Grillailua

Vappuna grillailtiin pojan kanssa. Poika huolehti grillailusta ja minä tein sillä välin grilliherkkujen lisukkeeksi tomaattisalsaa. Olipas hyvää!

Kuvassa olevia juusto-pekoni-sieniä on varmasti jo jokainen sienistä pitävä grillannutkin. Eli sienestä kierretään jalka irti, sieni täytetään jollain juustolla ja ypärille kiepautetaan pekonisuikale. Sitten vaan koko komeus coctail-tikulla kiinni ja eikun grilliin paistumaan. Sieniä voi toki grillata myös ilman sitä pekonia. Sienenkantoja ei kannata heittää roskiin! Ne säilyy kyllä seuraavaan päivään jääkaapissa ja silloin ainakin minä lisäsin ne pastakastikkeen sekaan.

Kuvan alareunassa näkyy uusin luomulöytö (Välivainion K-Supermarket), kotimaista luomusulatejuustoa! Harmiksi kyseinen kauppa on tainnut poistaa Castellon luomusinihomejuuston valikoimistaan ja oli pakko tyytyä Aurajuustoon.


Sienien lisäksi tehtiin grillattuja broilerivartaita, joita meillä on grillattukin aika usein, koska näistä tulee todella hyviä. Suosittelen kyllä kokeilemaan.

Tomaattisalsaan otin suuntia Maku-lehden sivuilta,  mutta tein omat hienosäädöt. Alla oma noin-ohje, koska en kamalasti mittaillut.

Tomaattisalsa (lisuke 2-3:lle)
  
2 (luomu) tomaattia
1/2 (luomu) sipuli
(1 (luomu) valkosipulinkynsi, en muista laitoinko itse ollenkaan)
1/2 (luomu) paprika (minulla vihreä)
1/2 tuore chilipalko
n. 2 rkl tuoretta (luomu) persiljaa silputtuna
loraus (luomu) sitruunamehua
n. 1 rkl (luomu) extraneitsyt-oliiviöljyä
pieni luraus (luomu) hunajaa
ripaus (ruusu) suolaa ja mustapippuria

Paloitele tomaatit pieniksi kuutioiksi kulhoon.Voit valuttaa niistä hieman ylimääräistä nestettä pois. Halkaise paprika ja paloittele sekin pieniksi kuutioiksi tomaatin sekaan. Hienonna sipuli ja valkosipulinkynsi. Halkaise chilipalko, poista siemenet ja silppua haluttu määrä.

Sekoita kaikki aineet tomaattisilpun joukkoon ja nosta salsa jääkaappiin maustumaan ennen tarjoilua.

Kommentit

  1. Noita sieni-pekoneita on tullut tehtyä, kylläkin ihan sähköuunissa. Ovat varmasti vielä herkullisempia grillattuna.

    VastaaPoista
  2. Välillä osastovastaavat jättävät hyllyistä pois tuotteita, joiden menekki on heikompi tai tilaa on liian vähän (jolloin hidaskiertoisempia tuotteita heivataan pois). Kannattaa kysyä jos tuote on sellainen jota haluat kaupan valikoimaan takaisin. Meilläkin muistan sitä olleen jossain vaiheessa mutta nyt ei hetkeen.

    Sienet on ihania kun ne uittaa soijassa ja paistaa pannulla. Jalkoineen päivineen :-)

    VastaaPoista
  3. Trina: Enpä itse ole edes hoksannut näitä sähköuunissa tehdä. Varmasti onnistuvat siellä samalla tavalla.

    Marika: Kiitos tiedosta, pitääpä tuota juustoa kaipailla takaisin valikoimiin :) Ja kiitos sienenpaistovinkistä! :) Mukava saada vinkkejä ruuanlaittoon, minusta kun on kiva kokeilla kaikenlaista uutta.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos paljon viestistäsi!

Suositut tekstit