Viikkojen 41 ja 42 liikkumiset ja kuulumiset


Viikot menee edelleen niin vauhdikkaasti, ettei aina illalla jaksa koneella istua ja blogin päivittelyt on jääneet valitettavan vähiin. Myös liikkumiset ovat olleet vähemmällä kaiken muun kiireen vuoksi. Ylimääräistä stressiä en kuitenkaan viitsi ottaa siitä, pääseekö liikkeelle vaiko eikö. Kyllä tämä elämänmeno tästä taas tasoittuu ja löytää omat uransa. Hyötyliikuttua tulee jokainen päivä pyöräilyn merkeissä, joten ihan sohvaperuna en vielä myönnä olevani.

 Sisareni nuorimmainen lapsi Tietomaassa ihmettelemässä kaloja.

Viikko sitten perjantaina sain vieraakseni sisareni 6 lasta, joiden kanssa touhutessa meni koko viikonloppu. Kävimme lauantaina Tietomaassa ja illemmalla vielä läheisessä leikkipuistossa. Sunnuntaina iltapäivällä sisareni tuli ristipistotapaamisestaan ja tämän jälkeen he viettivät meillä vielä kaksi päivää ja jatkoivat sitten tiistaina matkaansa kotikulmille Pohjois-Karjalaan. Tiistai-iltana Pingviini tuli meille ja teimme yhdessä käsitöitä: Pingviini näpersi koruja ja minä en ensin tahtonut saada mitään aikaan, mutta lopulta kuitenkin sain vähän neulottua yhtä työtä.

 Käsitöitä ja askartelua Pingviinin kanssa (minä sain ensimmäisen tunnin kuluessa levitettyä vasta kaikki neulepuikot pitkin pöytää).

Torstai-aamuna menimme Lennun ja Pingviinin kanssa uimahallille vesijuoksemaan. Vesijuoksu on aika tylsää puuhaa yksikseen, mutta ystävien kanssa oikein mukavaa. Torstai-ilta menikin ruokapiirin ruokien jakelussa ja lisäksi eräs ystävättäreni ja entinen työkaverini istui vähän aikaa iltaa luonani hakiessaan ruokapiirin ruokia. Olipas oikein mukava jutella ja juoda teetä hänen kanssaan, pitkästä aikaa.

Perjantai-iltana sitten oli yllätys-läksiäiset Pingviinille täällä minun luonani. Tein vähän ruokaa ja paikalla meitä oli yhdeksän iloista naista. Parasta oli, kun saimme Pingviinin yllätettyä ja porukka oli kyllä aivan hulvattoman hauskaa, meillä oli mukava ilta. 

Luontoteemaa hyvinvointimessuilla.

Lauantai-aamuna tosin oli sitten aikanen herätys, koska piti ehtiä aamu-koneeseen kohti Helsinkiä. Kävimme työreissussa pomoni kanssa kauneus- ja hyvinvointimessuilla. Kauneus-puolella emme oikeastaan edes käyneet vaan keskityimme siihen hyvinvointiin. Muutama tunti sitten kotiuduin ja aamulla onkin sitten taas töihin lähtö, ei ehdi kotona paljon lojumaan.

Tässäpä vielä kahden edellisen viikon liikunta-yhteenveto.

Viikon 41 liikkumiset:

Maanantai: HOTyoga 1 tunti (päivällä)
Tiistai: Lepopäivä
Keskiviikko: Zumba 45 min. (illalla)
Torstai: Aamujooga 1 tunti (aamulla), BodyStep 45 min (päivällä) ja BodyBalance 1 tunti (illalla)
Perjantai-Sunnuntai: Lepopäivät

Viikon 42 liikkumiset:

Maanantai-Keskiviikko: Lepopäivät
Torstai: Vesijuoksua 30 min. (aamulla)
Perjantai-Lauantai: Lepopäivät
Sunnuntai: Kahvakuula 30 min. ja HOTyoga (astangajoogaan pohjautuva) 60 min. (päivällä)

Kirpeän syksyistä alkavaa viikkoa kaikille!

Kommentit

  1. KIITOS!

    t. Iloinen aamu-uimari ja yllättynyt ilta-juomari

    ..se juomari vaan rimmas tuohon uimariin, vaikka autolla olinkin... ;)

    VastaaPoista
  2. Välillä on itselläkin taukoja, ettei vilkaisekaan omaan blogiin, mutta käy lueskelemassa muiden:) hauska tuo tuoli!

    VastaaPoista
  3. Kun katselija on noin pieni, kalat näyttää varmaan tosi isoilta. Kiva kuvakulma!
    Messuilla jäi käymättä, vaikka työnantaja oli järjestänyt kyydin:(
    En vaan muistanut ilmoittautua ajoissa.

    VastaaPoista
  4. Pingviini: Ole hyvä! Joo, meidän tavis-porukka on kyllä aika heikko esitys noiden juominkien suhteen :D

    Tirriliisa: Minäkin yritän käydä pikaisesti aina lueskelemassa muiden blogit läpi ja joskus sekin jää sellaiseksi viikonloppuhommaksi. Tuo tuoli oli kyllä kiva minustakin :)

    Rentukka: Kiva oli sisareni lasten kanssa, erityisesti siellä Tietomaassa. Parempi messuonni seuraavalla kerralla! Ihan mukava oli käydä, minulle oli ensimmäinen kerta terveysmessuilla.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos paljon viestistäsi!

Suositut tekstit