sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Pientä suolaista - Broilerinyytit

Sokerikiintiö täyttyi jo perjantaina munkkien ja tippaleipien paljouden vuoksi, joten lauantai-aamuna päätin leipoa välillä suolaista naposteltavaa. Enpä olekaan pitkiin aikoihin tehnyt mitään suolaista leivonnaista, paitsi tietysti leipää tulee tehtyä harva se päivä. Tämäkään ei nyt ollut mikään uusi ohje, mutta lisäsin ohjeen luomutuotteiden määrää (voi ja persilja luomuna ja lisäksi vaihdoin säilykepersikan tuoreeseen luomu-mangoon).  Tarkensin myös hieman ohjetta ja laitoin muutaman vaihekuvan, koska nämä ei ole se kaikkein helpoin leivonnainen valmistaa, joten postaan tämän ohjeen nyt uudelleen. Alkuperäinenkin broilerinyyttien ohje on hyvä ja käyttökelpoinen, se löytyy täältä.

Kellertävät broilerinyytit (2,5 x 6,5 cm kokoisia n. 80 kpl)

Pohja:
200 g (luomu)voita
6 dl (luomu)vehnäjauhoja
¾ tl (ruusu)suolaa
2 tl leivinjauhetta
1 tl kurkumaa
2 dl juustoraastetta (minulla oli luomu-edamia)
1 prk (luomu)kermaviiliä

Täyte:
1 (luomu)sipuli
1 rkl (luomu)auringonkukkaöljyä
450 g maustamattomia broilerin suikaleita
1 keltainen tai oranssi (luomu)paprika
½ (luomu) mango pieninä kuutioina
n. 100 g yrttistä tuorejuustoa (minulla oli Viola yrtti-pippuri)
n. 1 rkl (luomu)hunajaa
hiukan mustapippuria
½ tl valkosipulijauhetta
½-1 tl currya (kannattaa laittaa ensin vähemmän ja maistaa, jauheissa on suuret erot)
½-1 tl (ruusu)suolaa
½ dl (luomu)persiljasilppua (tuoretta)

Voiteluun:
(luomu)kananmunaa

Pinnalle:
Unikonsiemeniä

Tee ensin taikina. Paloittele voi yleiskoneen kulhoon (leikkuriterä on tässä tosi hyvä, mutta itselläni ei sellaista ole, käytin K-taikinakoukkua). Laita sekaan kaikki muut taikina-ainekset, paitsi kermaviili. Sekoita kunnes seos on murumaista. Lisää sitten kermaviili ja pyöritä sen verran että taikinasta muodostuu pallo. Taputtele taikinasta littana suorakulmio (ei ole tarkkaa, suorakulmaisesta möykystä on sitten vaan helpompi alkaa kaulita suorakulmaista taikinalevyä) ja laita lautaselle jääkaappiin odottamaan.


Ilman konetta tämän voi tehdä kasaamalla ainekset pöydälle ja voi kuutioina päällimmäiseksi ja sitten veitsellä hakataan seos muruiksi. Sitten muruseos laitetaan kulhoon, lisätään kermaviili ja sekoitetaan vaikkapa käsin nopeasti tasaiseksi taikinaksi.

Tee täyte. Kuutioi sipuli, paprika ja mango pieniksi kuutioiksi. Leikkele saksilla broilerisuikaleita rasiassa pienemmäksi, nyyttien täyttäminen on sitten helpompaa kun palaset on pieniä.

Kuumenna öljy paistinpannussa ja paista broileripalasia lähes kypsäksi. Lisää sitten silputtu sipuli ja paista vähän aikaa. Lisää sitten pieneksi kuutioitu paprika ja hauduta parisen minuuttia. Lisää sitten pannulle kuutioitu mango, tuorejuusto ja kaikki mausteet, paitsi persiljasilppu. Pyörittele pannulla kunnes juusto sulaa. Lisää lopuksi persiljasilppu ja anna täytteen jäähtyä.

Jaa taikina kahteen osaan ja kaulitse toinen taikinapala jauhoja apuna käyttäen ohueksi, suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Jätä toinen pala jääkaappiin odottamaan, taikinaa on helpompi käsitellä viileänä. Taikinalevyn tulee olla ohuempi kuin esim. voitaikinaleivonnaisia tehtäessä. Sopiva taikinan paksuus on 2 mm, ei paksumpi. Itselläni oli paikoin jopa hieman ohuempikin, mutta silloin taikina repeytyy aika helposti ja täytteet valuvat uunissa, jos taikinakuori on rikki.


Leikkaa taikinalevy haluamasi kokoisiksi neliöiksi. Minulla oli tällä kertaa n. 6,5 x 6,5 cm kokoisia.  Laita jokaiselle neliölle täytettä, minä laitoin tällä kertaa n. kukkura-teelusikallisen verran kullekin. Taita neliö kahtia ja painele reunat hyvin umpeen. Umpeenpainelu on helpointa tehdä kuivilla käsillä ja lopputulos saa olla hieman röpelöinen (katso kuvasta), koska nyytit kohoavat kyllä uunissa ja pahimmat rosot tasoittuvat.


Tämän jälkeen kaulitse ja täytä jääkaapissa oleva taikinapala samoin.

Tässä vaiheessa voit pakastaa nyytit, mikäli haluat: Laita valmiit nyytit leikkuulaudan tms. Levyn päälle ja laita pakastimeen. Pakasta n. tunnin verran, jonka jälkeen voit siirtää kohmeiset nyytit muovipusseihin pakkaseen myöhemmin paistettavaksi.

Paista joko tuoreet tai pakastetut nyytit seuraavasti:



Tuoreet: Kuumenna uuni 225 asteeseen. Voitele nyytit kananmunalla ja ripottele pinnalle unikonsiemeniä. Paista uunin keskiosassa n. 10 min eli kunnes nyytit alkavat saada hieman vaaleanruskeita pilkkuja pintaan. Älä paista liian ruskeiksi, koska silloin taikina on jo kuiva koppura.

Pakastetut: Ota nyytit pakastimesta sulamaan leivinpeltille n. puoleksi tunniksi. Voitele sitten kananmunalla, ripota päälle unikonsiemeniä ja paista kuten tuoreet.

Säilytä jäähtyneet nyytit jääkaapissa. Myös kypsät, jäähtyneet leivonnaiset voi pakastaa.

6 kommenttia:

  1. Kiitos!
    Tulipa nyt ihan kädestä pitäen opittua raakapakastaminen.
    Hassua, ettei tuotakaan tajua tehdä, ellei joku kerro. Ehkä työskentelytavat vain rutinoituu, eikä osaa tehdä toisin.

    VastaaPoista
  2. Noita täytyy joskus kokeilla. Tuo mango tosin vähän epäilyttää, mutta voihan sen tilalle laittaa jotain muutakin.

    VastaaPoista
  3. Sirkku: Tuo raakapakastaminen käy monelle, vaikkapa pullille! Suosin tuota monesi siksi, että useat leivonnaiset ovat parhaimmillaan juuri vastapaistettuina ja raakapakastamisen ansiosta vastapaistettujen leivonnaisten saaminen on huomattavasti helpompaa kuin alkaa alusta saakka leipomaan. Joskus ihan sattumalta kokeilin pullia pakastaa ja sen jälkeen olen raakapakastanut vaikka mitä leivonnaisia :)

    Trina: Mango voi tosiaankin kuulostaa hurjalta, mutta tuolla täytteessä se ei sinällään erotu, vaan maussa on pieni makea vivahde. Jos ei mitään hedelmää halua täytteeseen sotkea niin sen voi varmsti jättää poiskin tai tosiaan keksiä jotain muuta tilalle, niinkuin sanoit.

    VastaaPoista
  4. Huiteli: Kuinka kauan annat raakapakastettujen pullien kohota ennen paistamista? Sinulta löytyy täältä paljon hyviä ohjeita.

    VastaaPoista
  5. näyttää hyviltä pitää joskus kokeilla :)

    VastaaPoista
  6. Anonyymi: Toivottavasti olet saanut tiedon kysymykseesi jostain muutakin kautta, on jäänyt huomaamatta kommenttisi :( Pakasteesta suoraan otetut pullat minulla on pellillä n. puolisen tuntia ennen paistoa, eli aika jäisinä laitan uuniin, mutta miedompaan lämpöön, n. 200 asteeseen ja hieman pidempi paistoaika.

    Nämä broilerinyytit on niin pieniä, että niitä voi paistaa samassa lämmössä ja saman ajan kuin tuoreitakin.

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi <3