sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Kummitytön synttärit ja sisko kylässä

Kun palasin opiskelureissusta, oli heti seuraavana päivänä nuorimman kummityttöni 2-vuotis-syntymäpäivät. Poikanikin lähti synttäreille mukaan, vaikkei hänelle ollut omanikäistä seuraa tiedossa. Oli tosi mukava nähdä ystävätäräni ja hänen perhettään pitkästä aikaa! Valitettavan vähän tulee vierailtua puolin jos toisinkin, kun tahtoo olla omat kiireet molemmilla.

Kirsti 2v.
Oletteko muutkin huomanneet, kuinka erilaiseksi kyläilykulttuuri onkaan muuttunut omasta lapsuudesta/nuoruudesta? Silloin kylään vain lähdettiin, ehkä puhelmella soitettiin etukäteen, että oletteko kotona, muttei aina sitäkään. Ainakin minusta tuntuu, että nykyisin perheillä ja ihmisillä on elämä niin paljon enemmän aikataulutettua kuin ennen. Enkä ainakaan itse koe sitä aina positiivisena muutoksena. Päivät ja viikot sulautuvat toisiinsa ja aika kuluu joskus niin vauhdikkaasti, ettei meinaa mukana pysyä.

Sokeri-sahrami-mantelit.
Viikko sitten saapui sisareni kylään koko perheen voimin ja olipas tosi mukava nähdä pitkästä aikaa! Viikonloppu vierähti todella nopeasti. Siskoltani sain tuliaiseksi hänen tekemiä sahramilla ja sokerilla maustettuja manteleita, jotka olivat pakattu kauniisiin purnukoihin. Nämä oli ihania, kiitos!

Sisareni perheen lähdettyä pojalleni tuli muutama kaveri kylään ja leivottiin (toiveesta) laskiaispullia. Perinteisen ohjeen mukaan, täytteenä hilloa ja kermavaahtoa. Lapsuudessani laskiaispullat tehtiin näin, että pullan sisään kaivettiin kolo ja ylimääräinen pullan sisus (joka ei joutunut omaan suuhun) murusteltiin kermavaahdon sekaan. Näin teen omatkin laskiaispullani ja tällä kertaa minulla oli siis myös muutama nuori leipuri kaverina :)

   
Laskiaispullan valmistusta.
Laskiaispulla.

Ystävänäpäivänä minua muistettiin ihanalla kukkasella, smoothiella, kortilla ja kasalla suklaata :)

Ystävänpäiväkukat.

Lisäksi viikonloppuihini on kuulunut PartyLite-kutsuja todella ihanien ihmisten seurassa.

Tunnelmallista sunnutai-päivän jatkoa kaikille, jotka tänne blogiin eksytte.

3 kommenttia:

  1. Mielettömän kaunis kukkakimppu! Arvaan, että on eräältä taiteilijalta ♥

    Siskosi tuliasidea oli tosi hyvä, varmaan sää kohta noita kokeilet tehdä ja laitat sitten ohjeen tänne :)

    Kyläilykulttuuri on tosiaan mennyt jotenkin yli-suunnitelmalliseksi. Monesti tulee tosi rattoisia hetkiä kavereiden kanssa ex-tempore ku soittaa, että tulisin kylään NYT/tuu kylään NYT! Kalenterista katsomalla jos yrittää sopia, niin ei löydy aikaa millään... Hitautta elämään, se on hyvä - tai ois hyvä, vielä vähän harjoitteluvaiheessa, vaikka mulla kovasti jo petraantunut ♥

    VastaaPoista
  2. Pingviini: Hyvin arvattu :) Ja kaikenlaisia ohjeita koitan tänne postailla... joskus ne vaan jää kuvina tuonne koneen syövereihin, kun ei (mukamas!) ole aina aikaa. Sitä hitautta olen päättänyt itsekin alkaa vähäsen harjoittelemaan :)

    VastaaPoista
  3. Ei me lapsuudessakaan ihan joka paikkaan ilmoittamatta menneet. Esim. Paulille varmana aina soitettiin, että onko kotona, kun taisi aika paljon olla metässä ja järvellä =D

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi <3