torstai 15. joulukuuta 2011

Runo

Tänään töissä eräs aika uusi ystäväni ja työkaverini kertoi minulle, että oli valvonut yöllä ja ajatellut minua ja sitten hänen oli pitänyt alkaa kirjoittaa.... hän oli kirjoittanut minusta runon! Tämä ihminen on kyllä omaa luokkaansa, todella ihana ja valoisa, energinen persoona. Onni on saada hänenlaisensa ihminen ystäväksi ja työkaveriksi.

Julkaisen tässä hänen runonsa, olin kyllä aivan liikuttunut ja otettu tästä. Kiitos Elina!

Marika

Korkea, ylväs nainen. Aikuinen.
Pitkä,
     vahvuutta, fyysistä.
Kauniit kasvot.
     Hymy, tulee,
vaikka mikä ois.
Paiste kasvoilla,
     hetkessä.
Antaa mitä on.
Kitsastelematta, kenenkään kohdalla.
Nauru, valtava, riemullinen,
raikuva, kajahtaa
     kauas.
Huoli joskus,
     omastaan.
Kantaa mukanaan omaa lastaan.
Välittää tulipunaisesti.
     Elää, omaa polkuaan,
kulkee ja pysähtelee.
Ottaa muut mukaan jos joku haluaa tulla.
Avaa oven, tuntemattomille.
Sukeltelee ihmisten seassa,
     kaikkialla,
kuin kotona.
Ihana, rakastettava, lämmin
     kaunis ihminen.

10 kommenttia:

  1. Olipa ihana runo ja kyllä tuosta sinut tunnisti =D

    VastaaPoista
  2. Onpa hieno runo! Tuollainen on parempi lahja kuin mikään tavara, vaikka joululahjaksi toiselle.

    VastaaPoista
  3. Osuvasti on Elina sanansa valinnut! Todella hieno runo!

    VastaaPoista
  4. Voi mä menin täällä ihan sanattomaksi...on onni omistaa kyky kirjoittaa noin...ja yhtälainen onni olla runon kohde, tuo pieni suuri ihminen!

    VastaaPoista
  5. Ihana Ellu. Niin kaunis runo, täynnä tunteita ja ihan sinä.

    VastaaPoista
  6. Virpi: Ihana se oli minustakin!

    Trina: Totta, minusta tuo oli aivan ihana saada, niin paljon henkilökohtaisempi kuin mikään tavara, joita kaupat on pullollaan.

    Satu: Todella lahjakas tuo Elina muutenkin kuin sanallisesti, hyvin luova ja herkkä ihminen.

    Pepper: Minäkin menin aivan sanattomaksi, kun tuon runon sain. Aivan ihana persoona hän on :)

    Pingviini: Ihana Ellu, aivan :) Ja ihania te kaikki, kun minulle kommentteja kirjoittelette! :)

    VastaaPoista
  7. Kivaa joulureissua ja onnellista uutta vuotta! Mitähän kaikkea kivaa se tuokaan tullessaan =D

    VastaaPoista
  8. Virpi: Kiitos paljon! Oikein mukavaa joulua teidänkin perheelle ja riemukasta uutta vuotta! Kaikkea ihanaa se uusi vuosi tuo tullessaan, odotas vain! :)

    VastaaPoista
  9. Oi kun ihana runo, sinut kyllä tuosta tunnistaa :)

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi <3