Uuden vuoden odotusta
Kohta on uusi vuosi, monenlaista uutta ja jännittävää tulee varmasti eteen, niinkuin kuluneenakin vuonna on tullut. Jäin työttömäksi helmikuun lopussa, opiskelin keväällä, vietin kiireettömän, ihanan kesän, sain syksyllä uuden työpaikan, aloitin lisäopinnot.. Työ- ja opiskelukuviot ovat tosi iso osa elämää, mutta niin on se vapaa-aikakin ja se on ainakin itselleni tällä hetkellä kaikkein tärkeintä ja antoisinta. Olen kuluneen vuoden aikana saanut todella paljon uusia, ihania ystäviä ja viettänyt monta unohtumatonta hetkeä heidän kanssaan.
Toivottavasti uutena vuotenakin saan viettää paljon aikaa omien ystävien, sukulaisten ja omien harrastusten parissa. Ideoita ja ajatuksia on pääkoppa pullollaan! Näkee sitten ensi vuonna mitä tapahtuu. Ihana vuosi on varmasti jälleen tulossa, niinkuin kulunutkin vuosi oli.
Tänään kiertelimme poikani kanssa kaupungilla monta tuntia. Yksi iso juttu on tulossa jo pian, helmikuussa, nimittäin poikani lukion vanhojen päivät. Kävimme etsimässä pukua ja jonkinlaisen idean poika jo haluamastaan juhla-asusta saikin. Odotamme vielä hetken ennen puvun ostoa, jos poikani daamin asun väritys selviäisi, jotta sen voisi sitten ottaa poikani puvun kanssa huomioon. Aivan tyhjin käsin emme ostoksilta kuitenkaan kotiin tulleet, koska juhlapaidan jo ostimme :)
Tämän kanssa menemme sitten pukua lähiaikoina katselemaan ja sovittelemaan. Oli todella mukavaa, kun poikakin oli ihan mielissään ja hieman innoissaankin vaateostoksilla. Yleensä kun suurin osa pojan vaatteista ostetaan netistä, koska se on niin helppoa, ei tarvitse lähteä kaupungille ihmisvilinään ryntäilemään. Paljon porukkaa siellä ainakin tänään oli liikkeellä, ehkäpä alennusmyyntien vuoksi.
Huomisen jälkeen vaihtuu sitten vuosi. Pojalleni tulee muutama kaveri kylään ja omalta osaltani vuosi vaihtunee niinkuin monena muunakin vuonna: kotosalla, ilman sen kummempia juhlallisuuksia.

Paljon uutta on vuoteesi mahtunut.
VastaaPoistaHarmaamalvikki kukkii vasta toisena kesänä, kynnetäänkö palsta joka vuosi?
Mukavaa vuoden vaihdetta ja uuden vuoden alkua!
Leppoisaa vuodenvaihdetta sinne teille:)
VastaaPoistaOikein onnellista uutta vuotta, uusia kuvioita sopivasti, lepoa ja rauhaakin!
VastaaPoistaHyvää uutta vuotta! :-)
VastaaPoistaTrina: Valitettavasti viljelypalsta kynnetään joka vuosi, joten harmaamalvikit jäävät ainakin ensi kesältä kokeilematta :( Jospa minlla olisi vielä joskus oma pihakin ;)
VastaaPoistaMukavaa uuden vuoden alkua sinullekin!
Tirriliisa: Kiitos, mukavaa alkanutta vuotta!
Mirka: Kiitos, samaa toivottelen sinullekin!
Satu: Hyvää alkanutta vuotta! :)