tiistai 31. tammikuuta 2012

Viikkojen 02-03/2012 liikkumiset

On tainnut pakkanen hyydyttää tämän liikkujan! Ei tosissaan, ajan ja tarmokkuuden puute sen on tehnyt. Mutta olen löytänyt uudelleen vanhan lajin, sisäpyöräilyn (siis entiseltä nimeltään spinning). Vuosia sitten olin oikea himo-spinningissä kävijä, monta kertaa viikossa piti polkemaan päästä. Nyt käymälläni salilla alkoi sisäpyöräilyt, joten sitäpä kokeilemaan ja kipinä kyllä syttyi heti. Tai käytiinhän me jo joulun välipäivinä Pingviinin kanssa yhdellä sisäpyöräilytunnilla ja kyllähän se vaan ihanaa puuhaa on (moni voisi luulla tylsäksi, mutta jos on hyvä ohjaaja ja hyvät musiikit niin huippu-hommaa, ainakin minusta!). Tanssilliset tunnit on kyllä edelleen minulle ehkä niitä mieluisimpia ja myös moni muu laji on kyllä aivan huippua, mutta mukavaa vaihtelua tuo sisäpyöräily tuo liikkumiseen.

Viime viikolla siis urheilut oli ma & su sisäpyöräilyä 45 min ja torstai-aamuna kävimme Lennun kanssa klo 7:00 pyöräily 30 min & bodyPump 30 min tunnilla, ihan huippua! :) Toissaviikon urheilutkin olivat vain sisäpyöräilyä ja vähän kävelyä + viikonlopun Ruka-reissun hiihto-päivä sunnuntaina (3 tunnin lenkki), joka olikin kyllä aivan ihanaa. Tuollaisiin maisemiin kun pääsisi hiihtämään joka viikko...

Tämä viikko on jumppien osalta ihan toivotonta, koska alkuviikon olen iltavuorossa töissä ja loppuviikon vietän sitten Keski-Suomessa opiskelujen parissa. Mutta jospa edes sunnuntaina pääsisi sitten jumppaankin :)

Nyt eikun vaatetta reilusti ylle ja tarpomaan  -20 asteen pakkasessa töihin! Pojalle aamulla tuumin, että eikös vaan ole ihana, että välillä on "vähäsen" kylmempää.. oli samaa mieltä minun kanssa :)

Pirtsakkaa alkanutta viikkoa kaikille!

6 kommenttia:

  1. Kyllä ne aktiivisuusviikot vaihtelevat itselläkin milloin työkiireiden ja milloin flunssan vuoksi. Nyt harmitaa kun mies tartutti hirveän räkätaudin ja samalla "paloi" jumpat varmaan tältä viikolta. Tosin on aika kiire viikko töissäkin, joten ehkä tämä on just sopiva viikko olla vähän puolikuntoinen. ;-)

    VastaaPoista
  2. Minä ostin tänään kolmen kuukauden kortin Kuntomoon, hui kauhistus, en oo koskaan sitoutunut (asiakkaana) noin pitkäks aikaa millekään salille! ;)

    VastaaPoista
  3. Tässä muuten sulle vähän koreografiaa, kun polet vihreellä pyörällä siellä käytävällä :)

    http://www.youtube.com/watch?v=gGfNM2bkBMw&feature=related

    VastaaPoista
  4. Marika: Ei sitä aina kerkiä ja sairaana ei vaan pysty, eikä ole viisastakaan kovin urheilla. Pikaista paranemista! Toivottavasti flunssa pian helpottaisi.

    Pingviini: Oho, vautsi! Huippua! :) Treeni-iloa!!

    Ja kiitos koreografioista... muuten menisi helposti tommset kuviot, mutta eihän nuo yksin onnistu! :D

    VastaaPoista
  5. Nii joo... tekisköhän Lennu tai Satu sun kanssa nuo koreot? ;)

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi <3