Hyvää juhannusta!

Juhannusyö.
 Juhannus kaupungissa.. ajatuksena tuo tuntui aluksi aika tylsältä, mutta se olikin kaikkea muuta! Perjantaina aamu alkoi lihiksien leipomisella ja mansikkakakun koristelulla. Lihikset lähtivät poikani mukaan, hän lähti ystäviensä kanssa viettämään mökki-juhannusta Oulun lähistölle kaverinsa mökille. Kaku taas meni ystävättärelleni ja laitoin mukaan myös muutaman lihapiirakan :)

Jälkkäri pojalle mansikkakakun täytteiden jämistä.
 Mökille lähtiessä poika heitt minut "töihin". Minut oli kutsuttu emännöimään häitä erään nuorenparin kotiin. Menin juhlapaikalle puoli kahdelta iltapäivällä ja touhua riitti iltaan saakka. Morsiamen pyynnöstä jäin sitten vielä hetkeksi istumaan iltaa vieraiden joukkoon ja tämän jälkeen pyöräilin kotiin n. 25 km matkan. Olipas todellakin ihana pyöräillä rauhallisessa kesäyössä.

Manteli.

Tiikeri.
Juhannuspäivän aamu valkeni aurinkoisena ja rauhallisen aamun jälkeen lähdin taas pyöräilemään. Tällä kertaa suuntasin Lennun luokse ruokkimaan hänen kolmea kissaansa. Kaksi kissoista olikin tosi seurallisella tuulella, kolmas kävi pari kertaa kurkistamassa varovasti että kukas tuli?!? Kotimatkalla pysähdyin pari kertaa keräämään kukkia ja ottamaan pari kuvaa.

Roskiin lähteviä lehtipinoja.
Kotiin päästyäni aloin vähän järjestellä paikkoja. Kaikessa rauhassa, ilman pakkoa ja kiirettä. Aika paljon sain omasta mielestäni aikaiseksi... yllä oleva kuva kertoo jotain... tästä ehkä toinen postaus sitten tuonnempana :)

Poikakin kotiutui iltapäivällä, oli ollut liikaa itikoita mökillä.

Kesäinen kukkaniitty.
Hyvää juhannusta ihanat lukijani ja kaikki sattumalta tänne eksyneet!

Kommentit

  1. Pitäiskin ottaa juhannusperinteeksi nuo lihikset. Mä oon leiponut niitä vaan vappuna niin menee yhdellä rasvankäryytyksellä kaikki. Ne kyllä ois mitä mainiointa mökkievästä...

    Me käytiin vaan saunomassa ja paistamassa lettuja ja makkaraa mökillä ja tultiin kotiin yöksi.

    VastaaPoista
  2. Ja hyvää juhannusta kans =D

    Ihania kuvia muuten...

    VastaaPoista
  3. Juhannussää oli kyllä uskomattoman hieno, mutta hyttysiä on varmaan koko maassa riesaksi asti. Terveisiä ja hyvää kesän jatkoa!

    VastaaPoista
  4. Wohoo, juhannussiivousta! Ihanalta näyttää nuo pinot :) Kiitos edelleen kissanruokinnasta, voi mitä kuvia, kumpikin ruokaa vaanimassa. Ja että Piparikin näyttäytyi niin se on ihme juttu. Mukavaa sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
  5. Voi mitä kuvia! Manzikoita ja kermavaahtoa, uuu :P Ja kissoja ja kukkia!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos paljon viestistäsi!

Suositut tekstit