Kevät tulee kotiin


Niinkuin varmaan usealla muullakin, myös minulla iskee jossain vaiheessa kevättä kevätsiivous-vimma. Tämä vimma sai alkunsa uudesta naulakosta, jonka löysin eräästä ihanasta sisustuskaupasta vieraillessani sisareni luona. Tämä oli täysin heräteostos, mutta kun näin tämän naulakon niin pidin sitä kauniina ja koska eteisemme on ollut jo pitkään aikamoinen kaatopaikka, päätin että naulakko ratkaisee ongelman. Nyt on ainakin paikka, minne ripustaa takit. On meillä metrikaupalla liukuovikaappeja eteisessäkin, mutta jostain syystä ne takit on tähän saakka jääneet aina lojumaan tuohon tuolille ja kenkätelineelle. Toivottavasti ei enää :)


Aiemmin eteisen seinällä oli vain nuo taulut. Ne ovat monta vuosikymmentä vanhat, ne roikkuivat aikoinaan lapsuudenkotini seinällä. En vielä ole päättänyt siirränkö taulut jonnekin toiselle seinälle vai jäävätkö ne tuohon eteiseen.

Samalla vimmalla kiskoin talviverhot alas ja pyykkäsin ne odottamaan ensi talvea. Nyt on aika siirtyä keväisempiin verhoihin. Ns. Jouluverhoja minulla ei oikein ole ollutkaan, tosin värit ovat olleet itselleni ne jouluun ja talveen sopivat: punaista ja kirkkaita värejä.


Kevään ja kesän värit ovat sitten hillitympää sorttia: vaaleanvihreää, vaaleanruskeaa ja luonnonvalkoista. Tämä postaus olkoon hyvästit talvelle.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Lisäys:
Tässäpä siis linkkiä Puttipajan verkkokauppaan, mistä löytyy ainakin tuollaisia naulakoita ja muitakin samantyylisiä juttuja. Oman naulakkoni ostin AnitaKoo:sta Evijärveltä.

Kommentit

  1. Tosi kivat taulut! Naulakkokin!

    VastaaPoista
  2. Tuo naulakko näyttää kivalta, sellainen vähän rustiikki! Kiva sävykin, kelpaisi miullekkin :)

    VastaaPoista
  3. Voisit laittaa muuten linkin sinne Puttipajalle. Eikös siellä ollut ainakin se toinen saman tyylinen naulakko vielä myynnissä, jos joku vielä innostuu kuvistasi =). Nuo taulut sopivat tuohon kyllä mainiosti väreiltään, että anna roikkua tuossa vaan! =D

    VastaaPoista
  4. Ai niin, täällä on yksi mahatautinen, että toivottavasti et saanut ikävämpiä tulaiaisia...

    VastaaPoista
  5. Aika jännä! Mulle tuli näistä tauluista nykyajan japanilaiset piirroshahmot mieleen, mutta että ne onkin jo niin vanhoja! Naulakko on tosi kiva! Meillä on aina pula naulakko- ja kaapitilasta - muutama päivä sitten ruuvattiin taas yksi neljän koukun naulakko eteiseen :)

    VastaaPoista
  6. Ihana naulakko! Ja nuo taulutkin sopii mielestäni tuohon ihanasti <3
    Tervetuloa kevät! ;D

    VastaaPoista
  7. Kiitos Marika! Autoit minua tietämättäsi aloittamaan eteisen kevätraivauksen. Pesin,tuuletin ja järjestin takkeja, pipoja, kaulaliinoja, tumppuja ja kenkiä varastoon,kun pian saa vaihtaa kevyempiin varusteisiin.

    VastaaPoista
  8. Kiitos kaikille kivoista kommenteista! Olipa näitä täällä paljon (pitänee siivota useammin :D

    Leena: Kiitos :)

    Trina: Minäkin tykkäsin tuosta rustiikista olemuksesta tosi paljon.

    Virpi: Lisäänpä linkin, kiitos vinkistä! Ja kiitos mielipiteestä myös, joten taulut varmaan jäävät paikoilleen :)

    Eikä tullut mahatautia. Pikaista paranemista teille, toivottavasti ei kierrä jokaisessa se pöpö nyt sitten :(

    Eve: Kiitos :) Teillä onkin niin suuri perhe, että varmasti eteisessä vaaditaan säilytys- ja roikotustilaa!

    Tosiaan nyt kun sanoit, nuo taulut näyttävät vähän kuin niiltä japanilaisilta Manga-piirroksilta :)

    Jellona: Kiitos! Päätin nyt sitten jättää taulut tuohon, kun annatte tällaisia kommentteja :)

    Kevät on tosiaan tervetullut. Vaikkei talvessakaan mitään vikaa ole, mutta jotenkin ihana kun alkaa aurinko paistaa ja lämmittää. Ja se valo! :)

    Riitta: Ole hyvä :) Ja kiitos kommentistasi. Minunkin pitänee nyt sitten inspiroitua ja sinun innoittamana alkaa pian pyykkäämään enimmät pipot ja tumput ja villasukat varastoon odottamaan ensi talvea.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos paljon viestistäsi!

Suositut tekstit