maanantai 26. syyskuuta 2011

Viikon 38/2011 liikunta

Kylläpäs riittää paljon menoa ja meininkiä minun "uudessa" elämässä! Jotenkin elämän-rytmit ja järjestykset on menneet vähän uusiksi töiden alkamisen jälkeen, mutta ihan positiivisella mielellä kuitenkin olen. Jumppiin ei ole ihan samaan tahtiin edelleenkään ehtinyt, mutta otan ilon irti niiltä tunneilta joille pääsen ja ehdin. Jumppien lisäksi tulee kuitenkin hyötyliikuttua pyörällä ja nyt onkin ollut aivan ihana pyöräillä ympäriinsä! Rakastan syksyä!

Uutuus-jumppa CXWORX tuli myös testattua, en ihan heti lämmennyt tuolle jumpalle. Odotin jotain enemmän... mutta monesti uutta jumppaa kannattaa ja pitää kokeilla muutama kerta, ennen kuin hommasta pääsee jyvälle ihan kunnolla. Voinhan tuostakin innostua muutaman kerran jälkeen :)  Kyseessä on siis Les Millsin uutuus-jumppa, jossa keskitytään etupäässä keskivartalon lihaksiin. Treeni on 30 minuutin mittainen, joten tämä on helppo yhdistää vaikka johonkin aerobiseen lajiin mukavaksi lisäksi tai suorittaa yksittäisenä "täsmätreeninä".

Tässäpä vielä viikon liikkumiset.

Maanantai: Afropowedance 30 min. + BodyMove 30 min. (iltapäivällä)
Tiistai: BodyPump 45 min. (aamulla)
Keskiviikko: CardioCross 45 min. (aamulla)
Torstai: Aamujooga 1 tunti (aamulla)
Perjantai: Lepopäivä 1
Lauantai: Lepopäivä 2
Sunnuntai: BodyVive 1 tunti (aamupäivällä) ja CXWORX 25 min. (iltapäivällä)

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

4 kommenttia:

  1. Voi miten ihailen tuota sinun liikunta-aktiivisuutta Marika! Toivottavasti saisin itsekin sen boostin jostain alkaa uudestaan salitreenit...Saisi energiaa ja hyvää mieltä kunnon kohenemisen lisäksi.

    VastaaPoista
  2. Pepper: Olet oikeassa, treeneistä saa paljon energiaa ja hyvää mieltä. Siinä onkin suurimmat motivaattorit, jotka minut saavat liikkeelle :) Kysy joku kaveri mukaan! Kun sopii salille menosta kaverin kanssa, on paljon suurempi kynnys jättää menemättä. Lisäksi kaverilla on muutenkin positiivisia vaikutuksia. Ainakin itselleni kesän juoksulenkit olivat henkisestikin hyvin voimaannuttavia, koska hyvän ystävän seura on eheyttävää ja tuo paljon iloa jo itsessään ja siihen kun vielä lisää sen liikunnan tuottaman ilon ja energian! :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos taas pumppiseurasta, en tiedä saisinko itseäni revittyä siihen aamupumppiin ilman sinua :) Jooga on ihan eri juttu ja salitreenikin yksikseen erilaista, mutta se pumppi on jotenkin niin räjähtävä alku aamuun että ei mukana pysy.

    Hyvin olet ehtinyt jumppailemaan kaikesta muusta elämästä huolimatta! Tuntuu että paljon paremmin jaksaa sitä muutakin elämää kun ehtii vähän jumppailemaankin :)

    VastaaPoista
  4. Lennu: Kiitos itsellesi, en minäkään saisi itseäni aamulla tuohon aikaan pumppiin ilman hyvää seuraa!

    Olen samaa mieltä, kyllä muutakin menoa ja hässäkkää jaksaa paljon paremmin, kun välillä pääsee vähän urheilemaan :)

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi <3