Viikon 36 urheilut

Tältä näytti perjantai-aamuna, kun lähdin kotoa hakemaan Lennua aamu-lenkille. Siis TODELLA AIKAISIN... klo 05:15.
Viime viikko oli kyllä hyvä viikko. Monessakin suhteessa, mutta myös treenien kannalta. En ole oikeastaan koskaan suunnitellut etukäteen urheilujani kovinkaan tarkasti, mutta tänä kesänä/syksynä treeneihin on tullut enempi suunitelmallisuutta. Paljolti siksi, koska yleensä treenaan ystävän kanssa, mutta myös siksi, että edessä siintää tavoite, maaliskuun puolimaraton, jota varten pitää tietyn verran treeniä tehdä. Tosin perjantaille tuli yllättäen ex-tempore-treenejä jumppien merkeissä. Huippua oli ihanien ystävien ja mahtavien ohjaajien tunneilla käydä hikoilemassa :)

Maanantai:
  • Astanga 1 tunti (illalla), harjoitus tuntui aika raskalta tällä kertaa
Tiistai:
  • Kahvakuula n. 50 min. (illalla), ihan huippu-fiilikset treenin jälkeen (tosin selkä tutui aika "jämähtäneeltä" toispuoleisesti usean päivän ajan treenejä seuraavina päivinä = vähän liian iso kuula osaan liikkeistä (12 kg)
Keskiviikko:
  • Juoksu n. 4 km (30 min) ja pulahdus meressä juoksun jälkeen (aikaisin aamulla). Juoksu tuntui hieman raskaalta, mutta uinnin jälkeen olo oli aivan mielettömän ihana!
Perjantai:
  • Juoksu n. 4 km (30 min) ja pulahdus meressä juoksun jälkeen (TODELLA AIKAISIN aamulla). Juoksu tuntui tänä aamuna ihan uskomattoman helpolta, outoa huonosti nukutun yön jäljiltä. Uinnin jälkeen oli ihana olo koko loppu päivän!
  • Illalla sisäpyöräilyä 45 min. Otin aika kevyesti, mutta siltikin tuli hiki niinkuin tarkoitus onkin, oli ihana tunti! Kiitos Satu! Sisäpyöräilyn jälkeen vielä aika tiukka reisi-peppu-vatsa-jumppa 45 min. Oli mukavaa! :)
Lauantai:
  • Astanga 1 tunti (keskipäivällä). Ei ihan paras tunti jumissa olevan selän vuoksi, mutta yllätys, yllätys, selkäjumit parani tämän jälkeen! Eli sikäli olikin hyvä harjoitus :)

Sunnuntai:
  • Juoksua 7,3 km (58 min.) aivan ihanassa syys-säässä ja lopuksi uintia joessa. Ensimmäinen kilometri juostiin aika vauhdikkaasti ja ehkä sen vuoksi koko lenkki tuntui vähän vaikealta, hengästytti yllättävän paljon. Mutta tuo kylmässä vedessä pulahdus parantaa kyllä kaiken!
Tässä sitten meri perjantai-aamuna, juuri ennen uintia, aikaistan edelleen... klo 06:15.
 Tämäkin viikko on lähtenyt mahtavasti käyntiin. Siitä lisää sitten ensi viikolla :)

Kommentit

  1. Oi miten hieno tavoite tuo puolimaraton. Tsemppiä treenaukseen. Varmasti on kiva ulkoilla noin kauniissa merimaisemissa.

    Lueskelin nuo aikaisemmat postaukset. Paljon kivaa on elämääsi sisältynyt viimeaikoina. Tosi kauniita pöytäkoristuksia luonnonmateriaaleista olitte tehneet. Noista saa hyviä ideoita.

    Reipasta syksyä edelleen :)

    VastaaPoista
  2. Juoksu ja uinti, kuinkahan paljon sitä jaksaakaan hehkuttaa! On se vaan niin ihana yhdistelmä, varsinkin näin syksyllä kun vesi on jo viileää.

    Ihanaa kun löytyy niitä omia lajeja mistä tykkää ihan hulluna :)

    Lennu

    VastaaPoista
  3. Trina: Kiitos tsemppauksesta! Paljon on tosiaan tapahtunut tänä kesänä ja syksynä.

    Luonnosta löytää kesällä ja syksyllä todella paljon kaikkea kivaa, mitä voi käyttää kotona koristeina. Itselläni on kasa käpyjä aina jossain maljassa tai keskellä pöytää, nekin kun on niin kauniita :)

    VastaaPoista
  4. Lennu: Aivan, kyllä tuo juoksu ja uinti on ainakin tällä hetkellä elämän parhaita asioita. Erityisesti ne meidän yhteiset lenkit ja uinnit! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos paljon viestistäsi!

Suositut tekstit