maanantai 31. joulukuuta 2012

2012

Mikä vuosi takana! Tänään mietin blogiani... Nimesin sen alunperin sen perusteella, että poikani lapsena kutsui minua murmeliksi ja toiseksi siksi, että silloin blogin alkuaikoina tuntui, että elämäni on niinkuin Bill Murrayn esittämällä Phil Connorsilla, että sama päivä toistuu ja toistuu. Mutta tuosta ajasta tuntuu olevan niin kauan, moni asia on muuttunut, eikä vähiten minä itse.

Tänäkin vuonna olen koittanut elää yhä enemmän hetkessä. Nautin siitä mitä on, enkä ole turhia murehtinut. En ole murehtiva luonteeltani, vaan minua voisi jopa kuvailla iloiseksi ja onnelliseksi. Siltä on tuntunutkin, vaikka kaikki ei aina olekaan mennyt niinkuin elokuvassa (tai ehkä onkin vain hyvä, ettei ole tapahtunut niinkuin elokuvassa!).

Kulunut vuosi on pitänyt sisällään niin valtavan paljon kaikkea... uusia harrastuksia, uusia ystäviä, uusia elämyksiä, pojan vanhojenpäivä lukiossa ja ajokortti, oma työttömyys (taas) ja pieniä työkeikkoja oman ammatin ulkopuolelta, neuvotteluja ja suunnitelmia uusista töistä, jotka ei sitten toteutuneet, uusi koti, uusia unelmia ja suunnitelmia.... Aivan ihana vuosi!

Tässä vielä muutama kuva minulle rakkaista asioista kuluneen vuoden aikana (vain muutamia mainitakseni).

Poikani, ylpeä olen hänestä, hän on niin "kiltti". (kissa kuvassa on Lennun, ihana kyllä sekin :)

Vanhempani ja siskoni perheineen (kuvassa heiltä saamiani joululahjoja, siskoni tekemiä ristipistotöitä ja äitini neuleita).




Tavikset (kuva tee-hetkestä uusimman jäsenemme Sadun illalliselta).

Uinti ihanan ystävän kanssa juoksulenkin jälkeen.
Meri!
Napsu.
Töppö.
Hetket, ne kaikki pienet.

Pian alkaa uusi vuosi ja mitä kaikkea ihanaa se tuokaan tullessaan.. Eläkäämme päivä kerrallaan, nauttien jokaisesta hetkestä.

Toivottavasti teidän kaikkien uusi vuosi toisi mukanaan paljon ihania asioita, olivat ne sitten pieniä tai suuria.


Neljän taviksen illallinen XVII

Meidän illallis-porukkamme kokoontui joulun alla jo seitsämännentoista kerran. Tällä kertaa oli minun vuoroni kokkailla ja olipa vaikea päättää, mitä ruuaksi laittaisin. Joulun vuoksi halusin kuitenkin tehdä jotain juhlavaa.

Vieraat saapuivat kuudelta (ei siis puoli kahdeksalta, niinkuin ruotsalaisessa tv-versiossa sanotaan) mukanaan aivan ihania tuliaisia! Sain jouluisia koristeita, herkkuja ja pieniä ihania asioita (kuvassa mukana myös saamani secret santa-lahja).

Ihania tuliaisia ystäviltä sekä yllätys-joulupaketin sisältö.

Tällä kertaa kaikki ruokalajit olivat sellaisia, joita en ollut koskaan aikaisemmin tehnyt. Jännittävää! :) Alkujuomana tarjoilin lämmittävää joulusiideriä, koska kaikki ruokani olivat kylmiä. Myös ruualla tarjoamaani viiniä maustoin jouluisilla mausteilla.

Alkuruuaksi oli valkoista joulusalaattia ja lisäksi piimäjuustoa. Juustoa päätin tehdä, koska jääkaapissa oli ylimääräistä piimää, jonka halusin saada käytettyä ja keksin kokeilla juuston valmistusta. Juustosta tulikin oikein hyvää, voisinpa tehdä sitä toistekin!

Valkoinen joulusalaatti ja hämäläinen piimäjuusto.

Valkoinen joulusalaatti ja voissa paistetut saaristolaisleipä-sydämet.

Pääruuaksi tarjoilin routapaistia, joka oli muhinut uunissa kuutisen tuntia. Lisukkeena oli paahdettuja, balsamicomarinoituja juureslastuja sekä hasselbackan perunoita. Lihalle oli myös kylmä, smetanasta, kermaviilistä ja mausteista sekoitettu kastike.


Routapaisti ja balsamicomaridoidut juurekset.

Hasselbackan peruna.



Pääruoka lautasella (valaistus oli hämärä, siksi vähän epäselvät kuvat).

Jälkiruuaksi saimme jouluisilla mausteilla maustettua creme brûléta, jotka poikani paahtoi pinnalta rapeiksi.


Creme brülé.

Syönnin jälkeen jaoimme yllätys-paketit. Jokainen vieraista oli tuonut pienen paketin ja jokainen myös sai oman paketin :)


Secret Santa.

Illan päätteeksi vaan istuskeltiin, juteltiin ja katsottiin musiikkiohjelmaa. Onpas aina niin piristävää saada viettää iltaa ihanassa nais-seurassa!

Kiitos rakkaat ystävät! Seuraavat "tavikset" onkin jo ensi viikonloppuna :)

lauantai 29. joulukuuta 2012

Joulukalenteri

Viime vuonna sain ystävältä itse tehdyn joulukalenterin. Jokaiselle päivälle oli pieni pussi tai paketti ja paketeissa kaikenlaisia ihania pieniä asioita, osa itse tehtyjä. Sisareni oli saanut tältä ystävältä samanlaisen kalenterin ja siskoni ehdotti, että tekisimme seuraavana jouluna ystävälle vastaavanlaisen kalenterin, jossa jokaisessa "luukussa" olisi jotain itse tehtyä. Sisareni teki 12 yllätystä ja minä tein myös 12.

Tämä oli aivan ihana idea, kiitos Lennu siitä, että annoit meille idean ja kiitos sisarelleni innostuksesta. Tässä vielä kuvia itse tekemistäni joulukalenteri-yllätyksistä.

Joulukalenteri.



Huovutettu pannunalunen.

Virkattu ja huovutettu lumitähti.



Tähtisämpylät.

Piparkakkuja.


Saksikoriste.

Neulahuovutettu pupu (pienessä paketissa sisareni tekemä ristipistotyö).

Pupu uudelleen.

Mysliä.

Kaakaota.

Kaakaopurkilla ommeltu "tilkkuhattu".

Mysli ja kaakao paketeissa.
Ommeltu pipo.

Näkkileipiä.


Saaristolaisleipä.

Luumukakku.

Tässä paketissa sisareni tekemä aivan ihana ristipistelty tyyny.

Saapa nähdä mitä ensi jouluna keksitään ja kenelle ja kenen kanssa :) Ihanaa!

maanantai 24. joulukuuta 2012

Rauhallista Joulua

Näiden jouluisten kuvien myötä toivotan kaikille teille hyvää Joulua.

Joulukirkossa.

Rosollia..

..porkkanalaatikkoa ja kinkkua... Jouluna syödään perinteisesti.

Mutta jälkiruokana on aina jotain uutta. Tällä kertaa sisareni tekemää ihanaa kakkua.

Hautausmaalla on kaunista.

Lappajärven kirkko.

Jouluista tunnelmaa sisareni eteisessä.

tiistai 11. joulukuuta 2012

Viikonloppu tuli ja meni

Siskolta saamani tuliaispaketti ja itsetehty joulukortti.

Viime perjantaina sisareni tuli kylään lastensa kanssa. Olipas mukava viikonloppu! Perjantaina kiertelin kaupungilla vanhimman kummityttöni kanssa. Hänellä oli vasta syntymäpäivä ja siskoni oli antanut tytölle synttärirahaa vaateostoksiin. Toppeja, paita, housut ja kengät sitten lopulta löytyikin :)
Lauantaina vietin mukavan päivän lasten kanssa Tietomaassa ja sunnuntaina vieraat sitten lähtivät kotiin. Toivottavasti nähdään kohta taas uudelleen.

Joulunpunainen villakangas tunikaa varten.

Tuliaiskirja ja kirjan ohjeella leivottuja näkkileipiä.

Siskoni toi aivan ihania tuliaisia, jälleen kerran! Sain aivan ihanan paketin, jonka kätköistä paljastui ihanan punaista villakangasta. Tästä valmistuu tunika :) Lisäksi sain kirjan Kotilieden parhaat keitot & leivät. Tämän kirjan ohjeella leivoin jo näkkileipää sunnutai-aamuna. Tuli tosi hyvää!

torstai 6. joulukuuta 2012

Itsenäisyyspäivä - korttiaskartelua ja kakunleivontaa

Itsenäisyyspäivä vierähti oikein mukavasti. Vähän kymmenen jälkeen aamupäivällä ystäväni Satu ja Pingviini tulivat meille ja monta tuntia kului mukavasti korttiaskartelujen ja neulomusten merkeissä.

Sadun hedelmä-juustosalaatti.

Satu toi mukanaa aivan ihanaa salaattia, jossa oli paria erilaista vihreää salaattia, viinirypäleitä, päärynää ja kahta eri juustoa. Pingviini puolestaan toi sipsejä ja dippiä ja itse olin leiponut aamulla kakkua. Ensin joimme teetä ja söimme ja sen jälkeen aloimme Pingviinin kanssa suunnitella kortteja. Satu ei ole kortti-askartelusta (vielä) innostunut, joten hän kutoi sukkaa (Satu on aika hirmu kutoja:  sukkia, huiveja ja muitakin neuleita syntyy uskomattomat määrät).


Joulukortti.

Suunnitteluvaihe on korttien teossa kaikkein vaiken. Mutta kun sitten lopulta keksii sen mallin, minkä mukaan lähtee askartelemaan niin sitten loppuhomma onkin ihan leppoisaa tekemistä ja mukavaa näpertelyä.

Jokainen kortti on erilainen.

Ystävät lähtivät koteihinsa iltapäivällä ja itse pyykkäsin ja sen jälkeen katselin linnanjuhlia ja jatkoin askartelua ja käsitöiden tekoa.

Olipas kaikenkaikkiaan leppoisa ja mukava päivä.

Toivottavasti sinullakin oli mukava itsenäisyyspäivä.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

1. Adventtisunnuntai



Adventtikynttilä ikkunassa.

Tänään on ensimmäinen adventti. Ystäväni Lennun kanssa olimme sopineet, että menemme adventtikirkkoon ja Lennu keksi, että Turkansaaressa olisi ensimmäisenä adventtina adventtihartaus, tiernapoikien esitys ja joululauluja, kaikki peräjälkeen samassa paikassa, vanhassa ja idyllisessä puukirkossa. Niinpä siis suunnistimme Turkansaareen vähän ennen puoltapäivää. Sää oli aivan ihana, pakkasta -12 astetta ja lunta sateli hiljalleen.


Turkansaaren vanha kirkko.

Tiernapojat.

Räpsin kuvia ja nautin ihanasta miljööstä ja tunnelmasta. Hartaushetki pidettiin Turkansaaren yli 300 vuotta vanhassa kirkossa. Ihana vanhanajan tunnelma, kirkossa oli vain kynttilöiden valoa ja lattialla puhtaita olkia. Vaatetta olisi voinut olla päällä hieman enemmän, koska kirkossa ei ollut mitään lämmitystä ja tiernapoikien esiintymisen jälkeen olin aika jäässä. Onneksi joululauluja laulettiin Siikasaaren puolella, todella vanhan Yli-Juuruksen talon pirtissä, missä istuimme pirtin suuren leivinuunin kupeessa. Ah, siinäpä oli ihana istua lämmin uuninmuuri selkää vasten, ihana ystävä seurana, pirtti täynnä joululauluja laulavia ihmisiä urkuharmonin ja viulun säestäessä.

Ihania yksityiskohtia oli jokapuolella: tässä sillankaiteiden kauniit havukoristeet.

Joulutunelmaa vanhan pirtin porstuassa.


Talvipäivä alkoi jo hämärtyä illaksi kun kahden maissa kävelimme parkkipaikalle (Turkansaareen ei pääse autolla). Kotimatkalla sai vielä ihailla aivan mahtavaa auringonlaskua... punainen, suurensuuri aurinko ja valo heijastuen kultaisina ja punaisen kirjavina väreinä taivaalla leijuvista pilvistä.


Näkymä Turkansaaresta sillan kupeesta.


Tästä voi joulunodotus todellakin alkaa.