  • (luomu) sipulia suikaleina
  • suolaa, yrttejä, pippuria (valitettavasti en enää muista tarkemmin mitä kaikkea pannulle mausteeksi heittelin)
Lopuksi voisin kertoa järkyttävästä kauppareissustani, kun kassalla takanani tuli nuoret vanhemmat pienen pojan (n. 4 v.) kanssa ja poika hoki taukoamatta: herkullista, herkullista! Liukuhihnalla ei ollut muuta kuin eines-metripitsa, mehua ja juustonaksuja!

Kommentit

  1. Vaikulta hyvältä dietiltä - monipuolista ja laadukasta ruokaa. Minä eilen yllätyksekseni huomasin painoni nousseen viimeisen kuukauden aikana 2 kg..., en tiiä onko normaali heittelyä, vai alkaako nyt se aika elämästä , kun on hieman tarkkailtava ruokavaliota. Äitini alkoi pyöristyä minun iässäni, joten täytyy nyt hieman tarkkailla. Mut siitä järkytyksestä voin kertoa sen, että myös meillä roskaruoka on lapsille tavallaan herkkua - sitä kun saa niin harvoin, joten jos pakaste pizzaa satun ostamaan, niin kotona lapsikuoro laulaa "herkullistaa, herkullistaa" :) No paitsi esikoinen, hän on jo siitä iästä kasvannut ulos :) Tänään oli meillä peuna-lihavuuassa kuullotettuja sipuleita, nuorimmainen kaivoi kaikki sipulit suusta ja sanoi, että pahoja on :)

    VastaaPoista
  2. Mulla oli järkyttävä ostosreissu myös taannoin. Lihava äiti oli ostoksilla kolmen pulskan alle kahdeksan vuotiaan kanssa. Kärryyn kertyi vain mikropitsoja, hampurilaisia ja muita mikrossa lämmitettäviä. Pullapitkoja, sipsipusseja, mehuja, limsoja, karkkia, paahtoleipiä, jugurtteja ja suklaavanukkaita. Ja kärry oli siis ihan täynnä. Ei kumma että äiti oli lihava ja lapset tulossa kovaa vauhtia samanlaisiksi. Kyllä pisti vihaksi katsella tuollaista. Kärryssä ei ollut yhtään mitään kunnon ruokaa! Sääli niitä lapsia!!!

    VastaaPoista
  3. Eve: Totta kyllä, että lapset tykkää vaikkapa juuri pitsasta ja hampurilaisesta ja mukavahan niillä on joskus herkutella. Nauratti tuo sipuli-kommenttisi, koskapa siitä tuli mieleen meidän vuodenvaihteen Ylläksen reissu: poikani yksi teini-ikäinen ystävä koitti erotella sipulinpalasia lihakastikkeesta :D Hänkään ei sipulista tykännyt.

    Ulla: Kyllä ne ruokailutottumukset tahtoo sieltä kotoa siirtyä lapsille ja kurja jos perheen vanhemmat siirtävät omia huonoja tapoja lapsille. Kyllähän välillä voi ja pitääkin herkutella, mutta jos ostoskärryssä on vain prosessoituja eineksiä eikä yhtään esim. kasviksia, ollaan kyllä väärillä poluilla.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos paljon viestistäsi!

Suositut tekstit