Home made: Kananugetit

Jos viikonloppuna on vapaata, on mukava paneutua ruuanlaittoon vähän enemmän. Viime sunnuntaina halusin kokeilla kananugettien tekoa, koska avopuolisoni lapsetkin olivat meillä ja arvelin lasten pitävän nugeteista ja uunissa paistetuista lohkoperunoista. Oikeassa olin, nämä maistuivat sekä lapsille että aikuisille! Lisäksi avopuolisoni tytär Aino oli innolla mukana kokkailussa ja paistoi nugetit alusta loppuun. Tosin muistakaa ohjeistaa lapsia kuuman öljyn kanssa toimimisesta, mikäli otatte nuorempaa väkeä mukaan kokkailuihin.

Näidenkin alkuperäinen resepti löytyi jostakin englanninkielisiltä sivuilta, Pinterestin syövereistä. Sen vuoksi reseptiä on hieman "tuunattu". Maustamisessa voisin ensi kerralla olla hieman rohkeampi, joten ainakin reilummin maustetun ruuan ystävän kannattaa paistaa ensin "koepala" ja lisätä mausteita, mikäli niitä tarvitaan.

Kananugetit (4-5 hengelle)

n. 800-900 g broilerin rintafileitä
1 limen mehu
Panerointiseokseen:
n. 3 dl korppujauhoja
n. 1,5 dl raastettua parmesan-juustoa
2 tl suolaa
1-2 tl kuivattua rosmariinia tms. yrttiä (tuoreetkin varmaan käy, laita silloin enemmän)
1/2 tl valkosipulijauhetta
1/2 tl sipulijauhetta
1 tl paprikajauhetta
1/2 tl cayenne-jauhetta
Panerointiin ja paistamiseen:
n. 1/2 litraa neutraalia ruokaöljyä (esim. rypsi)
4 kananmunaa
n. 2 dl täysjyväjauhoja (esim. vehnäjauhoja)
    Leikkaa broilerin rintafileet suupalan kokoisiksi paloiksi. Lisää palojen päälle limen mehu ja anna odottaa huoneenlämmössä sen aikaa, kun valmistelet muut ainekset.

    Riko yhteen kulhoon kananmunat ja riko rakenne esim. haarukalla. Kaada toiseen kulhoon täysjyväjauhot.

    Sekoita panerointiseoksen ainekset kolmannessa kulhossa. Mausteita voi käyttää reilumminkin, kannattaa esim. paistaa koe-pala ja lisäillä sitten mausteita oman maun mukaan.

    Kaada valurautaiseen pataan tai paistinpannuun öljyä niin, että sitä on n. 2-3 cm pohjalla. Kuumenna öljy sitten n. 180-asteiseksi eli kun lisäät kanapalan, se alkaa heti tiristä iloisesti ja ruskistuu parissa minuutissa hyvin. Öljyn lämpötilaa pitää paistonaikana säädellä, jotta kananugetit kypsyisivät sopivasti. Jos öljyllä paistaminen on uutta, niin kannattaa vaikkapa ottaa aikaa, kuinka kauan kanapalat ovat öljyssä ja testata kysyys leikkaamalla paistettu nugetti kahtia.

    Kierittele muutama kanapala kerrallaan ensin täysjyväjauhossa, sitten kananmunassa ja lopuksi panerointiseoksessa. Nosta sitten kanapalat varovasti kuumaan öljyyn ja paista n. 2 minuuttia kummaltakin puolelta, eli kunnes nugetit ovat kauniin ruskeita. Nosta paistetut nugetit sitten hetkeksi valumaan lautaselle, joka on vuorattu talouspaperilla. Näin enimmät rasvat valuvat pois.

    Tarjoa nugetit esim. uunissa paistettujen lohkoperunoiden, maustetun kermaviilin ja sweet-chili-kastikkeen kera. Tai tee oikein hyvä perunamuussi.

    Alla vielä kuvasarja selventämään nugettien teon useita vaiheita. Vaikka niitä on monta, teko on kuitenkin melko helppoa ja nopeaa, paistossa toki menee jonkin aikaa. Eikun rohkeasti kokeilemaan!

    Broilerin palaset pyöritellään ensin jauhoissa...

    ...sitten kananmunassa ja...

    lopuksi panerointiseoksessa.

    Paneroidut kananpalaset paistetaan kuumassa, n. 180-asteisessa öljyssä ja valutetaan paiston jälkeen hetki talouspalerilla, että enimmät rasvat valuvat pois.

    Tarjoa kananuggetit kuumina, vasta paistettuina.

    Kommentit

    Suositut tekstit