maanantai 11. huhtikuuta 2011

Viikon 14/2011 liikunta

Ihan hyvä viikko oli liikunnan suhteen. Pyöräily on ollut aivan ihanaa nyt, kun aurinkokin paistaa välillä, eikä ole enää tarvinnut pelätä liukastumista.

Tiistain ratsastus oli siis jälleen peruttu, joten kävin pitkästä aikaa BodyVivessä. Oikein mukava tunti oli, nuo tunnit menevät niin nopeasti, kun puolet ajasta on aerobista ja toinen puoli lihaskuntoliikkeitä.

Myös viikonloppu oli aivan huippu, lauantaina kunnon yhdistelmä hikijumppaa, lihaskuntoa ja pilates-joogaa. Zumba-Jamin jälkeen pumpin kyykyt teki kyllä aika tiukkaa. Mutta mikäs sen parempaa kuin tehdä kunnon lihaskuntorääkki, kun alla on todella hyvät lämmittelyt. Pilates-Joogan alkaessa lihakset olivat jo aika väsyneet  ja se ehkä auttoi ensimmäistä kertaa hieman ymmärtämään liikkeiden välillä tapahtuvien lepohetkien idean. Tai sitten se oli vain sitä, ettei olisi muuten koko tuntia jaksanutkaan :D

Sunnuntain kahvakuulatreeni pihalla kruunasi koko viikon. Sää oli aivan ihana, muutama aste plussaa ja aurinko paistoi. Tykkään todella paljon noiden tuntien rakenteesta: ensin lämmittelyä, sitten tekniikka-ja liikeharjoituksia, jonka jälkeen tehdään kuntopiiriä tekniikkaosuuden liikkeillä ja lopuksi vielä venyttelyt. Se kuntopiiri vaan on niin ihanaa (rääkkiä :)

Tässäpä vielä viikko yhteenvetona:

Maanantai: BodyJam 1 tunti
Tiistai: BodyVive 1 tunti
Keskiviikko: Jooga-Pilates 1 tunti
Torstai: Lepopäivä1 (ompelupäivä)
Perjantai: Lepopäivä2 (ei vaan jaksanut, tämä on lähes joka perjantainen ongelma)
Lauantai: Zumba 30 min + BodyJam 30 min + BodyPump 30 min. ja Jooga-Pilates 1 tunti
Sunnuntai: Kahvakuula FRESH 45 min. (ulkona)

Mukavaa alkanutta viikkoa!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi <3