maanantai 9. toukokuuta 2011

Hyvä päivä

Olipas oikein mukava päivä, vaikka kotiin tullessa jouduin toteamaan että jumppaan en ehdi, joka usein tarkoittaa sitä, että keljuttaa. Tänään ei keljuttanut mikään! Aamusella hieman jännitti tutkinnon näyttötilaisuus, mutta hyvinhän se sitten meni ja suureksi yllätyksekseni suoritukseni hyväksyttiin ja tutkinto on nyt suoritettu! Olin kyllä oikein tyytyväinen itseeni eikä viikonlopun uurastus harmittanut enään ollenkaan!

Kotona laitoin hyvää ruokaa ja sitten pitikin lähteä Martta-kokoukseen. En edes muistanut mikä meillä oli aiheena tällä kertaa, mutta paikanpäällähän se sitten selvisi: Yrtit ja tuorepasta! Olipas huippua tehdä tuorepastaa kun oli hyvä neuvoja ja opastaja paikalla. Olen tätä joskus kokeillutkin, mutta ei se näin helpolta tuntunut pelkän kirjan ohjeita lueskellessa.

Tässä hieman ohjetta ja vaihekuvia (toivottavasti muistan kaiken nyt oikein).


Ensin pöydälle kipataan n. 3 dl vehnäjauhoja ja keskelle tehdään "kraateri". Kraateriin rikotaan kaksi kananmunaa ja ripotellaan hyppysellinen suolaa, sekä lorautetaan 1 rkl oliiviöljyä. Jos haluaa yrttipastaa, niin tässä vaiheessa sekaan voi ripotella vielä n. 1 rkl tuoreita yrttejä.

Sitten jauhoja aletaan sekoittaa sormilla kraaterin reunoilta alkaen kananmunien sekaan. Ensin vähitellen ja kun jauho-kananmunavelli alkaa sakenemaan niin otteita voi muuttaa ronskimmiksi. Alussa kannattaa varoa, ettei kraaterin reunat hajoa ja kananmunat karkaa jonnekin lattialle!


Taikinaa vaivataan kunnolla pöytää vasten n. 5-10 minuuttia, kunnes taikina on mukavan kimmoisaa. Jauhoja voi tarvittaessa vähän lisätä tai jos taikina tuntuu liian kovalta ja kuivalta, voi lisätä hieman vettä. Taikina saa olla aika napakkaa, muttei kuitenkaan ihan kovaa, koska silloin se helposti repeilee leivontavaihessa.

Taikina kääritään esim. kelmuun ja annetaan sen seisoa n. puoli tuntia. Tämän jälkeen taikinaa voi alkaa työstämään pastaksi, joko pastakoneella tai kaulimen kanssa.


Pastakoneella kaulinta aloitetaan aika suurella välillä (me aloitettiin aukolla nro 3 tai 4) ja taikinaa rullataan tästä muutamia kertoja läpi ja taitetaan aina välillä kaksinkerroin. Tämä ilmeisesti parantaa pastan koostumusta. Sitten pastakoneen aukkoa aletaan pienentää jokaisen kaulintakerran välillä, kunnes pitkät pastalevyt ovat lähes läpikuultavan ohuita (pastakoneen aukko nro 7). Jauhoja ei tarvitse säästellä, mikäli näyttää että taikina tai levyt takertuvat kiinni tai ovat hankalia käsitellä.


Tämän jälkeen levyt voidaan ajaa nauhoiksi tai antaa kuivahtaa hetken ja käyttä vaikkapa lasagnen teossa taikka tehdä tortellineja tai ravioleja. Pastanauhat eli tagliatelle kannattaa heti pyöritellä reilussa jauhomäärässä, ettei taikina-nauhoista tule yhtä suurta toisiinsa liimautunutta taikinamössöä. Ylimääräiset jauhot kyllä painuvat kattilan pohjalle keitettäessä.

Valmiiden pastanauhojen annetaan kuivahtaa jonkin aikaa pöydällä, jonka jälkeen ne voi joko keittää, pakastaa tai laittaa jääkaappiin odottamaan seuraavaan päivään.

Taikinan työstäminen käy hyvin ja aika helposti myös ilman pastakonetta. Kaulitse vain taikina todella ohueksi levyksi, jonka jälkeen levylle voi vaikkapa levittää täytettä nokareina (kuvassa).


 Kun noin puolella taikinalevystä on täytettä, käännetään toinen taikinapuolisko päälle ja painellaan varovasti täytekekojen välistä. Sitten taikina voidaan paloitella joko veitsellä leikaten tai vaikka pyöreällä muotilla. Raviolien reunat kannattaa vielä painella umpeen, jonka jälkeen annetaan näidenkin vähän aikaa kuivahtaa pöydällä. Sitten taas joko keitetään tai pakastetaan.


 Kaulitun taikinalevyn voi myös leikata tagliatelleksi. Ripottele kaulitulle pastalevylle hieman jauhoja ja kääri sitten taikina kääretortun tapaan rullalle, mutta tee todella löysä rulla ja kääri varoen, että pasta pysyy irtonaisena. Leikkaa sitten terävällä veitsellä rullasta viipaleita ja avaa sitten nauhat jauhoja apuna käyttäen (alakuvassa tätä viipalointia veitsen kanssa). Anna pastan jälleen kuivahtaa hetki, jonka jälkeen sen voi keittää tai laittaa jääkaappiin tai pakastimeen.


Raviolien täytteenä käytettiin seosta, jossa oli ricottaa, raejuustoa, pecorino-juustoa sekä tuoreita yrttejä. Hyvää oli! Tätä meillä kyllä tehdään jatkossa kotonakin! Tosin ei ehkä ole se kaikkein nopein arkiruoka...

2 kommenttia:

  1. Wau, tosi hyvät nuo työvaihekuvat, olis vaikea ymmärtää muuten - ainakin minun ;)

    Huipputouhua se marttailu, ku oppii kaikkea tuommoista ihan kädestäpitäen. Pitäisköhän uskaltautua kokeilemaan tuorepastan valmistusta, oon aina ajatellut, että se on tosi vaikeaa.. Muistaakseni Master Chefissäkin tuomarit varoitteli, kuinka vaikea siinä on onnistua! Haluaisin tehdä sellaisia, joiden sisällä on pinaattia ja fetaa :)

    VastaaPoista
  2. Ei ihan kaikista vaiheista saanut kuvia, kun oli kädet aika taikinassa ;) Puhelinkin oli kyllä aika jauhoinen tuon leivontasession jäljiltä ;)

    Olen kyllä tykännyt tosi paljon tuosta marttailusta, siellä saa tosiaan uusia virikkeitä.

    Kannattaa kyllä kokeilla tuo pastan teko. Ei se niin vaikeaa ollut, vaikka hieman sottaista puuhaa ja aikaakin siihen meni, mutta ehdottomasti kokeilemisen arvoista.

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi <3