Elämä vie...

Nyt menee kovaa, pakko painaa vähän jarrujakin välillä. Uuden alan opiskelua on nyt takana kolme viikkoa ja mikä uusi maailma minulle onkaan auennut. Aivan ihana on opetella kaikkea aivan uutta. Jokainen päivä olen saanut oppia vaikka mitä mielenkiintoista. Mutta on se opiskelu myöskin aika raskasta hommaa. Tänään tuli jo päivän päätteeksi sellainen tunne, että huh, nyt pitää saada tosiaankin ne pari päivää sulatella ja levätä fyysisestikin. Vaikka opiskelu on päivät istumista ja kuuntelemista, mutta yllättävän paljon se ajattelu ja keskittyminen  kuluttaa voimia ja energiaa.

Talviuintipaikka.

Urheilujen kanssa on vauhti myös kiihtynyt ja sen suhteen pitää myös olla hieman varovainen. Tänään ei lenkki oikein luistanut ja tajusin, ettei lepopäivää ole ollut yhdeksään päivään, eikä sellaista ollut edes näköpiirissä. Tein vaikean mutta järkevän päätöksen ja peruin huomiselle suunnitellun kahvakuula-treenin. Vaikka tiedän että siellä olisi ollut aivan ihanaa, mutta oma jaksaminen ennen kaikkea.

Liikkumisten kanssa minun kehossa on aika jännä mittari: levottomat jalat. Ken tästä vaivasta kärsii tietää tasan tarkkaan millaisesta vaivasta on kyse. Lyhyesti sanottuna illalla kun koitaa mennä nukkumaan on jalat niin levottomat, ettei voi kuvitellakaan makaavansa paikoillaan. Jalkoja pitää heilutella ja venytellä ja usein kävellä ympäriinsä. Joulun kieppeillä liikuntaa tuli tosi vähän ja levottomat jalat vei todella monen yön yöunet. Joulun jälkeen aloin jälleen lisätä liikuntaa ja parin päivän jälkeen jalkojen levottomuus oli täysin poissa! Mutta eilen illalla vaiva taas palasi, vaikka yleensä astanga-joogan ja joessa uinnin jälkeen ei ole tarvinnut unta houkutella. Mutta luulen, että syyllinen on nyt liika liikunta, jospa huominen lepopäivä taas vähän korjaisi tätä ongelmaa.

Opiskelun alettua on yllättäen innostus ja "virta" lisääntynyt. Vaikka olen koko työttömyyden ajan ollut iloinen ja positiivinen oma itseni, mutta kyllä sitä on jotenkin jämähtänyt kuitenkin paikoilleen. Ei ole oikein saanut asioita aikaiseksi, kaikkea tekemistä on lykännyt. Mutta jännä juttu että nyt, kun päivässä on vapaata aikaa paljon vähempi, on paljon enempi intoa tarttua toimeen. Kyllä rutiineista saa paljon energiaa.

Auringonlasku merenrannalla.

Minun elämän motto on, että hauskaa ja ihanaa ja nautinnollista pitää olla, turhia ei kannata murehtia. Eikä minulla mitään murehdittavaa ole ollutkaan. Mukava kuitenkin huomata, että onnellisuuttakin on monen tasoista. Ei ole tasapaksua tämä elo, mikä on kyllä ihana asia sekin :)

Ihanaa viikonloppua kaikille!