maanantai 12. syyskuuta 2016

Puolukkainen toscakakku

Viikonloppuna piti päästä taas leipomaan ja koska tämän kuun teema meidän keittössä on pakastimen tyhjennys, mielessä oli heti jokin puolukkainen leivonnainen. Tunnin nettisurffailun pääteeksi päädyin Lunni Leipoo-blogista löytämääni ohjeeseen, jossa oli yhdistetty perinteiseen toscakakkuun puolukoita. En ole oikein koskaan ollut suuri toscakakun ystävä... ihana toscapäällys on aina ollut se kakun herkullisin osuus, mutta se kakku siinä alla on vähän tökkinyt. Puolukat taas ovat hieman mielikuvitusta vaativa raaka-aine, niistä on hyvin vaikea keksiä muuta kuin kauraista puolukkakakkua, vispipuuroa tai puolukkarahkaa (tosin sekin on parempaa ilman niitä puolukoita :D ). Yllätykseksi tämä kakku oli erinomaisen herkullista, jopa se toscapinnan alla oleva kakku oli herkullista, juurikin niiden puolukoiden ansiosta. Ainoa poikkeus alkuperäiseen ohjeeseen oli, että käytin puolukoita enemmän. Alla siis oma toteuttamani versio.

Puolukkainen toscakakku (leivinpeltillinen, 12 suurta palaa)

 Taikina:
4 kananmunaa
 2 dl sokeria
200 g voita sulatettuna
5 dl vehnäjauhoja (itse käytin n. puolet karkeaa vehnäjauhoa ja puolet )
1 rkl leivinjauhetta
1 dl kermaa (tai maitoa)
4 dl puolukoita (jäisetkin käyvät oikein hyvin)

Toscakuorrutus:
200 g mantelilastuja
100 g voita
2 dl sokeria
2 dl kermaa
2 rkl vehnäjauhoja

Aloita kakkutaikinasta, mutta laita ensin uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Sulata voi ja anna sen jäähtyä hetki. Vaahdota kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää vaahtoon vuorotellen siivilöity vehnäjauho-leivinjauheseos ja voisula sekä kerma. Sekoita nopeasti tasaiseksi seokseksi, älä vatkaa turhaan, ettei vaahto lässähdä.

Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle leivinpeltille ja ripota pinnalle puolukat. Paista n. 15 minuuttia, kunnes kakun pinta on saanut hieman väriä.

Kakun paistuessa tee toscakuorrutus: Laita 2-3 litran kattilaan kaikki kuorrutuksen ainekset. Kuumenna ja sekoittele, kunnes seos alkaa kiehua. Keittele seosta pienellä lämmöllä sen aikaa, kun kakku on esipaistumassa.

Ota kakku uunista, kaada toscaseos tasaisesti kakun pinnalle ja laita se sitten uuniin vielä n. 10-15 minuutiksi, kunnes pinta on ruskistunut herkullisen rapeaksi.

Anna kakun jäähtyä vähintäänkin haaleaksi ennen paloiksi leikkaamista ja syömistä. Hyvää siis haaleana, kylmänä ja vielä seuraavanakin päivänä, mikäli sitä on siis enää jäljellä :)


tiistai 5. heinäkuuta 2016

Kesän ensimmäinen mansikkakakku

Ihana kesä ja kesäloma lopuillaan. Lomaan on kuulunut reissua toisen perään ja uusia makuelämyksiä siellä ja täällä. Mm. Ahvenanmaalla ahvenanmaan pannukakkua ja maailman parasta suklaakakkua (kladdkaka) Stickstuganissa sekä paikallisen kalastajan savustamia ahvenia ja tuoreita mansikoita torin reunalla. Pohjois-Karjalassa äidin herkkupatojen ääressä ja torilla pääsin syömään Marttojen leipomia makoisia karjalanpiirakoita. Kesään kuuluu aina ehdottomasti tuoreet marjat, kukin vuorollaan. Mansikka-aika alkaa olla kohta parhaimmillaan ja niinpä ostimme 5 kg laatikon mansikoita ihan tuoreeltaan syötäviksi ja tietenkin suunnitelmissa oli myös kesän ensimmäinen mansikkakakku. Poikani olisi halunnut jonkinlaisen paistettavan juustokakun (ilmeisesti jokin aika sitten leipomani raparperijuustokakku oli niin mainio, että uusinta mansikkaversiona olisi kai ollut paikallaan :) ), mutta kaupassa muistelin reseptin väärin ja ostamieni ainesten myötä valmistui alla olevan ohjeen mukainen hyydytettävä mansikkakakku, joka olikin aivan ihana! Lisäksi tämän kakun teko on helppoa, joten eikun kaikki leipomaan kesäisen ihanaa mansikkakakkua. Alkuperäinen ohje on Maku-lehdestä, mutta tein pieniä hienosäätöjä, alla oma versioni.

Mansikka-Mariannekakku (n. 12 palaa)

Pohja:
200 g Marianne-täytekeksejä
50 g voita sulatettuna

Täyte:
3 1/2 dl vispikermaa
2 dl turkkilaista jugurttia
1/2 dl tomusokeria
3 rkl hunajaa
1-2 tl vaniljasokeria
2 1/2 dl soseutettuja mansikoita
6 liivatelehteä

Koristeluun:
Tuoreita mansikoita
Tuoreita yrttejä, esim. minttua 

 Ensialkuun kommentti erityisruokavalioita noudattaville. Tästä ohjeesta saa helposti munattoman/gluteiinittoman vaihtamalla pohjaan käytettävät keksit ruokavalioon sopiviksi. Mikäli pohjan tekee esim. gluteiinittomista Digestive-kekseistä, kannattaa voita laittaa enemmän kuin yllä olevassa ohjeessa (n. 75 g) ja lisäksi lisätä pohjan sekaan Marianne-rouhetta 1 dl (tai murskattuja Marianne-karkkeja), niin pohjaan tulee oikeanlainen maku :)

Valmista ensin pohja: Muskaa täytekeksit ja sulata voi. Sekoita voisula keksimurskan joukkoon. Pingota halkaisijaltaan 24 cm irtopohjavuokan pohjan päälle leivinpaperi. Kaada keskimurut vuokaan ja tasoittele vuoan pohjalle. Täytekeksejä käytettäessä pohjaa ei kannata taputella kovin tiiviiksi, koska muuten pohja kovettuu todella kovaksi. Kevyt tasoittelu riittää. Laita vuoka jääkaappiin siksi aikaa, kun valmistat täytteen.

Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan n. 10 minuutiksi. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää vaahdotuksen loppuvaiheessa sokerit, hunaja ja turkkilainen jugurtti. Ota soseutettua mansikkaa n. 1/2 dl verran ja kuumenna. Purista liivatelehdistä vesi pois ja sulata ne kuumaan mansikkasoseeseen. Mikäli liivatteet ei täysin sula kuumaan mansikkaan, voit vielä lämmittää seosta varovasti mikrossa/liedellä, kunnes liivatteet ovat täysin sulaneet. Kaada liivateseos sitten täytteen joukkoon samalla nuolijalla tai lusikalla käännellen. Sekoita täyte tasaiseksi ja lisää täytteeseen vielä melkein kaikki soseutetut mansikat ja sekoita. Säästä n. 3 rkl mansikkasosetta pinnan koristeluun.

Mikäli haluat koristella kakun reunat mansikoilla, viipaloi muutama mansikka ja asettele irtovuoan reunoille ennen kuin kaadat täytteen keksipohjan päälle. Reunan koristelun voi toki jättää tekemättäkin. Kaada täyte keksipohjan päälle ja tasoita täytteen pinta ja koristele lopulla mansikkasoseella esim. pursottamalla sosetta pussista, josta on nurkka leikattu auki. Laita sitten kakku jääkaappiin hyytymään vähintään 4 tunniksi tai seuraavaan päivään.

Irroita kakku vuokasta vetämällä esim. veitsellä reunaa pitkin niin, että kaku irtoaa vuokan reunoista. Irroita sitten reunus ja siirrä kakku tarjoiluvadille. Koristele tuoreilla mansikoilla ja tuoreilla yrteillä niin halutessasi.


lauantai 18. kesäkuuta 2016

Kevätkääryleet kasvistäytteellä

Ensimmäinen kesälomaviikko on kohta takana ja oikein rentoa menoa on ollut. Ei turhia aikatauluja tai mitään "pakollista" puuhaa. On oman kullan kanssa pyöräilty monena päivänä kaupungille muuten vaan pyörimään ja katselemaan kaupungin vilinää. Yhtenä päivänä ostimme Oulun kauppahallista kevätkääryleitä pieneksi välipalaksi ja siitä se idea sitten kai lähti... kääryleet olivat oikein herkullisia ja mietin, että kaipa näitä olisi ihan helppo tehdä itsekin. Vaikein osuus taisi olla metsästää "spring roll pastry" paketti etnisestä kaupasta. Ensin menimme Tuirassa Asian food marketiin ja he neuvoivat kysymään viereisen oven takana olevasta "somalian food store:sta". En hoksannut katsoa kyseisen kaupan oikeaa nimeä, mutta n. 3 € kevätrullataikinalevypakkaus siellä maksoi. Pakkauksessa on 40 ohutta taikinalevyä ja muutama jäi yli omilla täytemäärilläni, joten laitoin vähän lisäystä alla olevaan ohjeeseeni. Toki aika suuntaa antavia määrät ovat, koska rulliin tulee kuitenkin laitettua täytettä aika silmämääräisesti sopivalta tuntuva määrä :) Myös maustaminen kannattaa tehdä "oman maun mukaan".


 
Kevätrullat n. 40 kpl

Täyte:
1 1/2 l kaalia ohuiksi suikaleiksi leikattuna
1 l porkkanaa karkeana raasteena
n. 1/2 l keitettyä&valutettua&lyhyehköiksi pätkiksi pätkittyä riisi- tai  lasinuudelia
1 suuri sipuli ohuiksi suikaleiksi leikattuna
pieni pala tuoretta inkivääriä hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
luraus öljyä paistinpannulle
vähän mustapippuria
n. 2-3 rkl makeaa soijakastiketta
n. 1 rkl thaimaalaista kalakastiketta

Paistamiseen:
n. 1 l Rypsiöljyä (tms. neutraalin makuista öljyä)

1 pkt Kevätrullataikinalevyjä (Spring roll pastry)
kananmunan valkuaista taikinarullien "liimaamiseen"

Ota kevätkääryletaikinapakkaus ajoissa sulamaan. Älä avaa pakettia ennen kuin alat kääriä rullia, koska taikinalevyt kuivuvat tosi nopeasti.

Tee täyte: Kuumenna vähän öljyä korkeareunaisessa paistinpannussa tai kattilassa. Kaada öljyyn suikaloitu kaali, porkkana ja sipuli. Kuullota seosta muutama minuutti, kunnes kasvikset vähän pehmenevät. Täytteen ei kuitenkaan tarvitse olla aivan kypsää, pieni rapeus on hyvä asia. Mausta seos oman maun mukaan. Itse maustoin seoksen tuoreella inkiväärillä, valkosipulilla, makealla soijakastikkeella, kalakastikkeella ja mustapippurilla. Lisää seokseen myös kypsäksi keitetyt nuudelit ja sekoita seos tasaiseksi. Maistele täytettä ja lisää mausteita tarvittaessa. Anna täytteen jäähtyä ainakin haaleaksi, ennen kääryleiden täyttämistä.

Avaa taikinalevypaketti ja irroittele taikinalevyjä yksi kerrallaan ja täytä saman tien: Laita taikinalevy eteesi pöydälle kulma itseesi päin. Laita kulmaan n. 2-3 rkl täytettä ja ala kääriä taikinaa rullalle vähän täytettä samalla tiivistäen, että rullasta tulee napakka. Kun olet rullannut levyä melkein puoliväliin, käännä reunat rullan päälle ja jatka rullausta. Vähän ennen rullauksen loppua levitä taikinan reunaan sormella kananmunanvalkuaista ja painele rulla kiinni. Näin se ei avaudu paistettaessa.

Rullien käärimisen loppuvaiheissa voit jo laittaa öljykattilan kuumenemaan. Itse paistan aina öljyssä paistettavat leivonnaiset valurautaisessa wokkipannussa, koska siinä öljyä tarvitsee suhteessa vähemmän ja paistopinta-ala on suhteellisen suuri. Lisäksi valurauta varaa mukavasti lämpöä, jolloin paistolämpötila pysyy paremmin tasaisena. Kuumenna öljy n. 180 asteiseksi. Itse tarkistan lämpötilan aina yhdellä leivonnaisella, tässä siis kevätrullalla: Kun kevätrulla paistuu kauniin ruskeaksi 2-3 minuutissa, on öljy sopivan kuumaa. Sitten voitkin tiputtaa öljyyn useamman rullan kerralla paistumaan ja paistaa yhtä satsia n. 2-3 minuuttia. Meillä wokkiin mahtui helposti paistumaan 6-7 kevätrullaa yhtä aikaa. Kevätrullia kannattaa käännellä koko ajan paistamisen aikana, koska niiden kääntäminen paiston puolivälissä ei ole kovinkaan helppoa (ainakin meillä rullat olisivat tahtoneet kellua vain yhdellä kyljellä :) ). Kun rullat ovat kauniin ruskeita, nosta ne reikäkauhalla talouspaperin päälle valumaan jonka jälkeen voit siirtää ne tarjoiluvadille ja herkut ovat valmiita syötäviksi.

Tarjoa kevätrullat vielä lämpiminä sweet chili kastikkeen kanssa.

Teimme vielä hauskan kokeilun laittamalla muutaman kevätrullataikinan sisälle pätkän banaania, johon oli upotettu pala tummaa suklaata. Nämä jälkkärit söimme vaniljakermavaahdon kera, olipas tämäkin kyllä aika herkkua! :)


lauantai 11. kesäkuuta 2016

Raparperijuustokakku - Kauden herkku kahvipöytään

Sain ystävältä kassillisen raparperia ja siitähän saa kaikkea ihanaa aikaiseksi! Ensin tein raparperimarenkipiirakan ja koska raparperia jäi vielä reilusti jäljelle, tein seuraavana päivänä raparperijuustokakun. Meidän perhe tykkäsi tästä heti tosi paljon, joten tässä ohje muistiin tuleville leivontakerroille :) Tätä samaa ohjetta muokkaamalla voisi varmasti tehdä juustokakkua myös esim. karviaisista, kirsikoista taikka mustikoista... pitänee kokeilla loppukesällä uusia makuja tästä kakusta.

Raparperijuustokakku (10-12 annosta)

Täyte:
100 g mascarpone-juustoa
600 g tuorejuustoa (ei kevyt)
100 g ranskankermaa (ei kevyt)
150 g sokeria
2 sitruunan raastettu kuori
2 rkl vehnäjauhoja
3 kananmunaa ja 2 kananmunan keltuaista

Raparpericurd:
350 g kuorittua, pilkottua raparperia (n. 2 cm paloihin)
50 g sokeria (+ 1 rkl mikäli raparperi oikein hapanta)
n. 2-3 rkl sitruunamehua (+ tarvittaessa vähän vettä)
1 rkl perunajauhoja
2 kananmunan keltuaista
50 g voita (pehmeää)

Pohja:
75 g voita sulatettuna
200 g digestive-keksejä


Aloita juustokakun tekeminen raparpericurdista: Mittaa raparperinpalat sekä sokeri kattilaan. Kuumenna miedolla lämmöllä kunnes raparperista alkaa irrota neste ja sokeri sulaa. Keitä 5-10 minuuttia, kunnes raparperinpalat alkavat hajota. Sekoita pieneen sitruunamehumäärään perunajauhot (+ tarvittaessa vähän vettä, että perunajauho liukenee kokonaan) ja kaada sekoitellen kiehuvaan raparperiseokseen. Ota kattila pois liedeltä. Vatkaa kulhossa pehmeä voi ja keltuaiset sekaisin. Lisää voi-keltuais-seokseen keitetty raparperiseos ja vatkaa kaikki ainekset sekaisin. Anna jäähtyä. Mikäli curd on todella kirpeää, lisää vähän sokeria.

Tee juustokakun pohja: Laita digestive-keksit muovipussiin ja hakkaa ne kaulimella murusiksi. Voit käyttää myös jotain sähköistä konetta, jolla saat keksit muruiksi. Sulata voi ja kaada keksinmurujen sekaan. Sekoita. Pingota halkaisijaltaan 26 cm olevaan irtopohjavuokaan leivinpaperi pohjan ja reunan väliin. Kaada keksimurut vuokaan ja taputtele tasaiseksi kerrokseksi pohjalle. Laita pohja jähmettymään jääkaappiin täytteen tekemisen ajaksi.

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Vatkaa kulhossa mascarpone-juusto, ranskankerma ja tuorejuusto hyvin sekaisin. Jatka vatkaamista ja lisää kananmunat ja kananmunankeltuaiset yksitellen koko ajan vatkaten. Sekoita keskenään vehnäjauho, raastettu sitruunankuori ja sokeri, ja lisää seos juustoseokseen koko ajan hyvin vatkaten.

Ota keksipohja jääkaapista. Kaada keksipohjan päälle ensin juustoseos ja sitten raparpericurd "möhkäleinä" sinne tänne juustoseoksen joukkoon. Sekoittele lusikan perällä täytettä varovaisesti, että juustoseos ja raparpericurd sekoittuvat jonkin verran keskenään. Varo ettet riko keksipohjaa!

Laita juustokakku kuumaan uuniin ja paista 50-60 minuuttia, kunnes kakku on jähmettynyt ja pinta saanut vähän ruskehtavaa väriä. Mikäli haluat että juustokakun pinta ei halkeile, jätä kakku uuniin kunnes se on jäähtynyt. Voit myös ottaa kakun uunista ja jäähdyttää sen pöydällä. Jäähtynyt kakku kannattaa säilyttää jääkaapissa, missä se säilyy hyvänä monta päivää.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Siemennäkkäri - Herkkua!

Eräänä iltana oli pakko alkaa testaamaan siemennäkkärin tekoa, koska meidän perheessä tykätään sekä näkkileivästä että siemenistä/pähkinöistä. Ohje löytyin jälleen jostakin lehdestä, tosin lehden nimeä ja nuomeroa en enää muista. Tämä oli aivan superhelppo ohje, supernopea tehdä ja aivan superhyvän makuinen. Kannattaa ehdottomasti kokeilla! Ohjeesta saa helposti myös gluteiinittoman vaihtamalla kaurahiutaleet gluteiinittomiin hiutaleisiin. Valmiissa näkkärissä maistui hienoisesti kananmuna, joten mietin josko ensi kerralla onnistuisi vain kahdella munalla... tiedä sitten vaikuttaisiko makuun miten paljon. Joka tapauksessa herkullista oli tämä, peltillinen hävisi kerralla parempiin suihin :)

Siemennäkkäri (1 uunipeltillinen, n. 16 palaa)

3 dl auringonkukansiemeniä
1/2 dl hampunsiemeniä
1/2 dl seesaminsiemeniä
1/2 dl pellavansiemeniä
1 dl kaurahiutaleita (tarvittaessa gluteiinittomia hiutaleita, vaikkapa hirssi)
2 rkl perunajauhoja
1-1 1/2 tl suolaa
3 munaa (M-koko)

Sekoita kaikki kuivat aineet kulhossa. Lisää kananmunat ja sekoita tasaiseksi massaksi. Levitä massa leivinpaperin päälle, leivinpeltin kokoiseksi ohueksi levyksi. Paista 25-30 minuuttia 175 asteisen uunin keskitasolla. Leikkaa näkkäri paloiksi heti uunista ottamisen jälkeen ennen kuin se kovettuu. Maistuu herkulta ihan sellaisenaan taikka esim. juuston kanssa.

maanantai 29. helmikuuta 2016

Siemensämpylät

Tuore leipä on yksi elämän ihanimmista asioista, niin se vaan on. Ihana on myöskin itse sitä leipoa, ja sitten ihanien tuoksujen vallatessa keittiön malttamattomana uuninluukun takaa kurkkia, että joko on valmista. Tämän siemensämpylöiden ohjeen olen repinyt talteen jostakin lehdestä. Päätin tätä kokeilla, koska kyseisessä ohjeessa käytetään kuumajuurta, jota käyttäen olen leiponut paljon myös meidän perheessä tykättyä Rofanin arkileipää.

Sämpylätaikinaan tulee paljon monenlaisia siemeniä ja ruisrouhetta ja leseitä. Ihan valkoisesta "höttöleivästä" ei siis ole kyse. Näihin sämpylöihin tuli hauska rakenne, pellavansiemenet toivat kunnolla pureskeltavaa sämpylöihin. Jos vierastaa sämpylöissä kokonaisia pellavansiemeniä tai "sattumia" niin kannattaa kokeilla pellavansiemenrouhetta tai seesaminsiemeniä. Näitä tehdään kyllä toistekin!


Siemensämpylät n. 15 kpl


2 dl ruisrouhetta
1 dl vehnä- tai kauralesettä
1 dl pellavansiemeniä (tai seesaminsiemeniä)
1 dl auringonkukansiemeniä
1 rkl karkeaa merisuolaa
5 dl kiehuvaa vettä
25 g (puoli pakettia) hiivaa (tai yksi pussi kuivahiivaa)
2 dl kädenlämpöistä vettä
n. 8 dl vehnäjauhoja

Mittaa taikinakulhoon ruisrouhe, leseet, kaikki siemenet ja karkea merisuola. Kaada päälle kiehuva vesi ja sekoita tasaiseksi massaksi. Jätä seos jäähtymään n. tunnin ajaksi.

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen ja kaada/sekoita taikinakulhoon alkuun lisättyjen ainesten sekaan. Varmista kuitenkin ensin, että seos on jäähtynyt kädenlämpöiseksi tai vähän viileämmäksi, ettei hiiva kuole.

Lisää sitten seokseen vähitellen jauhoja ja alusta pehmeäksi taikinaksi. Anna taikinan kohota n. tunti vedottomassa paikassa (kylmä uuni on hyvä!).

Leivo taikina sämpylöiksi. Kohota vielä n. puoli tuntia, voitele sämpylät vedellä ja paista sitten 225-asteisen uunin keskitasolla n. 15 minuuttia.


lauantai 13. helmikuuta 2016

Ystävänpäivän suklaamuffinssit

Ystävänpäivän kunniaksi leivoimme poikani kanssa suklaamuffinsseja. Ohje löytyi sähköpostista Pirkan mainoskirjeestä ja alkuperäinen ohje on siis K-ruokasivujen resepteistä. Noudatimme kyllä ohjetta lähes orjallisesti. Kokemuksesta tein kuorrutusta puolet vähemmän mitä alkuperäisessä ohjeessa (alla siis ohje minkä mukaan itse tein) ja se riitti juuri sopivasti tälle muffinssimäärälle. Lisäksi koristelusta ei tullut aivan yhtä hieno mitä alkuperäisessä ohjeessa, koska huomasin vasta koristelua aloittaessani, että minulla olikin vain nestemäistä elintarvikeväriä! Mutta ihan kauniita siltikin tuli, kun vielä leivottiin muffinssit kauniisiin kukkamuotteihin. Nämä oli kyllä todella herkullisia, suosittelen!


Piparminttumuffinssit (12 kpl)

Taikina:
2 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria 
100 g voita  
2 1/2 dl vehnäjauhoja 
2 rkl kaakaojauhetta (tummaa)  
1 1/2 tl leivinjauhetta 
1 tl vaniljasokeria  
1 dl maitoa 
n. 75 g tummaa suklaata rouhittuna

Pinnalle
:

1 dl vispikermaa
100 g maustamatonta tuorejuustoa
vähän vajaa 1/2 dl tomusokeria  
muutama tippa piparminttuaromia 
Koristeluun:
punaista (geeli)väriä

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen, kun alat tekemään taikinaa. Vaahdota ensin munat ja sokeri. Sulata voi ja lisää se hieman jäähtyneenä taikinaan. Sekoita jauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään ja lisää siivilän läpi taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Sekoita taikinaan lopuksi suklaahiput. Laita muffinssipellin syvennyksiin paperiset vuoat ja jaa taikina muffinssivuokiin. Jätä hieman kohoamisvaraa, tämä taikina kohoaa ihan mukavasti! Paista muffinsseja uunin keskitasolla noin 20 minuuttia. Jäähdytä ennen kuorruttamista!


Tee seuraavaksi kuorrutus. Vaahdota kerma. Sekoita joukkoon tuorejuusto ja tomusokeri. Vatkaa seos tasaiseksi. Mausta muutamalla tipalla piparminttuaromia (maista!).

Aseta tylla paikoilleen pursotinpussiin ja piirrä geelivärillä 2-3 ohutta pystyraitaa pussin sisäpinnalle. Mikäli huomaat tässä vaiheessa, että sinulla onkin nestemäistä väriä, voit "roiskaista" muutaman pisaran väriä pursotunpussiin ennen täyttöä. Lusikoi n. puolet täytteestä pussiin ja pursota kuorrutus muffinien pinnalle. Kun ensimmäinen puolisko kuorrutuksesta on pursotettu, lisää väriä pursotinpussiin ja sitten loput täytteet ja pursota loput muffinsseista. Säilytä jääkaapissa, mikäli eivät tule heti syödyiksi :)
 

torstai 28. tammikuuta 2016

Jalkapallokakku (myös gluteiiniton ohje)

Ystävättäreni halusi yllättää kummipoikansa hänen syntymäpäivänään amerikkalaisen jalkapallon muotoisella kakulla. Lupauduin kakun leipomaan, vaikka tokihan vähän jännitti, koska tällaisia teemakakkuja olen tehnyt tosi vähän ja niissä on omat haasteensa. Niin tässäkin: kukaan kakun syöjistä kun ei kuulemma ole täytekakun ystävä! Päivänsankarin makutoiveista kuulin kuitenkin sen verran, että hän tykkää ainakin mustikoista, joten siitä se idea sitten syntyi! Ei liian makea kakku, täytteenä mustikkamousse ja sipaisu limecurdia. Herkkua oli, vaikkakin mustikan maku meinasi pikkuisen peittyä limen kirpeän raikkaaseen makuun.

Jalkapallokakku.

Päätin tehdä muotokakun täyttämällä ensin kakun tavallisen täytekakun tapaan vuokaan edellisenä päivänä.  Seuraavana päivänä eli juhlapäivänä sitten vaan leikkasin kakun oikean muotoiseksi ja päällystin sekä koristelin.

Kakkupohja (n. 10 hengen kakkuun):
4 kananmunaa
 1 1/2 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja (gluteiinittomaan vaaleaa jauhoseosta)
 3/4 dl perunajauhoja
 1 tl leivinjauhetta
Vuoan voiteluun vähän voita & korppujauhoja (gluteiinitonta korppujauhoja glut. kakussa!)

Riko munat leivontakulhoon ja lisää sokeri. Vatkaa seosta sähkövatkaimella tai yleiskoneella kunnes vaahto on ilmavaa ja paksua (n. 5 min). Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja kaada siivilän läpi, ettei jauhoihin jää paakkuja. Lisää jauhoseos muna-sokerivaahtoon nuolijalla tai puuhaarukalla sekoitellen. Taikinaa ei kannata tässä vaiheessa enää kovasti vatkata, ettei kakkutaikina lässähdä. Sekoita sen verran, että jauhot ovat sekoittuneet tasaisesti.

Voitele n. 2,5 litran kakkuvuoka voilla ja ripottele vuokan pohjalle ja reunoille korppujauhoja, ettei kakkupohja tartu vuokaan kiinni. Paista 175 asteisen uunin keskitasolla n. 30 minuuttia, kunnes kakkupohja on kypsä. Kypsyyttä kannattaa kokeilla hammastikulla: tökkää tikku keskelle kakkupohjaa ja jos tikku jää kuivaksi, eikä taikina siihen enää tartu, on kakkupohja kypsä. Anna kakkupohjan jäähtyä ennen täyttämistä.  Kakkupohjan voi myös pakastaa.

Mustikkamousse:
2 dl vispikermaa
1 prk (200 g) mascarponejuustoa
200 g mustikoita (tuoreita tai pakasteesta sulatettuja)
n. 1/2 dl sokeria (tai maun mukaan)
3 liivatelehteä

Valmista kakun täytteeksi tuleva mustikkamousse. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen n. 5 minuutiksi. Painele mustikat tiheän siivilän läpi kauhan avulla, jotta täytteestä tulee tasaista. (Siivilään jääneen kuivan mustikkamassan voi laittaa joko roskiin tai hyödyntää vaikkapa smoothiessa). Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää mascarponen sekaan sokeri ja melkein kaikki soseutetut mustikat. Jätä n. 3 rkl mustikkasosetta ja kuumenna se mikrossa tai kattilassa kiehuvaksi. Purista liivatelehdistä vesi pois ja liota ne kuumaan mustikkasoseeseen. Sekoittele ja varmista, että liivatteet ovat kokonaan sulaneet. Seosta voi vielä tarvittaessa kuumentaa varovasti, että liivateseos on juoksevaa ja koostumus tasainen. Lisää liivateseos sitten mascarponen joukkoon koko ajan sekoitellen. Lisää lopuksi joukkoon kermavaahto ja sekoittele sen verran, että seos on tasaista. Maista ja lisää tarvittaessa sokeria.

Mousse kannattaa käyttää melko pian tekemisen jälkeen, koska liivate alkaa hyydyttää seosta aika pian.

Kakkupohjalle kevyt sipaisu lemoncurdia ja päälle kerros mustikkamoussea.
Kakun kostutus & täyttö:

Kakun kostutusliemi:
n. 1 rkl limen mehua (puristettu tuoreesta hedelmästä)
1-2 rkl sokeria
n. 1 - 1 1/2 dl vettä

Kakkukerrosten väliin:
mustikkamoussea
kostutuslientä
muutama rkl lime curdia

Tee kakulle kostutusliemi limen mehusta, vedestä ja sokerista. Liemi saa olla hyvin miedon makuista, lisää vettä, mikäli lime maistuu liikaa. Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan käyttäen sahalaitaista, pitkäteräistä veistä. Vuoraa kakkuvuoka, jossa paistoit kakkupohjan, tuorekelmulla. Laita sitten pohjalle kakkupohjan alimmaisin kerros paistopinta vuokan pohjaa vasten (tästä tulee siis kakkua kumotessa päällimmäinen kerros :) ). Kostuta kakkupohja sivelemällä kostutuslientä tasaisesti kakkupohjan päälle. Tässä on vaikea sanoa oikeaa määrää, vajaa 1/3 dl voi olla aika sopivasti. Sivele sitten kakkupohjalle hyvin ohuesti lime curdia. Tämän jälkeen levitä pohjalle puolet mustikkamoussesta. Laita moussen päälle keskimmäinen kakkukerros ja toista kostutus, lime curdin levitys ja levitä sitten loput mustikkamousset tasaiseksi kerrokseksi. Laita päällimmäiseksi viimeinen kakkupohja, paistopinta jää ylöspäin. Käännä sitten tuorekelmun reunat kakun päälle ja laita kakku jääkaappiin odottamaan seuraavaan päivään.

Kakun muotoilu & koristelu:

Voikreemi (pienen kakun päälle, kaksinkertaisesta annoksesta riittää 10 hengen kakulle):
100 g voita (huoneen lämpöistä)
1 dl tomusokeria
1 rkl appelsiinimehua (tuoreesta appelsiinista puristettua)
3 tl vaniljasokeria 

Koristeluun: Sokerimassaa (värjätty kaakaojauheella ruskeaksi)

Voikreemiä tarvitaan lähes aina sokerimassalla päällystetyissä kakuissa kakun ja sokerimassapinnan välissä, ettei sokerimassa pääse kostumaan. (kokemus on tämän opettanut!).

Anna voin pehmetä huoneen lämmössä. Vatkaa voi, tomusokeri ja vaniljasokeri sekaisin sähkövatkaimella tai yleiskoneella. Lisää vatkauksen loppuvaiheessa hieman appelsiinimehua (tai maitoa), jotta kreemin koostumuksesta tulisi hyvä (ja appelsiinimehu antaa seokselle juuri sopivasti makua). Kreemin voi antaa odottaa jonkin aikaa huoneenlämmössä. Mikäli joudut laittamaan kreemin jääkaappiin, kannattaa sen antaa lämmetä huoneenlämmössä hyvin ennen kakun päälle levittämistä ja vatkata se vielä uudelleen. Kylmä ja kova voi on täysin mahdotonta levittää pehmeän kakun pinnalle!

Täytekakku leikattu amerikkalaisen jalkapallon muotoiseksi.


Kakku päällystetty ohuella kerroksella voikreemiä.


Kumoa täytetty täytekakku vuoasta ja leikkaa veitsellä muotoonsa. Levitä sitten muotokakun päälle tiivis kerros pehmeää voikreemiä. Kreemi tarttuu huonosti moussekerrosten kohdalle, joten levitys vaatii hieman kärsivällisyyttä. Mikäli omistat jonkinlaisen tasapäisen tyllan (esim. lehtitylla tai koripunostylla) kannattaa pursottaa voikreemi kakun päälle ja varovasti tasoittaa sitten veitsellä tasaiseksi kerrokseksi. Kuvasta näkyy, että mustikkamoussekerrokset kuultaa ohuen voikreemikerroksen alta, mutta tämä ei haittaa, kunhan pinta on tasainen ja kauttaaltaan kreemikerroksella peitetty. Laita kakku sitten jäähtymään jääkaappiin, jotta voikreemipinta viilenee ja kovettuu.

Sokerimassalevyn ja koristeiden asettelu kakun päälle.

Tee kakun viilentyessä sokerimassakoristeet ja päällinen: Pehmitä sokerimassaa muokkaamalla sitä käsissä hetki. Ota sitten massasta pieni osa erilleen ja värjää tarvittaessa (elintarvikeväreillä tai vaikkapa kaakaolla, niinkun minä tein). Laita sivuun otettu massa TIIVIISTI muovikelmuun, ettei se kuivetu! Kuivunutta sokerimassaa ei pelasta enää mikään. Muotoile massasta tarvitsemasi koristeet. Minä pyörittelin värjäämättömästä valkoisesta massasta jalkapallon nyörit ja kaulitisin pienen määrän massaa ohueksi levyksi ja leikkasin siitä suunnilleen sopivan kokoiset "nauhat" pallon koristeiksi. Hox!! Valmiit koristeet kannattaa myös laittaa tiiviisti kelmun alle, mikäli haluaa niiden olevan vielä muotoiltavissa kakkua koristeltaessa. Kaulinnassa kannattaa käyttää apuna tomusokeria, ettei massa tartu pöytään ja kaulimeen kiinni.

Ota sitten (kaakaolla) värjätty sokerimassa kelmun sisältä ja kaulitse se n. 2 mm ohueksi levyksi. (Muista levittää tomusokeria alustalle ennen kaulimista, ettei massa jää pöytään kiinni!). Levy kannattaa kaulita reilusti kakkua suuremmaksi, jotta kakun päällystäminen olisi helpompaa.

Siirrä kaulittu levy ripein liikkein kakun päälle. Siirrossa kannattaa käyttää kaulinta apuna, ts. kääriä massaa osittain kaulimen ympärille rullalle ja rullata se sitten kakun päälle. Tasoittele sokerimassan pinta käsin sivelemällä ja painelemalla. Massan tulisi olla tiiviisti kakun pintaa vasten ja alareunaan tulevia "vekkejä" voi koittaa välttää painelemalla sokerimassalevyä vähitellen reunaa vasten. Leikkaa sitten ylimääräinen sokerimassalevy terävällä veitsellä reunaa myöten pois (kannatta leikata ensin sentin-parin päästä kakusta ja sitten vasta aivan kakun reunan vierestä). Lisää vielä koristeet kakulle ja kakku on valmis! Koristeet saattavat vaatia esim. pikeeriä tai elintarvikeliimaa, jotta ne tarttuvat kakkuun kiinni. Tässä omassa kakussani osat olivat niin pehmoisia, että ne tarttuivat toisiinsa vielä riittävästi kiinni :)

Reunojen ylimääräiset sokerimassat poistettu ja kakku on valmis!

lauantai 23. tammikuuta 2016

Lettuja! (myös gluteiiniton/maidoton)

Lauantai-illan kunniaksi päätin tehdä pitkästä aikaa lettuja. Kihlajaislahjaksi viime talvena saimme ystäväperheeltä ihanan valurautaisen lettupannun, joka pääsi jälleen käyttöön. Itse tykkään valurautaisista padoista ja pannuista yli kaiken! Ne eivät kulu kuten teflon-, tms. päällystetyt ruuanvalmistusastiat vaan päin vastoin, paranevat käytön myötä. Toki niitä pitää hoitaa vähän eri tavalla mitä muita keittoastioita, mutta voisinpa sanoa, että nämä valurautaiset ovatkin sitten oikeasti ikuisia ja kestävät äidiltä pojalle aivan varmasti :)

Lettutaikinasta voi paistaa pieniä lettuja ja tarjota hillon, sokerin ja kermavaahdon kanssa. Taikinasta voi yhtä hyvin tehdä myös suuria lettuja ja täyttää ne suolaisilla täytteillä. Minun lapsuudessa äiti teki jauhelihasta, riisistä ja sipulista seosta, jota käärittiin lettujen sisään. Sitten lettukääröt ladottiin vieretysten uunivuokaan ja päälle ripoteltiin juustoraastetta. Lettuvuoka käytettiin hetki uunissa, että juusto suli lettujen päälle ja ainakin lasten mieleinen herkkupäivällinen olikin sitten valmis!

Letut (4:lle)


Taikina:
2 kpl kananmunia
5 dl maitoa (käytä maidottoman taikinan nesteeksi vettä tai esim. mantelimaitoa)
n. 3 dl vehnäjauhoja (itse laitoin 1 dl grahamjauhoja ja 2 dl vehnäjauhoja)
(käytä gluteiinittoman taikinan jauhoina gluteiinitonta vaaleaa jauhoseosta)
(1 rkl sokeria)
2 rkl rypsiöljyä
1/2 tl suolaa
Paistamiseen:
rypsiöljyä tai voita

Riko munat kulhoon ja lisää maito. Sekoita visipilällä sen verran, että munien rakenne rikkoontuu. Lisää suola, halutessasi sokeri sekä rypsiöljy. Lisää sitten jauhot samalla vispaten, jottei taikinaan tule paakkuja.

Anna taikinan levätä vähintään puoli tuntia tai vaikka seuraavaan päivään jääkaapissa.

Kuumenna lettupannu tai tavallinen paistinpannu ja lisää pannulle vähän öljyä/voita. Paista taikinasta ohkaisia lettuja. Käännä letut kerran paistamisen aikana, siinä vaiheessa kun taikina on hyytynyt ja paistopinta kauniin ruskea (joutuu vähän kurkkimaan letun reunan alle, mutta siinä tämän homman hauskuus piilee). Lisää paistinpannulle hiukan öljyä/voita aina ennen uuden taikinan lisäämistä, ettei letut tartu pannuun kiinni. Kasaa molemmilta puolilta kauniin ruskeiksi paistetut letut lautaselle ja ripota väliin vähän sokeria.

Tarjoa esim. hillon ja kermavaahdon kanssa.

Mikäli tarjoat letut suolaisten täytteiden kanssa, jätä silloin taikinasta sokeri pois.

Vielä kerran perunarieskaa (munaton, voi tehdä myös maidottomana, gluteiinittomana ja vegaanisena)

Arkiruualla perunamuusipäivänä sitä muusia yleensä jää tähteeksi. Minusta ehdottomasti paras tähteeksi jääneen pottumuusin käyttötapa on tehdä siitä aamupalalle rieskoja. Vaiva ei ole suuri, aikaa tähän ei kulu kahvinkeittoa paljon kauempaa eikä ihmeempiä leipurin taitojakaan vaadita.

Blogistani löytyy valmiiksi jo pari perunarieskan ohjetta ,täältä ja täältä, eikä tämä uusi ohje suuresti niistä poikkea. Rieskataikinan saa helposti muuneltua eri ruokavalioihin sopivaksi. Tämä ohje on munaton ja pienillä muutoksilla siitä saa maidottoman, gluteiinittoman ja/tai vegaanisen version.

Helppo ja hyvä perunarieska (n. 12 kpl)


n. 8 dl valmista, kylmää perunamuusia (mikäli teet maidottomia ja vegaanisia rieskoja, tulee muusin olla myös maidotonta)
n. 8 dl vehnä- tai ohrajauhoja (tai gluteiinitonta jauhoseosta)
2 dl maitoa (mm. kaura- ja riisimaitokin käyvät) tai vettä
2 rkl rypsiöljyä (tai sulatettua voita)
1 tl suolaa

Ensin mainittakoon, että taikina on pitkälti muunneltavissa... jauhoja voi vaihdella ja jauhojen määrä ei ole kovin tarkkaa... taikina voi olla vähän löysempää tai tanakampaa, hyvät rieskat syntyvät molemmista! Ja samaa ohjetta soveltamalla syntyy rieskat myös porkkana-, bataatti-, yms. juures-soseista. Kokeile!

Laita ensin uuni kuumenemaan 250-275 asteeseen. Sekoita kulhossa kaikki rieskan ainekset käsin. Älä vaivaa, sekoita vain sen verran, että jauhot ovat sekoittuneet tasaisesti. Taikina saa olla pehmeää.

Ota taikinasta n. mandariinin kokoisia paloja ja taputtele ne jauhoja apuna käyttäen suoraan leivinpeltille ohuiksi rieskoiksi. Pistele rieskat tiheästi haarukalla, jotta ne eivät ala kupruilla uunissa. Paista kuuman uunin keskitasolla kauniin ruskeiksi (n. 10 minuuttia).

Tarjoa rieskat vastapaistettuina ja peittele loput hyvin, koska rieskat kuivuvat helposti.

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Uusi vuosi 2016



 Vuosi vaihtui töiden merkeissä hääjuhlaa emännöiden. Joulukuu oli töissä kiireinen pikkujouluineen ja tilaustuotteiden valmistuksineen, mutta mikäs sen mukavampaa, kun tehdä työtä josta todella tykkää. Kotonakin jaksaa vielä leipoa ja kokata, vaikka onneksi viikottain tekevät ruokaa myös avomieheni ja poikani.



Uuden vuoden lupauksiin harvoin sorrun, vaikka kieltämättä vuodenvaihteessa tulee aina mietittyä syntyjä syviä. Blogin suhteen toiveissa olisi taas postailujen teko hieman tiuhempaan tahtiin mitä viime vuonna... monet ihanat leivonta- ja ruokaohjeet kun häipyvät mielestä hyvin nopeasti ja kun uudestaan haluaisi kyseisiä herkkuja valmistaa, ei enää muistakaan mistä ohje oli peräisin ja millaisin variaatioin sitä tulikaan tehtyä. Joten toivottavasti tänä vuonna entistäkin useampi ohje päätyy tänne saakka :)



Monen monta Neljän Taviksen Illallista on jäänyt kirjoittamatta tänne blogiin. Jo 43 kertaa ihana neljän naisen porukkamme on illastanut yhdessä ja vaikka kaikkien kiireiden keskellä tapaamiset ovat hiukan harventuneet, on edelleenkin tavoitteena jatkaa illallisten merkeissä noin kerran kuukaudessa tai parissa. Illallinen ystävien kesken on ihanaa vaihtelua arkiseen aherrukseen.


Kuvina tässä postauksessa on muutamia kuvia työpäivien lomasta. Mahtavaa uutta vuotta 2016 kaikille!