sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Viikon 03 / 2011 liikunta

Olipas tänään tosi mukava kahvakuulatunti ulkona. Raitis ilma, pakkasta sopivasti n. 10 astetta, vain hienoista lumisadetta. Tuntui että jaksoi tehdä paljon paremmin kuin yleensä, seuraavalla kerralla voisi jopa harkita isompaa kuulaa. Jos harrastelette kahvakuulan kanssa treenausta niin kokeilkaapa ihmeessä pienen treenin suorittamista ulkona. Käyttämälläni kuntosalilla vedetään ulkotreeni kerran viikossa.

Viikolla oli jälleen kaksi lepopäivää ja jälleen peräkkäisinä päivinä. Mutta tällä viikolla oikeastaan vain olosuhteiden pakosta. Oli niin paljon kaikenlaista muuta ohjelmaa, että urheilut jäi.

Pilatesta olen koittanut taas ottaa viikkooni mukaan, hieman rauhallisempaa jumppaa välillä ja lisäksi pilates on kuitenkin erittäin tehokas syvien lihaksien treenaamisessa. Monelle voi olla yllätys se, että vaikka treenaisi lihaskuntoa muuten paljonkin, niin ne syvät lihakset voi olla heikossa kunnossa.

Ratsastuksessa ryhmämme on saanut uuden opettajan ja aivan loistavia tunteja hän onkin meille pitänyt! Laukkaa mennään jo reilusti enempi kuin aikaisemmin ja opettajan kanssa on alettu käydä läpi tarkemmin myös hevoselle annettavia apuja ja niiden merkitystä. Toivottavasti opettajamme jatkaa meidän kanssa koko kevätpuoliskon ja pidempäänkin.

Tässäpä vielä viikon yhteenveto:

Maanantai: BodyPump 60 min aamupäivällä ja BodyJam 60 min iltapäivällä
Tiistai: BodyStep 45 min päivällä, ratsastus 60 min illalla (+ hevosen hoito)
Keskiviikko: Lepopäivä1
Torstai: Lepopäivä2
Perjantai: BodyPilates 60 min ja Zumba 45 min
Lauantai: BodyStep 45 min
Sunnuntai: Kahvakuula FRESH 45 min ja Freepower 45 min

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi <3