MaMa-haaste Nro 1 - Nappi

Ensimmäisen Mama-haasteen aiheena oli napit. Aika hauska sattuma, että jouluna tutkin äitini nappilaatikkoa ja otin jonkin verran nappeja mukaani, jos jokin nappi-inspiraatio iskee. Lisäksi itselläni oli omaakin nappivarastoa, mitä kuluttaa.

Kuvassa kissa nappilaatikolla.

Ideoita oli joitakin ja haastesivultakin löytyi Leenan ohje jojojen tekoon. Tällä kertaa päädyin kuitenkin tekemään virkattuja kukkia, joihin sitten liitin jokaiseen napin keskelle. Näitä tein varmaan siksi, että en ole oikein osannut koskaan virkata ja halusin harjoitella. Kun sitten vielä löysin Katariina Leppäsen ja Antti Huittisen kirjasta Virkattua mukavan helpot ohjeet virkattuihin kukkiin, niin näitä sitten näpertelin muutaman.


Lankana voi käyttää mitä moninaisempia langanpätkiä. Omat kukkani ovat seuraavaa: Vihreät Drops Fabel villalankaa, punaiset Drops Safran puuvillalankaa ja valkoinen Drops CottonViscose.

Pyöreälehtinen kukka
Virkkausohje:
  • Tee aloitussilmukka ja virkkaa 6 kjs. Yhdistä ensimmäinen ja viimeinen silmukka ps:lla renkaaksi.
  • 1. Krs: Virkkaa renkaaseen 16 ks.
  • 2. Krs: Virkkaa 3 kjs= ensimmäinen pylväs, 3 kjs, hyppää 1 ks:n yli. Virkkaa *1 p, 3 kjs, hyppää 1 ks:n yli*. Toista *-* yhteensä 8 kertaa. Virkkaa lopuksi ps kolmanteen kjs:aan kerroksen alusta. Vaihda väri.
  • 3. Krs: Virkkaa jokaiseen 3 s:n ketjuun ks + puolip + 5 p + puolip + ks. Vaihda väri.
  • 4. Krs: Virkkaa *1 ks kahden edellisen kerroksen ks:n väliin, 6 kjs*. Toista *-* yhteensä 8 kertaa.
  • 5. Krs: Virkkaa jokaiseen 6 s:n ketjuun ks + puolip + 6 p + puolip + ks.
  • Katkaise lanka ja vedä se s:n läpi.

Terävälehtinen kukka
Virkkausohje:
  • Tee aloitussilmukka ja virkkaa 4 kjs. Yhdistä ensimmäinen ja viimeinen silmukka ps:lla renkaaksi.
  • 1. Krs: Virkkaa 12 ks renkaaseen.
  • 2. Krs: Virkaa kukan terälehti, *8 kjs, 1 ks toiseen silmukkaan koukusta lukien, 5 kaksoispylvästä, 1 ks, 2ks renkaaseen*. Toista *-* 6 kertaa.
  • Katkaise lanka ja vedä se s:n läpi.

Kukkia voi laittaa koristeeksi mitä moninaisempiin paikkoihin, vaatteisiin, hiuslenksuihin, kattaukseen tai pyöreistä kukista voi tehdä vaikkapa tyynyliinan tai koristeellisen huivin.

Kommentit

  1. Tämä olisi kyllä mielenkiintoinen haaste-tempaus. RPH:n kanssa on ollut niin tekemistä että unohdin lähteä tähän mukaan. Kaapit kyllä pursuilisi kaikennäköistä käyttökelpoista...

    VastaaPoista
  2. Olen sivusta seurannut tuota teidän RPH-haastetta ja aika suuritöiseltä kuulostaa kyllä. Mutta varmasti mukava ollut aloittaa monenlaisia töitä ja monennäköisiä ihanuuksia teidän blogeissa onkin ollut!

    Kaapeista tosiaan löytyy kaikenlaista ja siksi itsekin tähän haasteeseen lähdin mukaan. Onkohan kaikki käsityöihmiset enempi tai vähempi "hamstereita"? ;)

    VastaaPoista
  3. Minäkin ajattelin epävirallisesti osallistua tuohon MaMa -haasteeseen. Tähän mennessä olen saanut kulutettua tasan yhden napin =) Pitänee virkata noita kukkia, kun ovat niin kauniita!

    VastaaPoista
  4. Ihan kivat kukkavirkkaukset sinulla. Minäkään en ole mikään haka tuossa virkkauksessa, voisihan sitä opetella ;D Hyvät ohjeet olet kirjoittanut. Pitääpä harjoitella.

    VastaaPoista
  5. Kauniita kukkia, varsinkin tuo vaaleanpunainen. Täytyy muistaa, että täältä löytyy ohjekkin, jos virkkausinto iskee.

    VastaaPoista
  6. Virpi: Itselläni on jonkinlainen rakkaus-suhde noihin nappeihin, niistä ei millään haluaisi luopua, niitä on kiva kerätä laatikkoon ja ihailla välillä :) Joku kumma lapsuudesta jäänyt juttu varmaan...

    Eija: Minä tein ensimmäisen virkkaukseni vasta viime vuonna! Noihin kukkiin jää todella koukkuun, kannattaa rohkeasti kokeilla, mukavaa puuhaa :)

    Trina: Silloin kun se inspiraatio iskee niin ohjeet on yleensä hukassa, ainakin minulla. Noita vaaleanpunaisia oli erityisen mukava virkata, niitä teen varmasti lisää ja näkee sitten mitä niistä kukista syntyy :)

    VastaaPoista
  7. Täältähän löytyi noiden ihanien nappikukkien ohje. Minäki kokkeilen :)

    ps. KIITOS tästä illasta!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos paljon viestistäsi!

Suositut tekstit