sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Viikon 01/2011 liikunta ja esittelyssä Freepower

Olipas hyvä liikuntaviikko, vuosi alkoi reippaasti! Toiveena olisi pysyä hyvässä vauhdissa ja pyrkiä entistä parempaan fyysiseen kuntoon. En oikein vielä ole päättänyt että pitäisikö tehdä jotain tarkempia suunnitelmia tai tavotteita, olen aina ajatellut että olen huono sellaisissa, mutta toisaalta enpä ole tainnut koskaan oikein kokeillakaan. En kuitenkaan halua alkaa elää liian aikataulutettua elämää, en tahdo mitään turhaa stressiä. Pitää vielä miettiä laatisinko jonkinlainen suuntaa-antavan viikkosuunnitelman sitten kuitenkin :)

Tässäpä yhteenveto ja lopussa esittely uudesta jumpasta nimeltä Freepower.

Maanantai: Freepower 45 min.
Tiistai: Zumba 45 min. päivällä ja ratsastus 60 min. illalla
Keskiviikko: Lepopäivä 1
Torstai: Freepower 45 min + BodyPump 60 min.
Perjantai: BodyPilates 60 min., Zumba 30 min. + BodyMove 30 min.
Lauantai: BodyJam 60 min.
Sunnuntai: Freepower 45 min. (+ alkulämmittelyksi ja loppuverryttelyksi umpihankipyöräilyä)

Käyttämälläni salilla alkoi joulukuun lopussa uusi jumppa nimeltä freepower. Olen tuota nyt muutaman kerran kokeillut ja tänään löytyi tunnilla joku uusi ulottuvuus, koska hikoilin aivan valtavasti! Tunnin päätteeksi hiki valui lettien päistä :) ja tämähän on vain positiivista.

Freepower on yhdistelmä joogan virtaavuutta, kamppailulajien voimaa ja afrotanssin rentoutta. Tunnilla on musiikkina rytmikästä rumpumusiikkia, samanlaista mitä esim. afropowerdance-tunneilla soitetaan. Freepower kuuluukin samaan ns. tuoteperheeseen afropowerdancen kanssa.

Tunti alkaa rauhallisesti lämmitellen joogan aurinkotervehdyksillä ja sitten aletaan tehdä helppoja nyrkkeily- ja kamppailulaji-liikkeitä ja vähän tanssillisempia afrotanssin askeleita. Liikkeet ovat tosi helppoja, niitä toistetaan monta kertaa ja tunnin loppua kohden liikkeistä muodostuu vähitellen helppo liikesarja. Tunnilla tulee hiki ja hengästyy mukavasti. Tunti lopetetaan lyhyeen jooga-osuuteen. Kenkiä tunnilla ei käytetä, jalkapohjatkin saavat mukavaa ja tarpeellista liikuntaa.

Tunti sopii aivan kaikentasoisille kuntoilijoille, koska liikkeet voi tehdä omalla tyylillä ja hypyt voi jättää pois, jos ne eivät itselle syystä tai toisesta sovi. Tässä jumpassa pätee sama sääntö kuin kaikessa muussakin uudessa urheilulajissa: kannattaa kokeilla lajia kolme kertaa. Sitten vasta oikeasti tietää mistä on kysymys. Yleensä kuitenkin ensimmäinen kerta menee vähän totutellessa ja ihmetellessä. Lisäksi mahdollisuuksien mukaan kannattaa käydä myös eri ohjaajien tunnilla, koska ohjaajissakin on eroja, jokainen vetää tuntinsa omalla tyylillään, eikä jokaisen tyyli välttämättä sovi kaikille.

4 kommenttia:

  1. Kiitos esittelystä! Täytyy käydä kokeilemassa ehdottomasti, kuulostaa hyvältä :)

    VastaaPoista
  2. Kannattaa kyllä kokeilla. Kaikki ei kaikista lajeista tykkää ja kokeilemalla ne omat sieltä löytyvät :)

    VastaaPoista
  3. Kävin ja tykkäsin! Oli tosi mukavaa, ihan tarpeeksi rankkaa minulle :) Olin free+move -yhdistelmätunnilla ja voi jestas kun se move on ihanan kamalaa :)

    VastaaPoista
  4. Kiva kun tykkäsit :) Nuo yhdistelmä-tunnit on kivoja, kun on puoli tuntia ensin aerobista ja sitten toinen puoli enempi lihaskuntoa parantavaa. Ja hikistä, mikäs sen parempaa :)

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi <3