Kasvisruokaa - Soijarouhekastiketta

Koulujen kasvisruokapäivä oli jokin aika sitten suuri puheenaihe mediassa ja sanomalehti Kalevakin julkaisi sivun kokoisen artikkelin kasvisruuasta ja muutamia ruokaohjeita. Itsekin haluan lisätä kasvisruuan määrää omassa ruuanlaitossani ja siksi otinkin kyseisen lehden sivun talteen. Tänään sitten päätin valmistaa ihan vain kasvisruuan ja otin inspiraatioksi Kalevan julkaiseman soijarouhekastikkeen. Hieman oman variaation tein, mutta kastikkeesta tuli kyllä hyvää.

Monet jo varmaan käyttävätkin juuri soijarouhetta jauhelihan korvikkeena, mutta jostain syystä päädyin itse vasta nyt kokeilemaan soijarouhetta kastikkeessa. Kyllä kastike maistui erilaiselta kuin jauhelihakastike, mutta se on oikeastaan vain hyvä asia, koska miksi sen pitäisikään maistua samalta!? Tämäntyyppistä ruokaa teen varmaan jatkossakin aina välillä.

Soijarouhekastike (n. 4 annosta)

n. 3 dl vettä
2 dl tummaa soijarouhetta
n. 2 rkl (luomu) soijakastiketta 
1-2 rlk (luomu) kylmäpuristettua oliiviöljyä
1 (luomu) sipuli
2-3 (luomu) valkosipulinkynttä
1 suuri (luomu) porkkana 
1 prk (500 g) (luomu) tomaattimurskaa
2 rkl (luomu) vehnäjauhoja
1 tl (luomu) grillausmaustetta (tai muita mausteita, esim. paprikajauhetta, pippuria, basilikaa)
1/2 tl (ruusu) suolaa

Laita soijarouhe likoamaan veteen. Pilko sipulit ja kuori ja raasta porkkana. 

Kuullota sipuleja kattilassa oliiviöljyssä. 

Purista soijarouheesta enimmät vedet pois ja lisää sekaan soijakastiketta. Kaada sitten soijarouhe kattilaan sipulien sekaan. Lisää hieman vehnäjauhoja ja sekoita. Lisää sitten porkkanaraaste ja tomaattimurska sekä mausteet suolaa lukuunottamatta.

Hauduta n. 10 minuuttia. Maista ja mausta tarvittaessa suolalla. Tarjoa vaikkapa perunamuusin kanssa.

Kommentit

Suositut tekstit