tiistai 6. syyskuuta 2011

Viikon 34 ja 35 liikunta ja esittelyssä Cardio Cross

Onpa pari viikkoa vierähtänyt nopeasti, töissä ja siviilissäkin on riittänyt hässäkkää ja koneelle ei ole paljon ehtinyt.  Toissaviikolla ehdin kuitenkin testata uusia jumppiakin jopa kahta erilaista! Toinen näistä oli Cardio Cross, josta enempi postauksen lopussa. Vaikka juuri tätä jumppaa ei varmasti monella salilla ole, mutta esittelen tämän siksi, että samantapaisia varmaan löytyy ja jos vaikka ei löytyisikään, niin koitan rohkaista ihmisiä kokeilemaan reippaasti ja ennakkoluulottomasti uusia liikuntamuotoja. Sieltä voi yllättäen löytyä uusia suosikkeja, joista voi olla vääränlainen mielikuva tai sitten vaan kokeilemalla jokin uusi liikuntamuoto voikin kolahtaa itselle ja siitä voi tulla sellainen pysyvä harrastus.

Harmikseni ratsastuksesta joudun töiden alkamisen vuoksi ilmeisesti luopumaan ainakin tältä erää, koska työaikani tulevat syksyn mittaan olemaan epäsäännöllisiä ja siksi tiettyyn päivään ja kellonaikaan sidottu harrastus on aika vaikea toteuttaa. Mutta jospa vielä joskus saisin heppaharrastusta jatkaa, tykkäsin siitä todella todella paljon!

Viime viikko olikin sitten niin hässäkkää, etten pajon jumppiin jaksanut ja ehtinyt. Mutta joskus pitää joustaa, enkä nyt sitten kuitenkaan stressaa siitä, etten ole jumppiin päässyt. Töissä tuli hyötyliikuntaa loppuviikolla ihan kivasti kuitenkin :)

Tässä vielä yhteenveto viikoista 34 ja 35.

Viikko 34 :
Maanantai: Afropowerdance 30 min + Move 30 min.
Tiistai: Lepopäivä 1
Keskiviikko: Cardio Cross 45 min (aamulla) ja BodyStep 1 tunti (iltapäivällä)
Torstai: Aamujooga 1 tunti (aamulla) ja kehonhuolto 1 tunti (illalla)
Perjantai: HOTYoga 1 tunti (aamulla)
Lauantai: Lepopäivä 2
Sunnuntai: Kahvakuula CROSS 1 tunti (päivällä)

Viikko 35:
Maanantai: Lepopäivä 1
Tiistai: Lepopäivä 2
Keskiviikko: Lepopäivä 3
Torstai: Aamujooga 1 tunti (aamulla) ja BodyStep 45 min (päivällä)
Perjantai: Aamujooga 1 tunti (aamulla)
Lauantai: Lepopäivä 4
Sunnuntai: Aamujooga 1 tunti (aamulla)

Cardio Cross –tunti on kuntosalilla suoritettava aerobinen kiertoharjoittelu. Harjoituksessa käytettiin kuntosalin aerobisia laitteita, joita ovat siis juoksumatot, crosstrainerit, soutulaitteet, stepperit, ”luistelulaitteet” ja kuntopyörät/spinning-pyörät. Olen käyttänyt ko. laitteita lähinnä lämmittelyssä ja ajatus pidemmästä treenistä pelkillä aerobisilla laitteilla kuulosti todella tylsältä. Ajatteleppa nyt itse pelkkää crosstrainerilla veivaamista kolme varttia! No, pääsin ennakkoluuloni yli ja menin kokeilemaan kyseistä tuntia ja yllätyin todellakin positiivisesti! Kolme varttia meni tosi nopeasti! Tuona aikana käytettiin oman valinnan mukaan salin aerobisia laitteita ja laitetta vaihdettiin n. 5 minuutin välein. Samaa laitetta sai käyttää pidemmänkin aikaa, mikäli niin halusi. Välillä muuteltiin tempoa eli kiihdytettiin vauhtia/lisättiin vastusta pariksi minuutiksi, kukin oman tuntemuksen mukaan ja sitten taas kevennettiin vähäksi aikaa ja sitten uusi kiihdytys/vastuksen lisäys jne.  Tunnin alussa lämmiteltiin jokainen valitsemallaan laitteilla vähän aikaa ja sitten tehtiin yllä kuvattua intervallia ja lopuksi oli vielä lyhyt pätkä loppuverryttelyä kevyellä vastuksella ja vauhdilla ja venyttelyt päälle.

Tämä kokemus muistutti ainakin minua itseäni siitä, että joskus pitää unohtaa omat ennakkoluulot ja kokeilla rohkeasti uusia juttuja. Yllättäen voi löytää jotain, mikä kolahtaa omalle kohdalle, löytää asioita joista ei ole aikaisemmin tiennyt tai niistä on ollut vääränlainen kuvitelma.

4 kommenttia:

  1. Sun fontti on muuttunut!

    ...olipa turha kommentti.. ;)

    Ei mulla muuta ;)

    VastaaPoista
  2. :D No arvaa tappelinko aikani ja päätin että saa olla erilainen fontti! :D Aika tiheään ahdettua tekstiä ja aika paljon (riviväli on tiheämpi kuin pitäisi), mutta jospa ensi kerralla saisin tekstin taas "normaaliksi".

    VastaaPoista
  3. Mahtavan kuuloinen tunti! Tosin puhut ihan totta siitä, että eipä se noin äkkiseltään hääviltä kuulosta noilla kuntosalilaitteilla hikoilla :) Vaihtelu se vain on kaiken a ja o.
    Sinä olet kyllä mahtava kun jaksat liikkua niin paljon, tuohon pitäisi jokaisen tähdätä :)

    VastaaPoista
  4. Jellona: Kiitos, liikunnasta saa puhtia ja hyvän mielen! Mutta sen sinä tiedätkin, koska olet itsekin tosi liikunnallinen! Se teidän kesän likkojen lenkki kuulosti mahtavalta idealta, vaikkei se nyt hirveästi kerännyt osallistujia, mutta nostan yritykselle hattua! Tai heiluttelen ponnareita, koska ne mulla on useammin päässä ;)

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi <3