|
Ystävän luona kylässä ja grillaamassa. |
Edellisestä postauksesta onkin vierähtänyt jokunen viikko! Syyt ovat olleet moninaiset, mutta lähinnä jaksamisen puute on pitänyt minut poissa blogimaailmasta. Henkisesti vaikea työsuhde vei kaikki voimat, mutta nyt elämä taas hymyilee. Lähdin työpaikastani ja viikko sitten oli viimeinen työpäiväni. Jälleen kerran yksi ovi sulkeutuu takana, mutta lukemattomat mahdollisuudet odottavat. Omaa koulutustani vastaavaa työtä on Oulusta tällä hetkellä todella vaikea saada (kiitos siitä kuuluu Nokian hankalalle tilanteelle), mutta onneksi omaan monenlaista muutakin kokemusta. Lisäksi intoa ja yritystä minulta löytyy vielä sitäkin enemmän!
|
Voileipäkakku lakkiaisiin. |
Tänä keväänä olen saanut laajentaa työkokemustani juhlien emännöintiin ja juhlaleivonnaisten tekoon. Kesäkuun alussa tein ensimmäisen emännöintini ylioppilasjuhlissa, jonne päädyin erään ystävättäreni suosittelemana. Juhliin tein myös voileipä- ja mansikkakakut. Kyllä jännitti! Mutta juhlat olivat aivan ihanat ja selvisin kunnialla. Vaikka olinkin juhlassa töissä ja puuhaa riitti koko päiväksi, niin tuntui kuin olisin ollut myös itse juhlissa mukana. Perhe ja juhlaväki olivat välittömiä ja iloisia ja juttuseuraa riitti tiskauksen ja järjestelyjen lomassa.
Viime viikonloppuna olin sitten emännöimässä kaksostyttöjen rippijuhlia. Tämäkin työkeikka tuli minulle saman ystävättären kautta (hän on itse pitopalveluyrittäjä). Nämäkin juhlat menivät oikein hyvin. Talon rouva kiitteli juhlien jälkeen, että hän oli saanut keskittyä täysin juhlimiseen ja laittamastani ruuasta oli myös tykätty. Hän lupasi myös suositella, jos sellaista tarvittaisiin :) Ja illalla soi taas puhelin, seuraavat juhlat perjantaina... vaikka nämä juhlien järjestelyt vielä jännittää, koska kokemusta ei paljon ole, mutta olen kyllä tykännyt valtavasti noista kahdesta juhlasta ja innokkaana katson mitä seuraavaksi tulee...
|
Tavis-illalliset Lennun luona. |
Monenlaista muutakin on ehtinyt sitten toukokuun puolivälin: poikani sai ajokortin, ollaan pojan kanssa kuokittu ja kylvetty omalla viljelypalstalla, vierailtiin sisareni luona Lappajärvellä, olen laittanut asuntoni myyntiin, suunnittelen matkaa Norjaan (en tiedä vielä toteutuuko se) ja PartyLite- ja Tupperware-kutsuja on tullut pidettyä ja emännöityä. Lisäksi oli neljän taviksen illallis-kattaus Lennun luona, tästä uusi postaus sitten kohta. Kuin myös monta muuta rästiin jäänyttä postailua.
Ihanaa juhannusviikon alkua kaikille!
V I H D O I N K I N ! Saa taas lukea sun postauksia! Kiva ku oot takas, sekä blogimaailmassa, että "elävien kirjoissa" ;) Tänään nähdään!
VastaaPoistaPostauksia on luvassa rutkasti, sen lupaan! Ja lupaan myös lueskella muiden blogeja hieman ahkerammin :)
VastaaPoistaElävien kirjoissa on kyllä kiva olla taas, kiitos tsemppauksesta ja rohkaisusta tässä matkan varrella! Nähdään illalla! :)
Kiva on seurata sun puuhia näin virtuaalisesti, vaikka livenä on meininkin tietty parhaimmillaan =D. Toivottavasti Norjan reissu toteutuu ja mukaan mahtuu yksi joka käyttää Hebinaa - heh heh...
VastaaPoistaSinulle tuntuu tapahtuneen paljon, ihanaa kesää kaikkien muutosten keskellä <3
VastaaPoistaJes, kiva kun bloggasit! Ikävä olikin jo blogipostauksiasi :) Kyllä sinulla nyt on virtaa varmasti blogatakin enemmän. Lisää odottelen :)
VastaaPoistaJospa 'ruoka-alata' aukenisi sinulle uusi ura. Olet niin taitava kokki, ainakin näin blogin kautta seuranneena siltä näyttää.
VastaaPoistaOn rohkeutta ja viisautta lähteä työpaikasta, joka osoittautuu huonoksi.
Kaikkea hyvää uuteen elämäntilanteeseen!