maanantai 18. huhtikuuta 2011

Punajuurikeitto

Viime viikolla halusin vihdoinkin kokeilla punajuurikeittoa ja sopiva ohje löytyi lopulta Monkeyfood-blogista. Keitto oli kyllä hyvää raejuuston kanssa, myös teini-poikien mielestä. Lisäksi keiton maku ei kärsinyt seuraavana päivänä lämmityksestä yhtään, oli yhtä hyvää edelleen. Tätä voisi tehdä uudestaankin, keiton rubiininpunainen väri on aivan uskomattoman hieno! Teossa ei ole mitään vaikeaa, tämä on helppoa ja yksinkertaista arkiruokaa.

Punajuurikeitto (pääruokana 4-5:lle)

2 isoa (luomu) punajuurta
(luomu) perunoita saman verran kuin punajuurtakin
1 palsternakka
1 (luomu) sipuli
n. 2 tl (luomu) Herbamare-kasvisliemijauhetta
vettä
suolaa
n. 1 tl (luomu) timjamia (kuivattua)

Kuori ja paloittele punajuuri, palsternakka ja perunat. Silppua sipuli.

Laita kaikki ainekset kattilaan ja päälle vettä sen verran, että ainekset juuri ja juuri peittyvät. Keitä kypsiksi ja soseuta sauvasekoittimella sileäksi. Mausta suolalla ja timjamilla.

Tarjoa esim. raejuuston kera.    

Keiton sakeutta voi säädellä liemen määrällä. Kypsistä kasviksista voi kaataa osan liemestä erilleen ennen soseuttamista ja kun keiton on soseuttanut, voi koostumusta sitten ohentaa lisäämällä keitinlientä soseen sekaan.

5 kommenttia:

  1. On kyllä ihanan väristä! Olet onnistunut hankkimaan hyviä punajuuria. En ole varma löytyykö meidän kaupasta enää kunnollisia.

    VastaaPoista
  2. Bongasin tämän postauksen Mirkan luota. Olen hulluna punajuureen, kiitos ohjeesta, vien sen mukanani !

    Mukavaa tiistai-iltaa sinne !

    VastaaPoista
  3. Riitta: Kiitos. Sain tosiaankin hyviä luomu-punajuuria ruokapiirini kautta :) Eivät olleet vielä yhtään pehmenneitä.

    Petriina: Kiva että löysit tänne. Aika hauska yhteensattuma, että pari päivää sitten kävin ensimmäistä kertaa pikavierailulla blogissasi :) Sieltä löytyi aivan ihania vaatteita ja kuvia! Pitää pääsiäisenä käydä paremmalla ajalla tutustumassa.

    Punajuuri on yksi minunkin lemppareistani :)

    Mukavaa pääsiäisen odotusta sinulle!

    VastaaPoista
  4. Voi miten ihania herkkuja täällä sinunkin blogissasi on!

    VastaaPoista
  5. Anna: Kiitos paljon :) Mutta todella ihanan kuuloisia herkkuja sinunkin blogista löytyy!

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi <3