Ihanat ja helppoakin helpommat Porkkana-Fenkoli-Pellava-Kaurasämpylät (vegaaninen)

Tuoreet, omatekoiset sämpylät on ehkä parasta mitä voi olla. Meillä leivotaan sämpylöitä monta kertaa viikossa ja yleensä heittelen taikinakulhoon ihan mitä vaan mieleen milloinkin juolahtaa ja mitä kaapeista sattuu löytymään. Tällä kertaa halusin kuitenkin kokeilla Elina Innasen Vegaanin aamupala-kirjasta löytämääni sämpyläohjeta ja kerrankin noudatin reseptiä pilkulleen. Sämpylöistä tuli aivan ihania! Olivat oikein hyviä vielä seuraavanakin päivänä ja vieraileva ruokakriitikko (oma poikani, hänen arvioon aina luotan, koska se on aina ehdottoman rehellinen ja hänellä on myös erinomainen makuaisti) kehui näitä myös todella hyviksi. Joten nämä ovat todella hyviä, uskokaa pois! Kaiken lisäksi nämä ovat oikein terveellisiä, koska taikinaan tulee porkkanaa, kauraa ja siemeniä.

Näissä sämpylöissä on myös yksi tosi huippu-juttu: taikinan teko on super-helppo ja kädet ei sotkeennu missään vaiheessa! Ainoa huono puoli on se, että taikinaa pitää kohottaa monta tuntia ennen paistoa. Mutta odottaminen palkitaan ihanilla sämpylöillä, jotka maistuvat yhtä hyviltä sekä aamu- että iltapalalla.


Porkkana-fenkoli-pellava-kaurasämpylät (15-20 kpl)


Taikina:
n. 8 1/2 dl vehnäjauhoja
3 dl kaurajauhoja
1 1/2 dl kaurahiutaleita
1 dl pellavansiemenrouhetta (kokonaisetkin kyllä käy, mutta lopputulos on silloin hieman erilainen)
1/2 dl auringonkukansiemeniä
1 pussi kuivahiivaa
2 tl fenkolinsiemeniä
1 1/2 tl suolaa
4 dl porkkanaraastetta (n. 3 porkkanaa)
7 1/2 dl lämmintä vettä (40-42 asteista)
Päälle:
Pellavansiemeniä/
Auringonkukansiemeniä
(muutkin siemenet käy)

Sekoita puuhaarukalla n. 4-6 litran taikinakulhossa kaikki kuivat aineet. Lisää sitten sekaan porkkanaraaste ja sekoita. Tämän jälkeen lisää lämmin vesi ja sekoita puuhaarukalla sen verran, että kaikki jauhot ja neste ovat sekoittuneet tasaiseksi, pehmeäksi taikinaksi. Taikina on aika löysää, joten ei kannata lisäillä jauhoja turhaan. Peitä kulho esim. keittiöpyyhkeellä tai jos käytät kannellista kulhoa, laita kansi päälle. Laita taikinakulho jääkaappiin ja anna taikinan kohota 5-15 tuntia.

Taikinan voi siis pyöräyttää aamulla ennen töihin lähtöä ja paistaa töistä tullessaan taikka tehdä taikina illalla ja nousta aamulla hieman aikaisemmin, että ehtii paistaa aamupalalle tuoreet sämpylät.

Kun taikina on kohonnut 5-15 tuntia, laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen (tai 200 astetta kiertoilmalla). Vuoraa kaksi leivinpeltiä leivinpaperilla ja nostele sitten kahdella suurella lusikalla taikinakasoja leivinpaperin päälle (jätä hieman kohoamisvaraa). Ripota sämpylöiden päälle siemenet ja paista heti uunin keskiosassa 30-35 minuuttia. Mikäli käytät kiertoilmaa, voit laittaa molemmat pellit uuniin yhtä aikaa ja uunista riippuen kannattaa ehkä vaihtaa peltien paikkaa paiston puolivälin kieppeillä.

Jäähdytä kypsät sämpylät peittelemättä, ettei rapea kuori pehmene. Täysin jäähtyneet sämpylät voi peitellä esim. keittiöpyyhkeellä. Tällöin kuori kyllä hieman pehmenee, mutta sämpylät ovat siltikin todella ihania vielä seuraavanakin päivänä.



Kommentit

  1. Ai että näistä tuli hyviä! Mulla on just tuo kirjakin lainassa kirjastosta :D Tosi löysältä näytti taikina, mutta aivan ihanasti kohosi uunissa. Tein puolet noin 6 tunnin kohottamisen jälkeen illalla ja toisen puolen sitten yön jälkeen. Plus fenkolin maku on huippu :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos paljon viestistäsi!

Suositut tekstit