Laskiaiskeksit

 Makea leivonta on ollut vähissä tässä keittiössä jo jonkin aikaa. Pullaa on tullut tehtyä välillä, koska pulla on parasta, mutta muuten leivonta on keskittynyt enemmän suolaiseen. Tällä viikolla luukusta kolahti uusi Maku-lehti 2/2021 ja lehden ihana Keksitaikurin karnevaalit-artikkeli sai innostumaan. Päätin testata Laskiaiskeksit, koska pianhan se laskiainen jo onkin.

Olin jo tehnyt taikinan, kun tajusin, että tästähän pitäisi nyt pursotaa kiekkoja leivinpeltille, eikä keittiössäni ollut yhtään ainoaa pursotuspussia!! En edes tajua, miten tämä tilanne on mahdollinen (tai ehkä juuri siksi, että makea leivonta on ollut aika vähissä viime aikoina), mutta sitten päätin tehdä taikinasta palloja, jotka kädellä painaisin litteämmäksi ennen paistoa. Kekseihin jäi vähän muhkuraiset jäljet painelun jäljiltä vielä paiston jälkeenkin, mutta tomusokerihuntu antaa paljon anteeksi ja kekseistä tuli minusta oikein kivan rustiikkisen näköisiä. Keksit olivat myös erittäin hyviä, joten näitä kannattaa kokeilla, eikä tarvitse välttämättä lähteä niitä pursotuspussejakaan ostamaan näiden vuoksi. 

Yllätykseksi keksit olivat erinomaisia vielä seuraavanakin päivänä, vaikka epäilin, että keksi pehmenee täytteen vuoksi. Uskaltaisin siis jopa tarjoilua edeltävänä päivänä valmistaa nämä valmiiksi asti.


Laskiaiskeksit 10-12 kpl

Taikina:

200 g voita tai margariinia

1 dl tomusokeria

2 tl vaniljasokeria

1 muna

3 dl vehnäjauhoja

1 dl mantelijauhetta

1 tl leivinjauhetta

Täyte:

1 dl kuohukermaa

100 g vaniljatuorejuustoa

1/2 dl vadelmahilloa (muutkin hillot toki käy)

Lisäksi:

Tomusokeria koristeluun

Anna voin/margariinin pehmetä jonkin aikaa huoneen lämmössä (n. 1 tunti), jolloin se vaahdottuu paremmin. Laita leivinkulhoon voi, tomusokeri ja vaniljasokeri. Vaahdota vaaleaksi vaahdoksi. Lisää seokseen sitten kananmuna ja vatkaa hyvin sekaisin. 

Mittaa pienempään astiaan vehnäjauho, mantelijauhe ja leivinjauhe. Sekoita ja lisää seos kerralla voi-sokerivaahtoon. Sekoita vain sen verran, että jauhot sekoittuvat hyvin. Taikina on aika pehmoista, mutta älä lisää jauhoja.

Lusikoi taikina tähtityllalla varustettuun pursotuspussiin ja pursota leivinpeltille 20 kierrettä (halkaisijalta n. 5 cm). Jätä jonkin verran leviämisvaraa, nämä eivät leviä ihan hirveän paljon uunissa, mutta jonkin verran kuitenkin.

Paista pikkuleipiä uunin keskitasolla tai hieman ylempänä 8-10 minuuttia 200 asteessa. Vahdi lopussa, etteivät keksit ala tummua liikaa, nämä ruskistuvat vain hennosti (pohjasta hieman enemmän).

Anna pikkuleipien jäähtyä ennen täyttöä tai rasiaan pakkaamista. Nämä säilyvät täyttämättöminä tiiviissä rasiassa useita päiviä ja varmasti viikonkin, mutta tuoreena toki aina parasta.

Tee keksien täyte: Laita vatkauskulhoon kerma ja tuorejuusto ja vaahdota napakaksi vaahdoksi.

Täytä keksit: Voit pursottaa täytettä kekseille renkaaksi ja laittaa vadelmahilloa keskelle jäävään koloon tai tehdä kuten minä tein eli levitä lusikalla vadelmahilloa keksin päälle ja lusikoi sitten päälle kerma-tuorejuustotäytettä ja laita toinen keksi kanneksi.

Lopuksi tomuta keksien pinnalle tomusokeria.

Keksit säilyvät täytettynä tiiviissä rasiassa jääkaapissa seuraavaan päivään.


Kommentit

Suositut tekstit